Paikallisuutiset

Kolarin valtuusto vähensi äänestysalueet yhteen äänestyksen jälkeen

Ensi vaaleissa varsinaisena vaalipäivänä kaikki kolarilaiset äänestävät samassa paikassa.

Jarmo Kylmämaa (kesk.) johti puhetta valtuustossa ensimmäistä kokoustaan kunnanvaltuuston vaihdettua puheenjohtajan huhtikuussa. Kylmämaa toimii valtuuston puheenjohtajana keväällä 2025 päättyvän kauden loppuun. Kuva: Tiina Tapio

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Onko yksi ainoa äänestysalue uhka demokratialle?

Kolarin valtuusto pohdiskeli äänestysalueita lyhyesti ja päätti lopulta äänestämisen jälkeen, että alueiden supistamisessa viidestä yhteen on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Tammikuusta alkaen Vaattojärven, Sieppijärven, Kolarin, Äkäslompolon ja Kurtakon äänestysalueet yhdistetään yhdeksi alueeksi, Kolari 001.

Muutosta perusteltiin valtuustolle sillä, että osassa viidestä äänestysalueista äänioikeutettujen määrä on niin alhainen, että äänien yhdistäminen toisen äänestysalueen äänien kanssa on todennäköisesti edessä tulevissa vaaleissa. Lisäksi äänestysalueilla on ollut vaikeuksia saada riittävästi henkilöitä vaalilautakuntiin. Muutoksen jälkeen vaalilautakuntia tarvitaan vain yksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikoista päätetään kunnanhallituksen esityksen mukaan erikseen vaalien yhteydessä. Mikäli kunnassa olisi ainoastaan yksi äänestysalue, se helpottaisi myös ennakkoäänestyksen järjestämistä joustavasti kunnan eri osissa, esityksessä myös perusteltiin.

Markus Kiili (kkt.) varmisti kokouksessa, tarkoittaako muutos sitä, että varsinaisena vaalipäivänä pitäisi äänestää vain yhdessä paikassa ja vain ennakkoäänestyksissä voisi äänestää eri puolella kuntaa. Myöntävän vastauksen vs. vt. kunnanjohtaja Tiina Piirilältä saatuaan hän teki esityksen kolmesta äänestysalueesta: Sieppijärvi, Kolari ja Äkäslompolo.

Yksi äänestysalue tietää pitkiä äänestysmatkoja, mikä saattaa vähentää äänestysaktiivisuutta, Kiili perusteli.

– Heikentää demokratian toteutumista, Kiili sanoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Reijo Kontinen (vas.) huomautti, että yksi äänestysalue panee keskusvaalilautakunnalle vastuun miettiä ennakkoäänestyspäivät tarpeeksi kattaviksi eri puolilla kuntaa. Kunnanhallituksen esitystä hän kannatti.

– Tämähän on naapurikunnissa jo olemassa, hän sanoi yhden äänestysalueen järjestelmästä.

Samoin yhtä äänestysaluetta kannattanut Kari Koivumaa (kesk.) totesi, että päiviä ennakkoäänestämiseen tulee lisätä eri puolille kuntaa.

Mika Liikamaa (vas.) piti yhtä aluetta kaikille tasapuolisena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kaikki ovat samalla viivalla.

Kiilin esitystä kannattanut Mikko Lipponen (kkt.) huomautti, että Kolarin kunnassa on ollut tapana antaa kurjuutta kaikille tasapuolisesti.

– Minun mielestä on hyvä, jos meillä kolme aluetta siellä on ja nuo on ihan relevantteja huolia demokratian heikentymisestä, hän sanoi.

Lipponen myös muistutti ennakkoäänestyksen ruuhkautumisesta Äkäslompolossa viime äänestyskerroilla.

Keskustelun kuluessa Kiili muutti Kati Hurstin (kkt.) kannattamana esitystään niin, että asia jätetään vielä pöydälle ja viedään kolmen äänestysalueen karttajako valmisteltavaksi uudelleen kunnanhallitukseen. Jos äänestysalueita olisi alettu jakamaan tai liittämään toiseen, olisi se vaatinut tarkempaa valmistelua.

Äänestyksessä esitys hävisi äänin 16-5. Asian valmistelemista uudelleen kannattivat myös Kylät ja tunturit -ryhmän Johanna Koivumaa, Matti Kärnä sekä Mikko Lipponen. Uusi Kolarin äänestysalueet yhdistävä äänestyaluejako on voimassa 1. tammikuuta alkaen vaaleissa ja kansanäänestyksissä.

Yksi yhteinen äänestysalue ei tee hyvää demokratialle, totesi Markus Kiili (kkt.) ja pohti valtuustossa yhden äänestysalueen sijaan kolmea. Hän päätyi lopulta esittämään asian valmistelemista uudestaan. Kuva: Tiina Tapio

Muut kokouksen kohdat valtuusto päätti vähemmillä puheilla. Äkäslompolon asemakaavan laajennus Röhkömukanmaan alueella hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että rakennusoikeuteen 160 neliötä lisättiin tarkentava t30-määräys, joka määrittelee varastorakentamisen koon. Kokonaisrakennusoikeus on 160+t30.

Uusi kaava mahdollistaa 18 uuden loma-asunnon rakentamisen.

Kokouksessa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta. Mikko Lipposen aloite perää kunnalta oman asuntotuotannon aloittamista asuntopulaa helpottamaan. Kunnan tulisi aloittaa uusien malliasuntojen piirustusten tekeminen sekä viedä aktiivisesti eteenpäin asuntojen rakentamiseen tähtääviä kaavahankkeita.

Kati Hurstin aloitteen mukaan kunnan omistajaohjauksen rooli vaattuu selkeyttämistä ja kuntaan tulisi laatia omistajastrategia. Myös vuonna 2019 laadittu konserniohje vaatii aloitteen mukaan päivittämistä.

Kolarin valtuusto päätti 15. kesäkuuta 2023

Lainoja myönnettiin, tilinpäätökselle hyväksyntä

Verkko-osuuskunta Ylläksen Laajakaistalle myönnettiin hankeaikainen laina. Talousarviomuutoksella lainan enimmäismäärä vastaa hankkeen kustannusarviota 880 006, 76 euroa. Takaisinmaksu on kahdessa erässä, joista viimeisin erääntyy 31.12.2024.

Hankeaikasen 45 000 euron lainan sai myös Lapin Kalastusmatkailu ry. Laina pitää maksaa takaisin viimeistään huhtikuussa 2024.

Vuoden 2022 tilintarkastuskertomus hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin.

Tarkastuslautakunnan arviontikertomus 2022 merkitiin tiedoksi. Lautakunnat ja kunnanhallitus käsittelevät ja antavat vastineensa valtuustolle 20.9. mennessä. Tarkastuslautakunta kysyy muun muassa, mistä johtuvat Kolarin perusopetuksen runsaat poissaolot ja vaikea sijaistilanne.

Kolarin kunnan henkilöstökertomus 2022 merkittiin tiedoksi.

Hyväksyttiin talousarviomuutos investointiohjelmaan, Ylläsjärven liikuntahallin rakentaminen kohdennetaan vuodelle 2025.

Lapin Liiton perussopimuksen päivittäminen hyväksyttiin.

Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä