Akseli Erkkilän mielipidekirjoitus Pallaksesta: ”Kittilällä olisi tahtoa ja resursseja kehittää alueen käyttöä”
Sodankylän valtuustoryhmät eivät ole tyytyväisiä valtuuston työskentelyilmapiiriin: ”Aitoa vuoropuhelua ei ole”
Sodankyläläinen varavaltuutettu Josefi Kauppila ihmettelee saamiaan reaktioita: ”Seison jatkossakin sen puolella, että uhkailu ja painostus ovat suurempia ongelmia kuin se, että joku kokee ne vihjailuksi”
Kolarin elinvoimatoimikunta kokoontuu tälläkin valtuustokaudella: kunta haluaa, että se tukee elinvoiman suunnittelua
Valtuuston puheenjohtaja sai kolmannen varapuheenjohtajan, kunnanhallituksen varajäseniksi muitakin kuin valtuutettuja
Eero Ylitalo toimii vt. kunnanjohtajana kuten toisessa ammatissaan: pitää tahtia yllä, mutta kuuntelee muita
”Olenpahan muusta pahanteosta poissa” – Eero Ylitalo pyörsi päätöksensä vetäytyä kunnallishallinnosta
Teemu Taulavuoren kolumni: Lähde ehdolle, vaikka edessä on raamatullisen vaikeita aikoja ja pirullisen vaikeita päätöksiä
Valtuutetuille ansiomerkkejä ‒ ”Onhan palkitsevaa, kun on luotettu 40 vuotta hoitamaan yhteisiä asioita”
Aluevaltuusto päätti lakkauttaa Muonion Marjapaikan, hoitaja ihmettelee päätöstä: ”Väestö ikääntyy koko ajan ja paikkoja on vähän”
Lapin aluevaltuusto lakkautti yli kymmentuntisessa kokouksessa neljä vuodeosastoa ja neljä muuta yksikköä
Karesuvannon terveysasema säilyi ja aluevaltuutettu Eero Ylitalo ajoi yöllä Hettaan tyytyväisenä: ”Napapiirin läheisyydessä helposti hämärtyy mielikuvat etäisyyksistä”
Riku Setälä aavistaa koirasilmällä, mitä eläin tekee seuraavaksi – Kolarilainen valjakkoyrittäjä valitsi intohimoalansa ja luopui muista
Lapin aluevaltuusto lakkautti yli kymmentuntisessa kokouksessa neljä vuodeosastoa ja neljä muuta yksikköä