Ihmiset 

Pahvilaatikkoralli rullaa Ukrainan sotapakolaisten avuksi

Kolarilaisen Jorma Lappalaisen vapaaehtoistyötä ohjaa usko Jumalaan ja halu auttaa vaikeissa oloissa eläviä.

Auton takakontissa on tällä kertaa neljä banaanilaatikkoa. Ne saavat kunnian olla ensimmäiset, jotka kannetaan sisään tyhjään tiiliseinäiseen kellarihuoneeseen Kolarin Sieppijärvellä. Niistä alkaa uuden 800-laatikkoisen rekkakuorman kasaaminen Ukrainan sotapakolaisille ja muille vaatetta tarvitseville.

Saisikohan vilkaista, mitä laatikoissa on?

Kolarin helluntaiseurakunnan pastori Jorma Lappalainen nostaa yhdestä leikkimökkinsä kuistille ilmestyneestä pahvilaatikosta kannen syrjään. Sisällä on siististi kestokasseihin pakattuja toppavaatteita ja naisten puseroita.

Haastattelua tehdessä on kulunut vasta viikko siitä, kun Kolarista lähti edellinen rekka kohti Latviaa. Siellä lokakuinen kuorma on purettu ja lajiteltu ja tavarat lähetetty edelleen Ukrainaan.

Lappalaisen ääni kaikuu kovista ja tyhjistä seinistä. Tähän huoneeseen menee 400 laatikkoa. Tähän 500, jos panee kattoon asti, hän esittelee.

Vanhan Satta-kaupan alakerran varasto on sopiva säilytyspaikka avustustavaroille. Lappalainen on kiitollinen siitä, että seurakunta saa käyttää tilaa.

Vanhan rakennuksen tuoksu on tunkkainen, mutta Lappalainen on ratkaissut hajuongelmat otsonointilaitteella, jota käytetään tiloissa tarpeen mukaan estämään tunkkaisuuden tarttuminen vaatteisiin ja muuhun tavaraan.

Varasto täyttyy noin kaksi kertaa vuodessa. Silloin Lappalainen soittaa Latvian Talsiin, noin sata kilometriä Riian länsipuolella sijaitsevaan sosiaalikeskukseen Sulev Pikkille ja tilaa lastilleen kuljetuksen.

– Siellä tavarat lajitellaan ja lähetetään eteenpäin viiteen eri maahan, Eestiin, Latviaan, Liettuaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle, Lappalainen kertoo.

Keskuksessa kootaan esimerkiksi Suomen mallin mukaisia pakkauksia vauvaperheille. Sosiaalikeskus on useiden eri herätyskristillisten seurakuntien yhteinen.

– Eri merkkisiä, mutta kaikilla on sama Jumala. Meillä on yhteinen päämäärä auttaa ihmisiä hengellisesti, henkisesti ja fyysisesti. Ihminen tarvitsee näitä kaikkia, Lappalainen sanoo tyhjässä varastossa.

Oli tullimiehet ihmeissään.

Kun rekka on päässyt perille Latviaan, Lappalainen saa Pikkiltä videoita siitä, mihin tavarat jatkavat matkaansa. Moni vaate päätyy sodan keskelle Ukrainaan seurakuntiin, jotka majoittavat sotapakolaisia tiloissaan.

Lappalainen liikkuu ripeästi ja keveästi, puhuu nopeasti, ehtii paljon. Hän muutti Helsingistä Kolariin vuonna 1990. Se, kuten kaikki hänen liikkeensä, tapahtui kutsumuksesta.

– Usko antaa motivaatiota tehä työtä, inspiraation, Lappalainen sanoo.

Avustustavaraa kertyi ensin helluntaiseurakunnan oman kirpputorin kautta, joka toimi Kolarin kirkonkylällä vuodesta 1995 lähtien.

– 22 vuotta talkoilla pyöritettiin. Järvikyliltä tuli ihmisiä hoitamaan asioita. Kylällä ei ollut paikkaa, jossa juoda kahvia ja käydä vessassa.

Kolarilaiset eivät jaksaneet ostaa kaikkea tavaraa, joten Lappalainen alkoi yhdessä seurakuntansa kanssa viedä kuormia Venäjälle, jonne hänellä oli jo valmiiksi suhteet. Lappalainen oli tehnyt lähetystyötä maassa vuodesta 1982.

Lappalaisen isä on Karjalan evakko, joka rakensi vanhempiensa kanssa sodan jälkeen uuden kodin Ikaalisiin. Mummo ja pappa tulivat jo Karjalassa uskoon ja toivat mukanaan evankelisen herätysliikkeen, johon koko suku syttyi.

Ihmisillä on hätä ja tuska siellä.

Kun Neuvostoliitto hajosi, Lappalainen alkoi viedä naapurimaahan Raamattuja.

– Oli tullimiehet ihmeissään. Se oli kysytty kirja, joka oli ollut piilossa 70 vuotta.

Raamattujen lisäksi mukana kulki arjessa tarvittavia tavaroita, sairaalasänkyjä, helloja ja mikroja, esimerkiksi.

Lappalainen on ollut Venäjällä muun muassa perustamassa narkomaanikotia Murmanskin läänin Zelenoborskiin 250 kilometriä Sallasta itään. Vienan Karjalassa hän on ollut mukana perustamassa seurakuntia muun muassa Kostamuksen alueelle.

– Niissä (narkomaanikodeissa) tulee hyviä tuloksia. 12 kuukautta on työterapiaa, emotionaalinen ja henkinen puoli on mukana. Heistä tulee kunnon kansalaisia, hän sanoo.

Lappalainen kävi Venäjällä paljon, kuusikin kertaa vuodessa, mutta käynnit loppuivat koronaan ja sotaan. Nyt työtä riittää Baltiassa, Ukrainassa ja Suomessa.

– Ihmisillä on hätä ja tuska Ukrainassa. Se on hirveä inhimillinen katastrofi, Lappalainen sanoo.

Hän on käynyt Ukrainassa pari, kolme kertaa.

– Viha on niin kova siellä. Viha lietsoo tappamista. Rukoilen, että sota loppuu.

Ankeaa on Baltian maissakin, Lappalainen tietää.

– Ne on kuormittuneita sodan takia. Heillä on vielä suurempi pelko, että Venäjä hyökkää.

Samalla saa liikuntaa.

Lappalainen nostaa loput kaksi laatikkoa auton takakontista ja siirtelee vielä varaston käytävälle jätetyt laatikot oikeisiin varastohuoneisiin.

Mukaan hyväksytään siististi banaanilaatikoihin pakatut vaatteet ja tavarat, eikä tänne Lappalaisen mukaan muunlaista juuri tuodakaan.

– He ei raaski viedä kaatopaikalle näin hyvää tavaraa ja tietää, että se menee hyväntekeväisyyteen. Näillä ei tehdä bisnestä. Lahjaksi saa ja lahjaksi annetaan.

Kevät on keräämisen sesonkiaikaa. Silloin ihmiset haluavat siivota nurkkiaan. Lappalaiselle se tietää paljon organisoimista ja kantamista.

– Samalla saa liikuntaa, hän sanoo.

– Tää on pientä siihen verrattuna, mitä ihmiset siellä (Ukrainassa) joutuu kokemaan ja tekemään, että pysyy hengissä.

Laatikoita saa tuoda perille asti omatoimisesti, mutta paljon niitä tuodaan Lappalaisten kotipihaan Kolarin kirkonkylälle.

Lappalainen on paljon tien päällä. Haastattelun jälkeen hän suuntaa Pohjois-Ruotsin rukouspäiville. Loppuvuoteen mahtui lisäksi reissu Lahteen Päijät-Hämeen ja Kiteelle Sydän-Karjalan rukouskonferenssiin.

Mistä kaikki yhteydet ovat syntyneet?

– Rukousten kautta, Lappalainen sanoo.

– Oon saanut Jumalalta niin vahvan kutsun, että en voi olla tekemättä, Lappalainen perustelee työtään.