Paikallisuutiset
Kristiina Tikkala irtisanoutui
Kristiina Tikkala irtisanoutui Kolarin kunnanjohtajan virasta torstaina 7. syyskuuta.
– Mulla on vielä toistaiseksi itsesuojeluvaisto tallella, Tikkala kommentoi päätöstään lyhyesti.
Kolarin kunnanhallituksen puheenjohtaja Orvo Vaattovaara (k21.) myönsi Tikkalalle virkavapauden kahden kuukauden irtisanomisajalle. Kunta korvaa Tikkalalle kolmen vuoden ansiotulojen menetykset sekä maksaa 20 000 euron oikeudenkäyntikulut. Vaattovaaran mukaan Tikkalalla ei näiden lisäksi ole muita vaateita kuntaa kohtaan.
Kolarin kunta on vastaanottanut Tikkalan palkkalaskelmat maanantaina. Tiistaina Kolarin kunnassa ei vielä ollut tiedossa, mikä on Tikkalan palkkasummien erotus ja irtisanomisen lopullinen hinta kunnalle.
Kunnanhallitus käsittelee tulevassa kokouksessaan kunnanjohtajan viran täyttämistä. Hallintojohtaja Tiina Piirilä hoitaa virkaa vs. kunnanjohtajana, kunnes virka saadaan täytettyä.
Kolarin kunnanvaltuusto erotti kunnanjohtaja Tikkalan syyskuussa 2020. Korkein hallinto-oikeus kumosi kunnanvaltuuston erottamispäätöksen elokuussa. Aiemmin hallinto-oikeus arvioi erottamisen lailliseksi.