Ihmiset

ARKISTOJUTTU 20.7.2011

Jokivarren asukkaat estivät Ounasjoen valjastamisen

Kemijoki-yhtiö alkoi vuonna 1973 suunnitella Ounasjoen rakentamista. Maailmaa ravisteli öljykriisi. Yhtiön suunnitelmissa oli muun muassa voimalaitoksen ja tekoaltaan rakentaminen Tepastoon. Jokivarren asukkaat nousivat kuitenkin vastarintaan. Kansanliike tuotti tulosta, ja vuonna 1983 eduskunta sääti poikkeuslain, jolla joki suojeltiin. - Juttu on uusintajulkaisu vuodelta 2011.

– Vuoden 1976 paikkeilla yhtiö alkoi pitää tiedotustilaisuuksia kylillä suunnitelmistaan, kertaa Ounasjoen valjastamista vastustaneen liikkeen syntyä kittiläläinen Pentti Niva .

Kansanliikkeen alulle panija oli tepastolainen maanviljelijä Uuno Ylitalo . Hänestä tuli myös Ounasjoki-toimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja, ja siskon miehestä Pentti Nivasta leivottiin toimikunnan sihteeri. Toimikunta perustettiin Alakylässä suuressa kansalaiskokouksessa vuonna 1978.

– Uunolla oli heti visio, että laki tehdään, Niva muistelee.

– Ilta- ja yökauet kirjotimma kirjelmiä Helsinkiin päin, kaikkiin mahollisiin virastoihin ja ministeriöihin, hän kertoo.

Liike kasvoi koko ajan, ja siihen liittyi ihmisiä etelää myöten. Enontekiöllä, Rovaniemen maalaiskunnassa ja Rovaniemellä oli omat toimijansa, joiden kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä. Mukana oli kaikkiaan parikymmentä aktiivia. Lähetystöjä kävi Helsingissä tiuhaan eduskuntaryhmissä ja valiokunnissa. Niva oli mukana ainakin viidellä kuudella reissulla. Kekkosellekin saatiin kerran varattua tapaamisaika, mutta se peruuntui.

Kun joen puolesta kerättiin vuosikymmenen vaihteessa nimiä, niitä saatiin listaan noin 4500. Ounasjoen valjastamista vastustivat myös monet nimekkäät tahot, esimerkiksi Lapin kansanedustajat.

– Maanviljelysneuvos Ahti Risku sanoi, että päällystäkää jokivarren talot vaikka kullalla, että niistä tullee niin kalliita, ettei voimayhtiö pysty niitä lunastamaan, Niva kertoo.

Valjastamisen kannattajiakin Kittilästä löytyi. Nivan mukaan heitä oli pieni mutta äänekäs joukko. He perustelivat kantaansa lähinnä työllisyysvaikutuksilla. Myös silloinen kunnanjohtaja Aarne Nikka kuului valjastuksen puolestapuhujiin.

Ounasjoki-liikkeen vahvuutena Niva pitää sitä, että se loi heti alusta pitäen suorat yhteydet eduskuntaan, kun valjastamisen kannattajat taas yrittivät vaikuttaa viranomaisreittejä pitkin. Myös se oli ensiarvoisen tärkeää, että asia pysyi puoluepolitiikan ulkopuolella, Niva korostaa. Kittilässäkin valjastamista vastustettiin yli puoluerajojen. Valtuustossa kunnan lausunnosta jouduttiin tosin äänestämään, ja Niva muistelee äänestystuloksen olleen 16–11 suojelun puolesta.

Ounasjoki-laki kirjoitettiin Helsingissä hotelli Tornin huoneessa. Pentti Niva luonnosteli sen kynällä paperille, ja teksti hyväksyttiin eduskunnassa melkeinpä sellaisenaan, hän kertoo.

– Lainsäädäntöneuvos Kotkasaari toivoi, että laatisimme luonnoksen. Ei meillä ollut juristia porukassa, mutta ajattelimme, että kun tässä pisteessä ollaan, niin sehän onnistuu. Päätimme, ettei siihen tule kapulakieltä ja pääasia on, että siitä ilmenee, ettei jokea rakenneta, Niva kertoo.

Paikalla hotellihuoneessa olivat hänen muistinsa mukaan Kittilästä Tauno Iivonen, Unto Autto , Taito Maunula , Olavi Molkoselkä ja Teemu Hanhivaara , Enontekiöltä Eero Eira ja Hilkka Joki ja Rovaniemeltä Pauli Pahtaja ja Jaakko Ylitalo .

Eduskunta äänesti laista 7. kesäkuuta 1983. Ounasjoki-toimikunnan johto odotti päätöstä puheenjohtaja Tauno Iivosen kotona Könkäällä. Kello 14.30 kansanedustaja Hannele Pokka soitti ja kertoi, että laki oli hyväksytty äänin 139–45. Historiallinen hetki Könkäällä näytettiin tv-uutisissa.

Laki tuli voimaan syyskuun ensimmäisenä päivänä.

Ounasjoki-liike rekisteröitiin vasta myöhemmin, kun joki oli jo lailla suojeltu rakentamiselta.

– Eduskunnassa sanoivat, että älkää lopettako, kun teillä on niin hyvä porukka, Niva kertoo.

Rekisteröimisen jälkeen yhdistys keskittyi ajamaan jokivarren muita asioita. Se esimerkiksi edesauttoi siltojen saamista Tepastoon ja Ketomellaan. Eduskunta myönsi muutamana vuonna avustusta, kun siihen saakka oli toimittu lähinnä omin varoin ja jakokuntien ja paliskuntien avustusten turvin.

Valjastamisen puolustajat kuitenkin alkoivat Nivan mukaan vastustaa sitä, että yhdistys sai eduskunnalta tukea. Se latisti intoa, ja toiminta alkoi hiipua. Vielä vuonna 1986 pidettiin kokouksia ja käytiin lähetystöllä Helsingissä, mutta sen jälkeen hiljeni. Viimeinen puheenjohtaja oli Unto Autto.

– Ounasjoki tuli tutuksi ja tärkeäksi, niin paljon joella olin. Paneuduin myös asiaan sihteerin työssä. Luin selvityksiä, mitä vahinkoja valjastamisesta olisi tullut, ja kirjoitin kymmeniä kirjelmiä, Niva perustelee, miksi joki oli hänen mielestään tärkeä suojella.

– Mulla on aina ollut se käsitys, että vapaata jokea voi hyödyntää muulla tavalla. Jos se valjastetaan, se on siinä.

– Virkistyskäyttö on lisääntynyt hurjasti, satoja mökkejä on tullut ja kalastus lisääntynyt. Ja jos lohi vielä saatais, se olisi erinomainen juttu, Niva sanoo.

– Työllisyysperuste, jota valjastamisen puolustajat käyttivät, olisi ollut vain lyhytaikainen.

Niva viettää edelleen paljon aikaa joella kalastellen ja mökkeillen. Perheellä on kesäpaikka Ounasjoen saaressa.

Enää Niva ei kuule nurinoita jokipäätöksestä.

– Laki on tehty, ja kaikki luottavat siihen.

Hän ei usko, että lakia olisi helppo purkaa. Hän katsoo, että entisiä voimalaitoksia voidaan hyödyntää tehokkaammin ja tuuli- ja aurinkovoima lisääntyvät. Hän myös uskoo, että jos lain purkamista joskus alettaisiin suunnitella, jokivarren nuoremmista asukkaista löytyisi vastusta.

– Tarkoitus oli antaa seuraaville sukupolville vapaa joki. On heidän asiansa, mitä sillä tekevät. Toivottavasti säilyttävät.

Juttu on julkaistu Kittilälehdessä 20.7.2011.

Lähteitä:

Vapaa joki -dokumentti, Ylen Elävä arkisto 1981, www.yle/elavaarkisto.fi,

TV-uutiset 7.6.1983, Ylen Elävä arkisto 1983, www.yle/elavaarkisto.fi,

Jokitörmiä ja juurakoita – Tarinoita Tepaston kylästä, toim. Aki Ollikainen, 2006 ja

Kittilän Luonnon Paula Lehtosen esittämä historiikki Tepaston iltamissa 16.7.2011.

”Ounasjokisoudulla haluttiin asialle julkisuutta – jota sitten saatiinkin.

Ensimmäisestä Ounasjokisoudusta 40 vuotta

Ensimmäinen Ounasjokisoutu järjestettiin 4. heinäkuuta vuonna 1981 puolustamaan vapaana virtaavaa jokea. Vielä kahtena seuraavanakin vuonna soudettiin, ensin joen puolesta ja sitten vuonna 1983 juhlasoutu tuoreen suojelulain kunniaksi. Sen jälkeen kului parikymmentä vuotta, kunnes syntyi soututapahtuma Ounasjokijotos.

Ensimmäisen Ounasjokisoudun vuonna 1981 ideoivat Uuno Ylitalo ja Tauno Iivonen.

– Sillä haluttiin asialle julkisuutta – jota sitten saatiinkin, Pentti Niva kertoo.

Samalla haluttiin myös näyttää, että jokea voisi hyödyntää matkailussa.

Soutu piti toteuttaa jo vuonna 1980, mutta kun Uuno Ylitalo kuoli, se päätettiin järjestää seuraavana vuonna. Köngäsläisestä Tauno Iivosesta tuli toimikunnan seuraava puheenjohtaja.

Niva kertoo, että vaikka monessa lähteessä venekuntien määräksi kerrotaan kolmisenkymmentä, niitä oli enemmän, jopa kuutisenkymmentä ympäri Suomen, kauimmaiset Ruotsista ja Italiasta saakka. Mukana oli lukuisten sanomalehtien toimittajia, ja Yleisradio kuvasi soudusta dokumentin. Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä oli mukana koko matkan, ja muitakin kansanedustajia osallistui lyhyemmille etapeille.

Soudun suojelijana toimi Anton Särestöniemi.

Soutu lähti Enontekiöltä Ounasjärveltä ja päätyi reilun viikon päästä Lohinivaan. Ensimmäinen yö vietettiin Ketomellassa. Seuraavana iltana saavuttiin Raattamaan, jossa pidettiin koskenniskalla tanssit. Kolmantena iltana Tepaston maamiesseuran talolla järjestettiin suuret iltamat, joihin myytiin peräti 450 lippua. Esiintymässä olivat muun muassa Kittilän pelimannit ja kuoro, Kittilän Tyttäret, pelimanni Leo Siirtola ja tuleva Kultaisen harmonikan voittaja Jukka Lampela.

Seuraava etappi oli Könkäällä, jossa kyläläiset järjestivät soutajille ruokaa ja musiikkia. Yöksi soudettiin Sirkkaan. Kittilässä yövyttiin maatalouskoululla, rantanuotiolla paistettiin siikaa, Niva muistelee. Seuraavana iltana Kaukosessa oli jälleen iltamat työväentalolla. Alakylässäkin juhlittiin iltamissa Palotievan Poikien talolla. Viimeinen yö vietettiin Helpissä, ja päätöstapahtuma järjestettiin Lohinivassa. Osa soutajista jatkoi Rovaniemelle saakka.

– Lohinivassa oli valtavasti väkeä, oli aurinkoinen päivä, Niva kertoo.

Mukana oli onnea, sillä kenellekään ei sattunut jokimatkalla mitään vakavampaa.

– Ei vaikka mukana oli jos minkälaista venettä, joista moni muistutti enemmän kylpyammetta kuin jokivenettä.

Veneitä kyllä kaatui, mutta tilanteista selvittiin kastumisilla ja tavaroiden menetyksillä.

Raattamassa oli yöllä kova ukkonen ja satoi niin kovasti, että vesi nousi liki metrin yön aikana, ja se helpotti loppumatkaa.

– Sen jälkeen kosket oli helppo laskea, ei kivet kolisseet, Pentti Niva kertoo.