Kolarin seurakunta ei irtisano työntekijöitä – Rippikoululaiset lähtevät jatkossa hybridileirille Tervolaan
Joulukalenterin viidestoista luukku: Hollantilainen Wim juoksi sortseissa ja sandaaleissa talvisen ennätysjuoksun, koska halusi todistaa mielensä voiman
Vastuu tulva-alueen rakentamisesta hirvitti päättäjiä – tasainen äänestys työnsi Äkäslompolon saunamaailman vielä kerran valmisteluun
Uutisanalyysi: Päättäjät joutuvat pohtimaan, ovatko tuulivoimaloiden kunnalle tuomat eurot oikeassa suhteessa niiden aiheuttamaan mielipahaan
Rautujen ja taimenten muoniolainen tutkija suuntaa seuraavaksi pilkille ja paikallisten pariin pohjoiseen
Poliisi epäilee koiravaljakkoyrityksen laiminlyöneen koirien hoitoa – yritys teki myös kymmeniä kilometrejä luvattomia reittejä valtion maille
”No onnettomuuspäivästä ja seuraavasta 15 päivästä en muista mitään”, puolustautui mönkijällä puuta päin ajanut
Kolarin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Uusitalo vaihtoi keskustaan ja lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Bensan hinta vetää ostoksille Ruotsiin, ei niinkään ruuan arvonlisäveron alennus: ”Siinä on varmaan 30 senttiä hintaeroa Suomeen verrattuna”
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
Annika Aartola etsii vapaaehtoisia ikäihmisiä perheiden tupailtoihin Tunturi-Lapissa: ”Monilla perheillä ei ole täällä isovanhempia”
Kolarin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Uusitalo vaihtoi keskustaan ja lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Oikeanlainen rahoitus voi tukea paikallisen yrityksen kasvua – hae ja vertaa yrityslainat CrediNordin avulla