Ihmiset

Ei kokeilemaan vaan kokonaan

Pala palalta Eliisa ja Sakari Ainalin uusi elämä Enontekiöllä loksahti kohdalleen.

– Se ei ole vain kaksi matkalaukkua, kun me tulemme. Se on koko elämä, minkä tuomme, Eliisa Ainali kertoo sanoneensa ennen Enontekiölle muuttoa.

Eliisa ja Sakari Ainali muuttivat Hettaan viime syksynä Toivakasta, jossa he ovat asuneet viimeiset parikymmentä vuotta.

Hetasta löytyi mieleinen talo, ja Toivakan kotikin saatiin myytyä ja tyhjennettyä.

– Minun työni perässä muutimme aikoinaan Jyväskylästä Toivakkaan ja nyt taas minun työni perässä tänne. Se on aina näyttänyt meille suunnan, Eliisa kertoo.

Niin kuin Toivakassakin, hän on viime syksystä saakka toiminut kiertävän erityisopettajan vakituisessa virassa Enontekiöllä, ja juuri viran ansiosta Ainalit tohtivat tehdä rohkean ratkaisun.

– Ainakin toisella olisi töitä, Sakari sanoo.

Hän puolestaan opiskeli ensin metsäalalle, sillä se oli hänen haaveammattinsa.

– Sitten tuli kuitenkin 90-luvun lama, ja alalla tapahtui hyvin totaalinen murros.

Musiikki oli kuitenkin aina ollut Sakarille vahva harrastus, joten hän alkoi opiskella sitä sen sijaan, että olisi istunut odottamassa metsäalan näkymien paranemista.

– Olin pitemmän työpätkän Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa nuorisomuusikon virassa, ja sen jälkeen viihdyin reilut 20 vuotta kolmen kunnan, Joutsan, Kangasniemen ja Toivakan, yhteisessä Puulan seutuopistossa musiikinopettajana.

Ja kuinka ollakaan, samalla mallilla hän on jatkanut täällä. Tammikuusta alkaen Sakari on sijaistanut kolmen kunnan kansalaisopiston, Revontuli-Opiston musiikinopettajaa Enontekiöllä.

Mikään satumainen ihmemaa Lappi ei Ainalien mielessä ollut, sillä tärkeitä paikkoja näillä selkosilla heillä on ollut jo aiemminkin olemassa.

Eliisa on jopa asunut ja elänyt Muoniossa.

– En ole syntynyt Muoniossa, mutta siellä olen kyllä kasvanut, Eliisa kertoo.

Lukion jälkeen hän kertoo lähteneensä etelään opiskelemaan.

– Näin kauan kesti palata, melkein kotiseudulle tulin takaisin.

– Eliisalle alkoi heti murrekin palautua mieleen, Sakari huomauttaa.

Hän puolestaan on aivan pienestä pitäen käynyt Utsjoen kesäpaikassa jo lapsuusperheensä kanssa.

Sitten rakennettiin oma mökki Inariin.

– Utsjoen ja Inarin seuduilta me aloimme ensin paikkojakin katsella. Joka ikisellä lomalla me nimittäin ajoimme tuhat kilometriä suuntaansa, kun kävimme mökillä.

Enontekiön onneksi sillä suunnalla ei virkoja juuri tähän saumaan auki ollut, vaikka aiemmin oli ollutkin.

– Mutta täällä oli, Eliisa sanoo.

– Nyt tosin luultavasti ajelemme lomilla sen tuhat kilometriä lasten luokse etelään, Sakari nauraa.

Eliisa myöntää, että halu pohjoiseen on ollut aina läsnä, ja Sakarikin sanoo sen olleen vain ajan kysymys.

Nyt tuli sen aika.

– Se vaihe elämästä asuttiin Toivakassa, kun lapset olivat pieniä ja kävivät koulunsa. Sitä aikaa halusimme varjella ja sen ajan halusimme rauhoittaa siellä oloon, Sakari täsmentää.

Ainaleilla on kolme aikuista tytärtä, Aino-Sofia , jolla on jo omakin perhe sekä Amanda ja Helmi .

– Heti heidän koulujensa jälkeen me aktivoiduimme ja rupesimme tosissa katsomaan paikkoja pohjoisesta, Sakari sanoo.

– Lapsetkin kannustivat, että menkää vaan! Eliisa lisää.

Ensimmäinen joulukin jo vietettiin lähiperheen voimin yhdessä Hetassa.

– Meitä oli kymmenen hangen sakki. Luonnon puolesta saimme pakkasen ja revontulet.

Paikkakunta alkaa selvästi tuntua kodilta.

– Kun me niin päätimme, emmekä lähteneet vain kokeilemaan, muistuttaa Eliisa.

Sakarin mielestä helppo ratkaisu olisi ollut laittaa Toivakan talo vuokralle ja lähteä vain viettämään välivuotta Hettaan.

– Meille oli kuitenkin selvää, että tänne lähdetään kokonaan, vaikka Toivakassa ei mitään pois työntävää ollutkaan. Me viihdyimme siellä ja lauloimme Keski-Suomen maakuntalauluja, kuvailee Sakari.

Toivakka Jyväskylän kupeessa ei kovin Enontekiöstä poikkeakaan. Luontoa riittää ja asukkaita on vain pikkuisen enemmän, 2400.

Iso elämänmuutos silti oli, ja Toivakan ystäviäkin on välillä ikävä.

– Eihän meillä siellä huono ollut olla, hyvästä lähdettiin, Eliisa sanoo.

Enontekiöllä ystäviä ja vieraita Toivakasta on jo ehtinyt käydä, eivät Ainalit yhteyttä sinne suuntaan ole katkaisseet, vaikka kauas muuttivatkin.

Työn kautta Ainalit ovat päässeet sisälle elämään täällä ja tutustuneet ihmisiin.

– Työ on ollut hyvä kotouttaja, sen kautta on tullut kanssakäymistä ja vuorovaikutusta, Sakari sanoo.

Hän on tykännyt työstään viransijaisena.

– Työtä on täällä tehty hyvin, ja musiikin harrastuneisuus on vireää. Opiskelijoita on paljon, on ryhmiä ja yksilöopetusta, Sakari kiittelee.

Hänen oma pääinstrumenttinsa on klarinetti ja toisena tulee saksofoni.

– Ehkä joskus jatkossa näistäkin voi tulla kursseja. Musiikin sekatyömies minä olen: puhaltimilla, kitaralla ja bassolla olen leipääni pääasiassa ansainnut.

Eliisan erityisopetukseen kuuluvat alaluokat, vähän lukiotakin sekä Karesuvannon ja Kilpisjärven koulut.

– Täällä on kauhean kivoja lapsia, työ on tuttua ja paikka maaseudulla. Olen kyllä viihtynyt, Eliisa sanoo.

Luonto olikin Ainalien mukaan yksi Enontekiön vetovoimatekijöistä.

Muoniossa kasvaneena Eliisan mielestä on ihanaa, että näkee kauas ja on avaraa.

– Semmonen ikävä mulla on ollu kaikki vuosikymmenet. Keski-Suomessa oli kyllä myös paljon mäkiä ja järviä, mutta niin isot puut, että ne olivat edessä koko ajan.

Hän on onnistunut löytämään myös sen, mitä on aiemminkin harrastanut Toivakassa.

– Avantouintipaikan! Olen niin onnellinen! Eliisa iloitsee ja kertoo karaistuneensa jo lapsuuden pohjoisissa uintivesissä kylmiin vesiin.

Sakari on metsä- ja kalamies, ja ahkerana jäällä liikkujana hän koittaa enemmänkin välttää avantoon joutumista.

– Käyn paljon pilkillä. Olen semmoinen erä-Eemeli, aina mennään kun vain pääsee.

Ainalit arvostavat lähiruokaa. Metsästä poimitaan marjoja, riistaa metsästetään ja käydään kalastamassa.

– Ne ovat olleet luonnollisia, tärkeitä asioita meillä Keski-Suomessakin. Yksi aivan selkeä sytyke pohjoiseen tulemisessa olikin se, että samat arvot ovat täällä ihmisille tärkeitä, Sakari sanoo.

Nyt Ainalit saavat kunnolla panostaa yhteiseen retkeilyyn ja reissujen tekemiseen, kun elämää eletään lähinnä kahdestaan. Viikonloppuaamuisin he pakkaavat eväät mukaan ja lähtevät päiväretkelle.

Paljon he tutkivat myös karttoja ja esittelevät niiden avulla yksinään tekemiä lenkkejä. Sakarilla kartoista on suorastaan pakkomielle, kuten hän itse toteaa. Hän kertoo opettelevansa karttaa ulkoa tutkimalla karttaa, ilmakuvia ja maastomerkintöjä alueelta, jossa on liikkunut.

– Sitten maastossa ei tarvitse koko aikaa kompassia ja karttaa katsoa vaan voi seurata muutenkin luontoa, hän sanoo.

Heillä on kaksi suomenpystykorvaa, ja niiden kanssa liikkuminen täyttää myös arkea.

– Siitä minä olen haaveillut, että olisi tilaa kulkea niin, että vastaan tulevat vain omat rajat. Täällä on nyt kyllä semmoiset selkoset, että vaikka kulkisin loppuelämän, niin ei ehtisi kaikkia maita kulkemaan, Sakari sanoo.

Hänen mukaansa vastaan on tullut paljonkin innostavia hetkiä. Joistakin paikoista on tullut hänelle sillä tavalla tuttuja ja mielekkäitä, että niihin hän palaa aina uudestaan.

– Ehkä on viisaampaakin, että vielä keskittyy joihinkin tiettyihin paikkoihin. Täällä kun ihmiset ovat minulle sanoneet, että jos eksyy, niin täytyy vain tulla kotia, Sakari nauraa.

Ainalit , etenkin Sakari, olivat aiemmin ajatelleet, että olisi mukava elää kaamosaika pohjoisessa, sillä heidän loma-aikansa olivat ennen olleet jo valoisaa kevättä tai kesäaikaa.

– Ensimmäisen kaamosajan olemme nyt ihailleet kaamoksen sävyjä, värejä ja sitä valoa, mikä siinä on. Ei tullut minkäännäköistä kaamosahdistusta, vaan se oli mukava, uusi elämys minulle, Sakari sanoo.

– Minäkin tykkään kaamoksesta, ja värit olivat niin kauniit! Eliisa lisää.

Valon vaihtelua hän kertoo eniten Keski-Suomessa kaivanneensakin.

– Kesän aurinkoa ja talven kaamosta. Monta kymmentä vuotta minussa säilyi se, että aika tuntui väärältä valon määrän vuoksi.

Sakari on enemmän metsäsuksimies, mutta Eliisan aika kuluu laduilla, vaikka matkoja hänkään ei laske.

– En hiihdä kilometrejä, hiihdän ilometrejä.

Eliisa tekee myös käsitöitä.

– Minulla on kahdet kangaspuut.

Siinä missä hän hakkaa kangaspuita, Sakari vetaisee Lynxin käyntiin.

– Pilkille päräytän.

Aika siis saadaan vapaallakin kulumaan hyvin, mutta sen Eliisa myöntää joissakin yksittäistapauksissa tiedostaneensa, että erikoispalvelut ovat kaukana täältä. Sakari ei ole osannut palveluista kaivata oikeastaan mitään.

– Kaikki on tähän mennessä löytynyt, mitä on tarvinnut. Kunnan kokoon nähden täällä on tosi hyvät peruspalvelut ja tiiviisti tässä kylällä, hän lisää.

Tulevaisuuteen katsotaan erikoisesta ajasta ja olosuhteista huolimatta toiveikkaasti ja hyvällä mielellä.

– Jo pandemia on ollut erikoinen ajanjakso saati sitten tämä muu maailman tilanne, mutta toivotaan, että tilanteet rauhoittuvat, Sakari pohtii.

Eliisan mielestä lienee niin, että tätä päivää on vain uskallettava elää.

– Se oli iso rysäys, kun me tänne tulimme. Nyt me vasta tässä ihmettelemme, että täällä sitä ollaan ja eletään, Eliisa sanoo.