Paikallisuutiset

Kristiina Tikkala: ”En ole suin päin reppu selässä hyppäämässä yöjunaan”

Kolarin kunnanhallitus edellyttää, että Tikkala palaa hoitamaan kunnanjohtajan virkaansa 18. syyskuuta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolarin kunnanhallitus päätti tiistaina yksimielisesti, että Kristiina Tikkalan on palattava hoitamaan kunnanjohtajan virkaa 18. syyskuuta alkaen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että Tikkalan on toimitettava Kolarin kunnan kirjaamoon palkkalaskelmat ansiomenetysten korvausten maksamista varten viimeistään 11. syyskuuta.

Kunnanvaltuusto irtisanoi Tikkalan syyskuussa 2020. Korkein hallinto-oikeus kumosi toissa viikolla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen pitää irtisanominen voimassa. Samalla kumoutui kunnanvaltuuston irtisanomispäätös.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Halutaan rakentaa yhteistä hyvää ja eripuraisuutta vähennetään, kommentoi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Orvo Vaattovaara (k21.) kunnanhallituksen päätöstä.

Millaista keskustelua kunnanhallituksessa käytiin?

– Käytiin keskustelua, mutta en lähe sitä sen tarkemmin ruotimaan.

Kunta maksaa Tikkalalle kolmen vuoden ansiomenetykset ja lisäksi korvaa 20 000 euron oikeudenkäyntikulut. Kunnan omat oikeudenkäyntikulut ovat 90 000 euroa. Vaattovaara ei lähde tässä vaiheessa arvioimaan asian lopullista hintalappua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Johanna Koivumaa (kkt.) ei kommentoi kunnanhallituksen päätöstä.

Kunnanhallituksen jäsenen Helena Kaikkonen-Tiensuun (kesk.) mukaan korkeimman hallinto-oikeuden päätös on yksiselitteinen.

– Kunnalla on velvollisuus korvauksiin ja Tikkala on ilmoittanut, että hän valmistautuu tulemaan Kolariin.

Meillä oli perusteet, mutta niitä ei ollut tarpeeksi yksilöity.

Kaikkonen-Tiensuu oli kolme vuotta sitten tekemässä Kristiina Tikkalan irtisanomispäätöstä keskeisessä asemassa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Hän puolustaa yhä päätöstä lähteä irtisanomiseen yli kolme vuotta sitten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Meillä oli perusteet, mutta niitä ei ollut tarpeeksi yksilöity. Se on ollut se syy, että nyt ollaan tässä. Olisi pitänyt vielä tarkemmin avata.

Hän painottaa, että kunnanjohtajan luottamusta lähdettiin mittauttamaan kunnanhallituksen käytyä keskustelua johtoryhmän työskentelystä ja sen ongelmista. Kunnanhallituksen 5. marraskuuta 2019 muistiosta ilmenee, että kunnanhallituksen jäsenten mielestä luottamuspula kunnanjohtajan ja muun johtoryhmän välillä oli vakava toimintaa haittaava ongelma.

– Se oli silloin kunnanhallituksen yksimielinen näkemys.

Kaikkonen-Tiensuu kertaa tapahtumat: Hän oli yhteydessä Kuntaliittoon. Kuntaliitto ohjeisti, että luottamuksesta tuli järjestää valtuustoäänestys, kuten määriteltiin johtajasopimuksessa. Tikkala ei käyttänyt johtajasopimuksensa hänelle määrittämää mahdollisuutta irtisanoutua erokorvauksella. Irtisanomisprosessia jatkettiin viranhaltijalain perusteella.

Kaikkonen-Tiensuu toteaa, että kolmen vuoden oikeuskäsittely on ollut raskas kunnalle.

– On odotettu sitä päätöstä, että se voi olla joko kielteinen tai myönteinen. Nyt tämä on siinä mielessä kielteinen päätös, että joudutaan maksamaan korvauksia.

Millaiset edellytykset yhteistyölle on kuluneen irtisanomisprosessin jälkeen, jos Tikkala palaa takaisin kunnanjohtajaksi?

– Vaikea nyt sanoa. Varmaan kaikilla on oppimista. Mulla on hyvin vaikea sanoa, mikä se tulevaisuus on. Minut on valittu kuitenkin kunnan luottamushenkilöksi, meän on pystyttävä tekemään yhteistyötä.

Minun pitää nykyisessä virassani hoitaa asiat kuntoon.

Luoteis-Lappi kysyi Kristiina Tikkalalta keskiviikkona, onko hän palaamassa takaisin Kolarin kunnanjohtajaksi ja jos, niin millä aikataululla. Suoraa myöntävää vastausta hän ei antanut.

– Kuten olen jo todennut, peruslähtökohta on se, että hoidan virkaa, mikä mulla on. En näe mitään syytä, miksi en tulisi hoitamaan sitä virkaa. Mutta en ole suin päin reppu selässä hyppäämässä yöjunaan, hän sanoo.

Tikkala totesi, että hän on yhä muodostamassa omaa näkemystään tilanteesta. Hän on tällä hetkellä myös Lapinjärven tekninen johtaja Uudellamaalla, ja mahdollinen virasta irtautuminen ottaa aikansa.

– Minun pitää nykyisessä virassani hoitaa asiat kuntoon. Tämäkin on pieni kunta niin kuin Kolarikin, ja yhdenkin ihmisen lähtö jättää ison aukon.

Uutista päivitetty 30.8. kello 14.30. Lisätty Kristiina Tikkalan kommentit kunnanhallituksen päätökseen.

Uutista päivitetty 5.9. kello 10.11. Lisätty Orvo Vaattovaaran, Johanna Koivumaan ja Helena Kaikkonen-Tiensuun kommentit kunnanhallituksen päätöksestä.

Lisää aiheesta

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä