Kittilän kunta vastaa Kivikoulun käytöstä tehtyyn kanteluun: ”Rakennusta ei ole koskaan asetettu käyttökieltoon”
”Jotakin tälle meidän toiveiden tynnyrille täytyy jatkossa tehdä” – Investoinnit puhuttivat Kittilän valtuustoa talousarviokokouksessa
Petteri Kinnunen valittiin virkaan: ”Johtajan tehtävä on huolehtia siitä, että kaikilla muilla on hyvä tehdä töitä”
Kairaussoijan käsittelyyn olisi pitänyt vaatia suunnitelma – Tukes menetteli lainvastaisesti myöntäessään malminetsintäluvan Kittilään
Vuodeosastot saavat pienen aikalisän: lappilaisten reaktiot veivät johtajan unet ja avasivat silmät turvattomuudelle
Kittiläläismiehelle 70 päiväsakkoa ympäristön turmelemisesta – Säilytti ja poltti tilallaan luvatta jätteitä
Uuden kirjaston paikasta pian esitys – ”Sijainti mahdollistaisi koululaisten entistä suuremman ja turvallisemman kirjastonkäytön”
Poliisi epäilee koiravaljakkoyrityksen laiminlyöneen koirien hoitoa – yritys teki myös kymmeniä kilometrejä luvattomia reittejä valtion maille
”No onnettomuuspäivästä ja seuraavasta 15 päivästä en muista mitään”, puolustautui mönkijällä puuta päin ajanut
Kolarin valtuuston puheenjohtaja Veli-Pekka Uusitalo vaihtoi keskustaan ja lähtee puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Lapin hirvikanta on kasvussa, hirvikolareita sattui selvästi edellisvuotta enemmän Kittilässä ja Kolarissa
Maineikas lintuparatiisi häviää, kun jokisuisto Inarissa kasvaa umpeen – Koppelon kylätalolla mietittiin keinoja lintuvesien kunnostukseen
Oikeanlainen rahoitus voi tukea paikallisen yrityksen kasvua – hae ja vertaa yrityslainat CrediNordin avulla