Kairaussoijan käsittelyyn olisi pitänyt vaatia suunnitelma – Tukes menetteli lainvastaisesti myöntäessään malminetsintäluvan Kittilään
Hannukainen Mining selvittää melun, pölyn ja tärinän yhteisvaikutusta oikeuden kaavapäätöksen jälkeen
Kunta pohtii toimia Alfinmaan suhteen – ilmassa ovat laajemman alueen suojelu tai jopa kansallispuiston laajennus
Korkein hallinto-oikeus ratkaisi Hannukaisen kaivoskaavan – Suunnitellun avolouhoksen vaikutukset ihmisiin nousivat ratkaiseviksi
ELSY ottaa kantaa Alfinmaan metsäpalstaan – "Reittien tarkoitus on mahdollistaa luonnossa oleskelu, ei hakkuuaukealla masentuminen"
Kunta ei halua maksaa valittajien oikeudenkäyntikuluja Hannukaisen kaivoskaavan käsittelystä – Sopimuksen mukaan kulut hoitaa kaivosyhtiö
Kolarin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Uusitalo vaihtoi keskustaan ja lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi
”No onnettomuuspäivästä ja seuraavasta 15 päivästä en muista mitään”, puolustautui mönkijällä puuta päin ajanut
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
Oikeanlainen rahoitus voi tukea paikallisen yrityksen kasvua – hae ja vertaa yrityslainat CrediNordin avulla