Kulttuuri

Lauri Marttalan kirja kertoo kittiläläisten rivimiesten arjesta talvisodassa

Kovat kokemukset jättivät jälkensä

KittiläläislähtöinenLauri Marttala on kirjoittanut tietokirjan kittiläläisen kiväärikomppanian kokemuksista talvisodassa. Teos lähestyy talvisodan kuuluisia tapahtumia tavallisten rivimiesten arjen kautta. Se kertoo heidän kokemuksistaan eversti Hjalmar Siilasvuon johtamissa joukoissa Suomussalmella, Raatteentiellä ja Kuhmossa ja seuraa heidän elämäänsä sodassa kutsunnoista kotiuttamiseen saakka.

– Paljon kirjoitetaan niin, että otetaan yksi taistelu sodasta ja tarkastellaan sitä. Olen pyrkinyt käsittelemään sotaa kokonaisuutena. Sodassa olleille sota ei ollut yksittäinen taistelu vaan kokonaisuus, jossa taistelut olivat toistensa jatkumoa, ja sitä olen pyrkinyt tuomaan esille, Marttala sanoo.

Kirja sai alkunsa historian opinnäytetyöstä. Marttala opiskeli Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan tietotekniikkaa ja sivuaineenaan historiaa, josta teki kandidaatintutkielman. Omien isoisien sotakokemukset talvisodassa kiinnostivat, ja Marttala alkoi tutkia kittiläläisen kiväärikomppanian vaiheita. Materiaalia kertyi niin paljon, ettei sitä kaikkea voinut rajatussa tutkielmassa hyödyntää. Opettajat kannustivat jatkamaan, ja Marttala työsti materiaalia kirjaksi kolmisen vuotta.

Sekä Marttalan äidinisä Toivo Ylitalo että isänisä Totti Marttala olivat kotoisin Alakylästä ja taistelivat samassa kittiläläiskomppaniassa. Molemmat selvisivät sotavuosista hengissä mutta kuolivat jo ennen Marttalan syntymää. He eivät olleet juurikaan avautuneet sotakokemuksistaan, ja suvuissa osattiin kertoa Marttalalle niistä vain joitakin irrallisia tarinoita.

Tietoa oli etsittävä muualta, ja Marttala vietti viikonloput ja lomat lukien ja koluten arkistoja ja vieraillen taistelupaikoilla. Sotapäiväkirjojen ja niiden liitteiden perusteella hän pystyi rakentamaan lähes päivä päivältä etenevän ja yksityiskohtaisen kuvan siitä, millaista kittiläläisen kiväärikomppanian arki Kainuun kuuluisien mottitaistelujen keskellä oli.

Arkistoista löytyi ainoastaan yksi valokuva komppaniasta.

Talvisodassa komppaniat muodostettiin paikkakunnittain, ja Kittilästä niitä koottiin Jalkaväkirykmentti 27:ään kaksi. Toinen niistä oli JR 27:n 7. komppania, johon kuului 191 miestä. Sen miehistö ja suurin osa aliupseereista oli Kittilästä, ja komentajana toimi Kittilän suojeluskunnan päällikkö Eino Kalliomäki . Komppaniaan kuuluneet olivat syntyneet vuosina 1910–1918, ja he olivat saaneet asevelvollisuuskoulutuksen itsenäisyyden aikana. Toinen kittiläläiskomppania koostui iäkkäämmistä miehistä ja taisteli Viipurinlahdella. Lisäksi muutamia kittiläläisiä taisteli naapurikuntien komppanioissa.

Komppanioihin kuuluvista on yleensä olemassa listat, mutta Kittilän komppaniasta se on joko jäänyt laatimatta tai kadonnut. Marttala kävi läpi kaikki Veikko Erkkilän vuonna 2004 toimittaman Kittilän veteraanimatrikkelin veteraanit ja selvitti komppaniaan kuuluneet henkilöt veteraanien palvelustietojen avulla. Kansallisarkistossa säilytettävistä armeijan palveluskantakorteista löytyi myös tietoja kaatuneista ja haavoittuneista, ja Marttala laati kirjaansa myös karttoja, joista selviää, missä kittiläläiset kulloinkin olivat.

– Saattaa olla paljon kittiläläisiä, joilla ei enää ole henkilökohtaista sidettä toiseen maailmansotaan. He eivät ole tunteneet omia veteraani-isovanhempiaan tai -isoisovanhempiaan. Kirjassani on talvisodan osalta kerrottu, missä he ovat olleet ja mitä siellä on tapahtunut, Marttala sanoo.

Talvisodan alkamisesta tulee ensi vuonna 80 vuotta, ja sodan kokeneita veteraaneja on elossa enää vähän. Marttala hyödynsi kirjassaan aiemmin tehtyjä veteraanihaastatteluja ja esimerkiksi Kansa Taisteli Miehet Kertovat -lehden artikkeleja, joissa veteraanit itse kirjoittaen 1980-luvulle saakka muistelivat sotakokemuksiaan.

Tutkimustyö vahvisti Marttalan käsitystä siitä, että talvisodasta luotu kuva on monesti turhan siloteltu.

– Wikipedia-kuva siitä, että suomalaiset vain piirittivät ja hiihtivät ja venäläiset olivat tumpioita, jotka vain istuivat paikallaan metsässä motissa, ei kestä lähempää tarkastelua. Hyökkäyksiä on ollut puolin ja toisin, ja suomalaisetkin ovat olleet vaikeissa tilanteissa ja alakynnessä ajoittain, hän sanoo.

Peräpohjolan rykmentti, johon myös Kittilän komppania kuului, sekä etelästä tullut toinen rykmentti olivat pääosassa Kainuun taisteluissa. Se tuli Marttalalle yllätyksenä, että ne kokivat talvisodassa suomalaisrykmenteistä prosentuaalisesti suurimmat tappiot. Vasta kolmannella sijalla oli ensimmäinen Kannaksella taistellut rykmentti.

Kittilän komppaniasta noin neljäsosa kaatui ja noin puolet haavoittui.

Kovat kokemukset jättivät jälkensä talvisotaan osallistuneisiin. Heidän sotavaiheensa tunteminen saattaa Marttalan mukaan auttaa perhetasolla ymmärtämään esimerkiksi sitä, miksi sodan käynyt sukulainen on ollut sellainen kuin on ollut tai miksi perheessä ei ole puhuttu tietyistä asioista. Talvisodan tapahtumien tuntemisella on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, koska talvisota Marttalan mukaan päätti sisällissodan jälkeisen, ääriliikkeiden Suomen ja aloitti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen.

– Nyky-Suomen kehi- tyshistoriassa on äärimmäisen tärkeää, että meillä oli yksi sukupolvi, jossa kartanonherralla ja parkkuujätkällä oli yhteinen kokemustausta ja he olivat joutuneet tulemaan monta vuotta toistensa kanssa toimeen ja luottamaan toisiinsa.

Marttalan molemmat isoisät haavoittuivat talvisodassa, toinen kaksi kertaa. He osallistuivat myös jatkosotaan, ja toinen heistä kotiutettiin sieltä sataprosenttisena sotainvalidina.

Marttala innostui historiasta yläasteella. Historianopettaja Hillevi Salo osasi kertoa siitä kiinnostavasti ja sai sillä varjolla Marttalan lukemaan myös elämänsä ensimmäiset kirjat – asia, jossa äiti ei ollut onnistunut edes lahjomalla. Nyt Marttala itse opettaa yläkoulussa historiaa, yhteiskuntaoppia ja tietotekniikkaa. Hän sai työpaikan viime keväänä Kuhmosta, sattumalta yhdestä talvisodan taistelupaikoista.

– Historiasta tiedollisesti tärkeintä ovat suuret linjat, jotta pystyy ymmärtämään syy–seuraus-suhteita, hän vastaa kysymykseen historianopetuksen tärkeimmistä tavoitteista.

– Tärkeää on myös se, että pystyisi ymmärtämään nykymaailman menoa, sitä, että ennenkin on tullut muutoksia ja sitä, mistä nykypäivän muutokset johtuvat ja minkälaisia seurauksia niillä voi ehkä olla. Olisi käsitys siitä, etteivät ihmiset ole nykyään sen fiksumpia tai huonompia kuin ennenkään ja että koko ajan tulee uutta historiaa ja hekin voisivat olla omassa elämässään aktiisivia osallistujia siihen, millainen meidän Suomestamme nyt ja tulevaisuudessa tulee.

Lauri Marttala, Komppanian talvisota. Kittiläläiset Kainuun suurtaisteluissa. Books on Demand, Helsinki, 2018. Kirjaa on saatavilla kirjana ja e-kirjana nettikirjakaupoista ja kirjastoista.