Pääkirjoitukset

Lukemattomat tarinat jäävät

Viimeinen paperinen Luoteis-Lappi meni painoon jouluaaton takia päivää tavallista aiemmin. Asia oli tiedossa viikko- ja kuukausikaupalla.

Siitäkin huolimatta löysin itseni sunnuntaiaamuna, päivää ennen painopäivää, muokkaamasta lehteen tulevia tekstejä ja odottelemasta vielä viimeisiä muistoja lehden 50 vuoden ajalta.

Soimasin itseäni ties kuinka monetta kertaa kiireestä ja viime tingassa tekemisestä. Yli 150 painettua Luoteis-Lappia eivät opettaneet minulle taitoa olla ajoissa.

Sivupohjien kanssa juostiin bussin perässä ja viivoja vedettiin palstojen väliin ”aina” viimeisenä yönä.

Pari viikkoa sitten kylästelin Luoteis-Lapin pitkäaikaisen omistajan ja päätoimittajan Heikki Peuran elämänkumppanin ja Luoteis-Lapin monitoiminaisen Eija Kauppilan luona. Taka-ajatuksenani oli suostutella hiukan vastahakoinen Kauppila kertomaan edes muutama muisto lehden varhaisista vuosista.

Niitähän riitti. Sivupohjien kanssa juostiin bussin perässä ja viivoja vedettiin palstojen väliin ”aina” viimeisenä yönä.

Oivalsin, että viime tinkaan painottuva työtapani on oikeastaan yksi Luoteis-Lapin parhaista perinteistä, jonka häpeämisen voin nyt viimeisen numeron alla lopettaa. Näin Luoteis-Lappia on tehty alusta asti.

Viime tingan työ kertoo ajanhallinnan taitojen lisäksi kunnianhimosta ja halusta saada lukijoiden pöytään paras mahdollinen lehti. Viimeisetkin minuutit voi käyttää siihen, että otsikoita ja kuvatekstejä hiotaan paremmiksi ja viime hetken uutinen runnotaan lehteen mukaan.

”Meillä on maailman parhaat lukijat”

”Älä hättäile”, Peura tapasi sanoa, ja sanoilla hän valoi toisiinkin uskoa siihen, että asiat kyllä järjestyvät ja kaikki saadaan valmiiksi. Taas ilmestyy ”Euroopan paras paikallislehti”.

Kun Peuralle naljailtiin Luoteis-Lapin alkuaikoina pienistä sivumääristä, hän lupasi, että sisäsivutkin vielä tulevat. Niin ne tulivatkin. Luoteis-Lappi olisi varmasti ollut Suomen paikallislehtien sivumääräkisoissa palkintopalleilla vuosi toisensa jälkeen, jos sellaisia kilpailuja olisi lehden hurjimpina vuosina järjestetty.

”Meillä on maailman parhaat lukijat”, Kauppila siteerasi Peuraa kahvipöytähetken jälkeisessä viestinvaihdossa.

Niinpä. Ilman lukijoita ja mainostajia ei olisi ollut sitä isoa tekijöiden joukkoa, joka sai paneutua intomielisesti paikallisiin pieniin ja suuriin kysymyksiin.

Peuran veljekset saivat öihin venyneellä työllään aikaan jotain paikallislehteä suurempaa.

Monesta asiasta olin Peuran kanssa eri mieltä, varsinkin nuorena ja Luoteis-Lapin historiaa tietämättömänä toimittajanalkuna. Viimeiset kolme vuotta Luoteis-Lapin päätoimittajana opettivat, että Peuran veljekset saivat öihin venyneellä työllään aikaan jotain paikallislehteä suurempaa.

Menkää kirjastoon ja lukekaa niitä lukemattomia kolarilaisia ja muoniolaisia tarinoita, mitä Luoteis-Lapin sivuille on vuosikymmenten aikana talletettu. Opitte tästä seudusta ja sen ihmisistä paljon.

Seuraavat tarinat julkaistaan uudessa Tunturi-Lappi-mediassa, mutta ne kantavat samaa ylpeyttä paikallisesta yhteisöstä ja journalismista kuin Luoteis-Lappikin. Sen lupaan.