Tapahtumajutut

Jotos-iltamissa pohdittiin, uskaltaako Ounasjoen kaloja kohta enää syödä

”Minun oma äiti on mulle sanonu, että Ounasjoki on se veri, mikä virtaa meän suonissa”.

Viikonloppuna vietettiin Ounasjokijotosta ja sen yhteydessä lauantaina Jotos-iltamia. Huoli Ounasjoen tilasta, tulevaisuudesta ja sen ihmisistä oli vahvasti läsnä koko illan ajan. Iltamissa nähtiin useita erilaisia esityksiä ja puheita aiheeseen liittyen. Yksi esityksistä oli taiteilija Timo Jokelan ja Timo Haanpään videoteos Joki Puhuu Meissä -ensiesitys, joka kertoo Ounasjoesta ja sen rannoilla asuvista ihmisistä.

Meän Kaira -yhdistyksen perustajajäsen Helmi Lappalainen-Imbert kertoi puheessaan Ounasjoen tärkeydestä täkäläisille ja kuinka se on muovannut heidän identiteettiään, joihin Pulju-kaivosprojekti vaikuttaisi. Hän kertoi yhdistyksen olevan jatkumo sille, kun aikoinaan taisteltiin vapaan Ounasjoen puolesta – nyt kyseessä on taistelu puhtaasta joesta.

Kyllä ne suree tuolla alajuoksulla, että tohtivatko he enää edes syödä kalaa. Anja Keskitalo

– Minun oma äiti on mulle sanonu, että Ounasjoki on se veri, mikä virtaa meän suonissa. Tämä ei ole vain tyhjiö täynnä resursseja ko tämä on meän koti, Lappalainen-Imbert sanoi puheessaan.

Ounasjokijotos järjestettiin tänä vuonna puhtaan Ounasjoen puolesta, sillä sitä uhkaa sekä nykyisen kaivoksen purkujätteet sekä mahdolliset uudet kaivoshankkeet ja niiden purkuputket Ounasjokeen.

– Haluamme tuoda esille herkän Lapin luonnon merkitystä, kuinka se on tärkeä ja kuinka siitä pitäisi huolehtia tulevillekin sukupolville, eikä vain itsellensä, sanoo Anja Keskitalo, joka on Meän Kaira yhdistyksen hallituksen jäsen ja oli mukana myös Jotoksen ja iltamien järjestämisessä.

Raskasmetallien joutuminen vesistöihin on terveysriski, sillä ne leviävät tulvaveden mukana muuallekin ympäristöön. Lisäksi se vaikuttaa muun muassa kalojen lisääntymiskykyyn.

Se oli lapsena se meidän sukupolven Playstation. Timo Jokela

– Ne jotka sen purkuputken ovat tehneet ovat ajatelleet, että auringon ultraviolettisäteet tuhoaa ne myrkyt, mutta he eivät ole ottaneet huomioon, että meillä on täällä pitkä talvi, jääkansi ja virtaus on paljon huonompaa. Ne myrkyt eivät häviä, niinkö he kuvittelevat, Keskitalo kertoo.

– Ounasjoki on tärkeä elementti meille Ounasjokivartisille ja luonnonystäville, ja tietenkin kalastajille. Kyllä ne suree tuolla alajuoksulla, että tohtivatko he enää edes syödä kalaa, Keskitalo sanoo.

Joki puhuu meissä -videoteoksessa Jokela kertoo Ounasjoen tarinaa useasta eri näkökulmasta. Esityksessä joki on tarinankertoja.

– Ihmiset puhuivat suhteestaan jokeen, mutta joki tulkitsi näiden ihmisten suhteita, Jokela kertoo.

Taideteos on jatkumoa Könkäällä sijaitsevalle Ounasjoen muisteluteokselle. Yhdessä ne muodostavat taiteellisen kokonaisuuden, johon on tulossa vielä kolmas teos.

– Teoksen viesti on ympäristön huolenpito. Ympäristö ei ole vain luonto yksinomaisesti vaan se on ihmisen ja luonnon yhteiselo – eli kanssamuotoutuminen, Jokela sanoo.

Ounasjoki on ollut Jokelalle aina näyttämö, joka ei ole koskaan kertonut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Joki on opettanut Jokelalle, että hän ei itse voi päättää siitä, miten asiat menevät, mutta kunnioittamalla ja mukautumalla joen juoksuun, hän voi vaikuttaa lopputulokseen.

Ainakin tuolla sanotaan, että kivetkin on valkoisia, missä kultakaivoksen purkuputki tulee jokeen. Kalevi Koskenniska

– Sinä et ota joesta kalaa, sinä pyydät sen. Sinä olet valmistautunut tekemään sitä oikeana aikana, oikeilla välineillä ja tiedoilla. Joki antaa, jos osaat pyytää, hän sanoo.

Illan aikana kävi ilmi, kuinka tärkeä Ounasjoki on sen varrella asuville ihmisille: se on ruokkinut ja kasvattanut heidät – joki on osa jokivartisten identiteettiä ja siellä on työskennelty, uitu ja kalastettu sukupolvien ajan.

– Yksi ikäiseni köngäsläinen kertoi, että se oli lapsena se meidän sukupolven Playstation. Sinnehän sitä mentiin aina tekemään jotakin, jos ei muuta niin heittelemään littikiviä rantaan. Pääasiassa värkkäämään, leikkimään ja hakemaan joella olon valmiuksia kotinivoissa. Se on se toiminnan kenttä, johon harjoiteltiin, Jokela kertoo.

Vaikka Jokelallakin useat muistot liittyvät kalastukseen ja pyyntiretkillä saatuihin harjuksiin ja taimeniin on taiteen tekeminen ollut hänelle erityisen tärkeää.

– Kyllä minulle on ollut tärkeintä taideteosten tekeminen. Tämä tukkilautaprojekti oli suuri kokemus itsellekin, vaikka siinä järjesti kokemuksia toisille, hän kertoo viitaten vuonna 1995 järjestämäänsä tapahtumaan, jossa laskettiin Könkäältä Rovaniemelle tukkilautalla.

Se on aika naurettava homma, että kaivos saa laittaa purkuputken jokeen, mutta meidän täytyy laittaa kuusi tai seitsemän tuhatta likakaivojen uusimiseen. Jussi Keskitalo

Jokela näkee tulevaisuuden joen varrella positiivisena toiveena, jossa ihmiset ovat valveutuneita ja osaavat vaatia omia oikeuksiaan alkaen kunnallispoliittisesta tasosta.

– Tulevaisuus voi olla hyväkin, joki säilyy puhtaana ja elämä virkeänä. On siinä uhkia, mutta minä en ole niiden asioiden näkijä tai edes tutkija, hän sanoo.

Jokela uskoo, että Ounasjoella olisi tarjota mahdollisuuksia myös matkailuun, mutta se vaatii herkkää ymmärrystä yrittäjiltä. Lapin matkailussa on jo nähtävillä turismia, jossa alueille tuodaan massoittain ihmisiä.

– Kun puhutaan massoista, puhutaan myös asioista, jotka eivät ole aina positiivisia. Matkailun pitää olla luonnonmukaisesti kestävää, mutta sillä pitää olla myös tietyntyyppinen kunnioitus paikallisia asioita kohtaan sekä paikallisten ihmisten hyväksyntä. Silloin matkailu voidaan nähdä kestävänä, hän pohtii.

Tepastossa asuvatPentti Keskitalo sekä veljekset Vilho ja Jussi Keskitalo kertovat joen tilan muuttuneen aikojen saatossa. Lohta ei ole ja alajuoksulla veden laatu on mennyt huonompaan suuntaan.

– Alhaalla päin sanovat, että kivetkin ovat menneet vaaleaksi ja katiskat liivaantuvat paikalleen Alakylän tienoilla, kertoo Vilho Keskitalo, joka on mukana myös Tepaston maa- ja kotitalousseura ry:n johtokunnassa.

Samaa sanoo tepastolainen Kalevi Koskenniska, joka myös itse kalastaa joella.

– Ainakin tuolla sanotaan, että kivetkin on valkoisia, missä kultakaivoksen purkuputki tulee jokeen, hän sanoo.

– Kaivostoiminnan saisi ehdottomasti kieltää. Verorahat menevät ulkomaille, mitä nyt työntekijät maksavat veroja ja saavat töitä, mutta on se aika kova kustannus, että luonto pilataan, Pentti Keskitalo sanoo.

Jussi Keskitalon mukaan on järjetöntä, että kyläläisten kaivoja saatetaan käydä vahtimassa ympäristötarkastajien toimesta, mutta kaivos saa laskea jätevetensä Ounasjokeen.

– Se on aika naurettava homma, että kaivos saa laittaa purkuputken jokeen, mutta meidän täytyy laittaa kuusi tai seitsemän tuhatta likakaivojen uusimiseen, että emme sotke vettä, Jussi Keskitalo toteaa.

En usko, että olen tästä lohta saamassa. Vilho Keskitalo

Joki on iso osa sekä nuorten että vanhojen kyläläisten elämää, jotka kulkevat ja elävät sen äärellä joka päivä. Jussi Keskitalon elämässä Ounasjoki näkyykin jokapäiväisesti, sillä hän asuu ihan sen rannalla. Keskitalo pyytää joesta haukia ruokatarkoitukseen. Joessa on suurimmaksi osaksi enää haukia ja ahvenia, vaikka taimeniakin on yritetty jossain vaiheessa istuttaa jokeen, ja lohen takaisin tuomisesta on puhuttu vuosikaudet. Jokien patoaminen ja vuosikausia jatkuneen uiton jäljet näkyvät edelleen kalakannan olemattomuutena ja joen uomat ovat muuttuneet pysyvästi korjausyrityksistä huolimatta.

– Joskus poikasena sai ihan kunnollisia, kiloisia harreja. Ei siitä enää saa semmoisia. Ei siitä saa enää taimeniakaan, Jussi Keskitalo sanoo.

Lohen nouseminen takaisin Ounasjokeen olisi iso juttu paikallisille, se nostaisi joen arvoa ja kyliin saataisiin matkailua. Lohesta on kuitenkin puhuttu niin pitkään, että usko sen takaisin saamiseen on pieni.

– En usko, että olen tästä lohta saamassa, Vilho Keskitalo sanoo.

Anja Keskitalo kuitenkin sanoo tiettyjen järjestöjen tekevän töitä sen eteen, että arvokala saataisiin takaisin jokeen.

16.7. klo 8.30: Otsikkoa muokattu.