Paikallisuutiset
”Mitä konkreettisia toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä?” – kansanedustajilta kirjallinen kysymys lentoaseman toiminnan turvaamisesta
Kansanedustajat muistuttavat samalla, että lentoasema palvelee Huoltovarmuuskeskuksen ilmakuljetuspoolia ja on toiminut strategisena tukipisteenä useissa sotaharjoituksissa.
Lapin kansanedustajat Heikki Autto (kok), Markus Lohi (kesk), Mika Riipi (kesk) ja Johanna Ojala-Niemelä (sd) ovat tehneet yhteisen kirjallisen kysymyksen, joka koskee Enontekiön lentoaseman rahoituksen ja toiminnan turvaamista.
Kansanedustajat kysyvät, mitä konkreettisia toimenpiteitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen lentoaseman rahoituksen sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä, jotta lentoasema voi jatkossakin palvella roolissaan Suomen huoltovarmuudessa, kansainvälisessä puolustusyhteistyössä ja aluetalouden yhtenä kulmakivenä ilman, että rahoitustaakka väestöltään pienelle Enontekiön kunnalle muodostuu kohtuuttomaksi.
Kansanedustajat perustelevat kysymystään sillä, että Enontekiön lentoasema on keskeinen osa läntisen Lapin aluetaloutta ja alueen kansainvälistä saavutettavuutta.
– Enontekiön lentoasemalla on niin ikään tärkeä rooli alueen huoltovarmuuden varmistamisessa ja koko Suomen maanpuolustuksessa, kansanedustajat painottavat myös.
He muistuttavat, että lentoasema palvelee Huoltovarmuuskeskuksen ilmakuljetuspoolia ja on toiminut strategisena tukipisteenä useissa kansallisissa ja kansainvälisissä sotaharjoituksissa, kuten Suomen ensimmäisessä Nato-harjoituksessa, joka korosti lentoaseman merkitystä kansainvälisessä puolustusyhteistyössä ja kriisivalmiuden kehittämisessä.
Kansanedustajien mukaan omistajuuden muutos Enontekiön kunnalle on tuonut mukanaan rahoitushaasteita, sillä kuntaomisteinen lentoasema on riippuvainen julkisesta rahoituksesta.
– Traficomin harkinnanvaraisen valtionavustuksen pienentyminen on johtanut tilanteeseen, jossa lentoasema tarvitsee tälle vuodelle välitöntä 240 000 euron rahoitusta ja pidemmällä aikavälillä vuosittain 570 000 euron rahoitusta toimintansa turvaamiseksi, kansanedustajat toteavat.
Kunnan työ- ja elinkeinoministeriltä saamaan viiden miljoonan valtionavustukseen liittyy riski tukien takaisinperinnästä, jos toiminta joudutaan lopettamaan, sitä supistetaan olennaisesti tai omistus luovutetaan toiselle. Avustuksen kohteena olevat lentoaseman investoinnit, joista kriittisin on kiitotien päällystäminen, valmistuvat kuluvan vuoden aikana.
Kansanedustajien mukaan lentoaseman merkitys aluetaloudelle on huomattava, ja kansainväliseen matkailuun perustuvien matkustajamäärien ennustettu kymmenen prosentin kasvu lisää tarvetta toiminnan kehittämiseen. Lisäksi lentoaseman sosioekonominen merkitys on huomattava, ja lentoaseman toiminta on esimerkiksi edistänyt alueellista hyvinvointia koulutusyhteistyön kautta. Se on mahdollistanut paikallisten asukkaiden ammatillisen kehityksen ja työllistymisen lentoaseman mahdollistamien elinkeinojen pariin.