Ihmiset

Väsymättä Jeesuksen hommissa

Jorma ja Tarja Lappalaisen paikka on Lapissa ja maailmalla.

Jumala on rakkaus, tuuli mistä tuuli.

Tuulimylly osuu moneen silmään kirkkoon mennessä Kolarissa. Tuulimylly ei kuitenkaan ole luterilaisen kirkon pystyttämä viitoitin, niin kuin ehkä hätäisempi saattaisi luulla, vaan kirkkoa vastapäätä asuvan helluntaiseurakunnan papin Jorma Lappalaisen siihen asettama.

– Se on musta aika komee muistutus. Siitä ku vaikka hautajaisväki menee ohi, Lappalainen maalailee eläväiseen tyyliinsä. Seurakunta- ja lähetyspastorin kädet heiluvat kuin tuulimyllyllä siivet.

Mylly sopii hänelle ja vaimolleen Tarja Lappalaiselle , jotka elävät ja hengittävät kristinuskoa. He ovat helluntailaisia ja toimivat helluntaiseurakunnassa, mutta pitävät hyviä välejä muihinkin seurakuntiin, kuten Kolarissa evankelisluterilaiseen kirkkoon, tärkeänä. Yhteistyötä tehdään konkreettisesti: tammikuussa helluntaiseurakunta järjestää rukouskonferenssinsa Pyhän Laurin kappelissa.

– Ei sillä ole väliä, minkä firman lippis sulla on, kunhan uskot Jeesukseen Kristukseen, Jorma muotoilee.

Jorma näyttää videolta saarnaansa. Pastorin ääni nousee ja laskee ja jossakin vaiheessa huudahtaa, kädet puhuvat. Esiintymisessä on tunnetta.

– Kun sinne menee, niin sieltä voi tulla mitä vain. Pyhä Henki on läsnä, Jorma kuvailee saarnaamista.

Eipä tuollaista juuri näe luterilaiset kirkon penkillä istujat. Ero luterilaiseen saarnaperinteeseen näyttäisi olevan melkoinen. Karismaattisesta liikkeestä käsin katsottuna luterilaisen kirkon meno näyttää vähän jäykältä.

– Teiän kannattais vähän hakea iloa siihen hommaan.

Usko on pastorin mukaan ennen kaikkea iloinen asia.

Jorma ja Tarja Lappalainen ovat näkyneet Kolarissa ja Lapissa seurakuntansa ja humanitäärityönsä kautta jo yli 30 vuotta. Se on myös aika, jonka Jorma on työskennellyt Kolarissa lähetys- ja seurakuntapastorina. Muuton Etelä-Suomesta Kolariin, ison kriisin ja elämänmuutoksen, sai aikaan perheen suuri suru vuonna 1989.

– Meiän poika kuoli, pääsi taivaan kotiin, Jorma kertoo.

Tarjan ja Jorman kolmas ja nuorin poika Tuukka kuoli auto-onnettomuudessa. Lappalaisten olohuonetta hallitsee nyt maalaus, jossa poika on kuvattuna lintuna muitten joukossa. Taulu kuvastaa toivoa jälleen näkemisestä.

1990-luvun alussa Jorma oli ollut jo vuosia Pyhän Hengen hommissa pääkaupunkiseudun helluntaiseurakunnissa. Jorma oli toiminut kymmenen vuotta Korson seurakunnan vanhimmistossa. Pariskunta oli yhdessä mukana seurakunnan lapsityössä. Päivätyönä Jorma työskenteli Vaasan myllyssä työnjohtajana.

Menetyksen jälkeen Jorma kysyi Jumalalta surussa, mitä nyt. Hän oli evankelioimassa Lapissa ja sai metsässä näyn siitä, että perheen pitää tulla pohjoiseen. Tuli vahva tunne, että häntä tarvitaan juuri Lapissa, siellä on tulevaisuuden työnsarka. Tarja oli ollut jo pitkään töissä Helsingin Kelassa.

– Mä sain jatkaa sitä hommaa täällä etätyönä, oon tehnyt etätöitä jo pidempään ennen kuin siitä tuli yleinen juttu, Tarja naurahtaa.

Se ratkaisi lopulta perheen lähdön kauas pohjoiseen. Tarjalle järjestyi työtilat Kolarin Kelasta, ja hän teki koko työuransa loppuun samassa työpaikassa.

Perhe asui ensin kymmenisen vuotta Sieppijärvellä. Kahdelle yläkouluikäiselle pojalle Jannelle ja Teemulle Sieppijärvelle muutto vaati paljon sopeutumista, jo murteesta lähtien.

– Se oli varmaan pojille aika iso sokki. Eihän ne ymmärtäneet ensin ollenkaan, edes mitä koulussa puhuttiin, Tarja muistelee.

Pojat eivät koskaan kunnolla kotiutuneet pohjoiseen, mutta nykyään käyvät täällä mielellään omien perheidensä kanssa kylässä.

Jorma ja Tarja ovat tehneet seurakuntatyötänsä pohjoisessa pastoripariskuntana. He korostavat, että työtä ohjaa aina johdatus, joka on vienyt uusiin paikkoihin ja työmuotoihin. He ovat tehneet julistus- ja lähetystyömatkoja lähelle ja kauas, Muurmanskin seudulle ja Venäjän Karjalaan, Baltiaan ja viime vuosina Afrikan maihinkin.

Esimerkiksi Venäjällä Lappalaiset ovat olleet perustamassa ja pyörittämässä kristillisiä hoitokoteja huumeista vieroittuville. Toimintaansa Askel askeleelta -kodeissa he kuvaavat hoitamiseksi.

– Ihmiset on rikkinäisiä sisältä. Se hoitaminen on keskustelua, rukousta ja Raamatun opettamista. Avataan kaikki ihan sieltä lapsuudesta asti. Saa puhua asioista, Tarja sanoo.

Lopullisen muutoksen ihmisissä tekee hänen mukaansa Jumala. Pariskunta kertoo, että on vaikuttavaa nähdä, kuinka ihminen voi muuttua ja elämä voi muuttua parempaan päin.

Helluntalaisuus korostaa henkilökohtaista uskoa ja suhdetta Jeesukseen. Jokainen muistaa, miten tuli uskoon, jokaisella on siitä tarinansa. Jorma on kotoisin Ikaalisista Tampereen läheltä, ja hänen lapsuudenkotinsa oli helluntailainen. Teini-ikäisenä uskonkysymykset tulivat henkilökohtaisiksi.

– Sulla oli silloin etsikkoaika, Tarja ilmaisee.

Jormalla alkoi kiinnostaa, voiko kuoleman jälkeen olla elämää. Missä vietän iäisyyden? Jorma kulki metsässä ja luki samalla vimmatusti Raamattua.

– Kaikki tärkeät asiat on näköjään tapahtunu metsässä. Luin Johanneksen evankeliumia ja tajusin, että vaikka kuolee, voi elää ikuisesti.

Uskoon tulemisen myötä Jorma muuttui. Hän kertoo olleensa itsekäs ja joskus kiusasi muita perheenjäseniä. Hän oli pienikokoinen, ja häntä itseäänkin nimiteltiin koulussa.

– Mä olin ujo ja arka, mä halusin saada voimaa. Kun Pyhä Henki oli välittäjänä, itsekkyys ei hallinnut elämää. Sitä se elämä Pyhän Hengen kanssa on.

Jorma on Tarjan mukaan voimakastahtoinen, ja se on näkynyt heidän yhteisessä elämässään. Tarja taas jäi ennen miehensä varjoon. Hän jättäytyi sinne mielellään. Usko on vuosien mittaan muuttanut heitä molempia ja parantanut parisuhdetta. Jorma näyttää käsillään, kuinka hän tullut alaspäin, tullut vähemmän jyrääväksi, ja Tarja on noussut ylöspäin, astunut varjoista.

– Ei me oltais tässä ilman uskoa, Tarja sanoo.

Tarja on kirjoittanut omaan elämääsä pohjautuvan, toissavuonna ilmestyneen Täyteen eheyteen -kirjan. Siinä hän kertoo, miten usko on auttanut häntä parantamaan omaa käsitystään itsestään ja kyvyistään. Se on opettanut omanarvontuntoa.

Jorman ja Tarjan Jumala-suhde on elävä ja arkipäiväinenkin. Jumalalta voi pyytää apua isohin elämän käännekohtiin, mutta myös usein pieniinkin asioihin vaikka kadonneiden silmälasien etsimiseen.

– Monesti sitä vaan huokaa, että Herra näytä nyt, missä ne on. Niin sittenpä sitä huomaakin, että siinähän ne oli, kiitos Herra, Tarja hymyilee.

Kolarin helluntaiseurakunta on pieni seurakunta, mutta pastorinsa johdolla se puuhailee suuria. Moni kolarilainen on nähnyt näihin aikoihin tammikuun lopulla näyttäviä kylttejä Rukouskonferenssista kirkonkylällä. Ne alkoivat vuonna 1997 Sieppijärven Sisulla, ja vuodesta 2014 niitä on välitetty television Tv7 -kanavalla. Tänä vuonna 28.–30. tammikuuta konferenssi lähetetään koronan vuoksi Facebookissa ja osoitteessa tv7.fi.

Jorma on tarmokas voimanpesä, joka uppoutuu työhönsä.

– Jumalan kanssa on neuvottelut koko ajan käynnissä, sitä se on, Jorma sanoo.