Ihmiset

Lämpenevä ilmasto vaikuttaa kaikkeen: eläimiin, ihmisiin, tuleviin kesiin.

Muutos on jo totta

Kohta ei ehkä enää ole lapintiaisia.

Tai kesäkurmitsoja, hiiripöllöjä, kiirunoita tai punakuireja. Näiden lajien elinalueet supistuvat ilmaston lämmetessä ja jo muutamassa vuosikymmenessä jäljellä on ehkä jäljellä vain rippeet. Suomen lajien uhanalaisuutta kuvaavassa Punaisessa kirjassa monen lajin tilanne on tukala.

Mitä sitten? Mitä voi vastata jollekin, jota yhden tai muutamankaan eläin- tai kasvilajin katoaminen ei hetkauta?

– On pakko vastata, että kyse ei ole vain yhdestä lajista, vaan laajasta trendistä. Idea on siinä, että esimerkiksi lapintiaisen nopea taantuma kertoo isosta mullistuksesta. Lajien paikalliset populaatiot häviävät, ja se näkyy niin, että lajit taantuvat mahdollisesti sukupuuttoon asti, vastaa biologi ja toimittaja Juha Kauppinen . Kauppinen kirjoitti kirjan Monimuotoisuus, joka käsittelee lajien katoamista. Se julkaistiin keväällä.

Kirjan ajatuksen voi kiteyttää jotensakin niin, että monimuotoisuus on luonnon puskurointikykyä. Kun lajeja on vähemmän, ekosysteemi tulee haavoittuvammaksi poikkeustilanteille.

– Monilajiset ekosysteemit, joissa on esimerkiksi paljon loisia ja petoja, pitävät kurissa uusia lajeja. Pohjoiseen leviää uusia lajeja, joita monet pitävät tuholaisina ja joita on massaesiintyminä. Heikon ekosysteemin kyky pitää uudet lajit aisoissa on heikko.

Sitä, miten ekosysteemin heikkeneminen vaikuttaa ihmisiin, on vielä vaikea arvioida. Äärimmäiset luonnonilmiöt voivat lisääntyä, maanviljely voi vaikeutua.

– Mutta vaikutus näkyy väistämättä, koska me olemme myös yksi eläinlaji ja elämme osana niitä samoja ekosysteemeitä.

Lajien väheneminen näkyy Lapissakin. Luminen aika pohjoisessa Suomessa on vähentynyt, suurin piirtein viikon vuosikymmenessä.

Se on pohjoisen luonnolle huono asia ja se liittyy elämän sopeumiin. Tietyt eliöt ovat muuttuneet miljoonien vuosien aikana, ja niiden olemassaolo riippuu sopeumista. Osa pohjoisen lajeista on sopeutunut pohjoiseen niin hyvin, että ne suorastaan vaativat lunta ja kylmyyttä. Sellainen on esimerkiksi harvinainen ja rauhoitettu jääleinikki.

Yksi pohjoisen lajeja rokottava tekijä onkin ilmaston lämpeneminen.

– Jos kilpailuetu, jonka ne saavat sopeumista, häviää, ne lajit voivat hävitä.

Lämpenevä ilmasto tuo pohjoiseen uusiakin lajeja.

– Aikaikkuna on oleellinen juttu, Kauppinen korostaa. Ilmasto muuttuu koko ajan aja kasvillisuusvyöhykkeiden rajat vaihtuvat koko ajan, mutta toistaiseksi muutos on ollut hyvin hidasta. Jos muutos on nopeaa, hitaasti siirtyvät lajit, kuten kasvit, eivät kerkeä mukaan. Ennusteiden perusteella Tunturi-Lapissa on vuosisadan lopulla kesä- ja kasvupäiviä vuodessa 30 enemmän kuin nyt.

Se kuulostaa hurjalta.

– Kyllä se hurjaa onkin, Kauppinen sanoo.

Vastuu luonnon monimuotoisuudesta lankeaa ihmisillekin. Kauppisen kirjassa on absurdi kohta, jossa pohditaan, lähtisikö presidentti Sauli Niinistö valtiovierailulle Kiinaan puolustamaan kultasirkkua. Sen ei pitäisi olla absurdi ajatus. Kauppisen mielestä on aika nähdä luonto itsessään arvokkaana ja tärkeänä.

– Että ihmiset ajattelevat luonnosta, että se on tärkeää , eikä vain että se on kiva paikka käydä ja viihtyä. Luonto meidän ympärillä on tosi iso asia.

Kauppisen kirjan voi lukea pessimistisestä tai haikean toiveikkaasta näkökulmasta. Hänelle itselle selvisi kirjaa tehdessä, että vaikka sen aikana sai tehdä hienoja luontoretkiä, aihe on niin vakava ja surumielinen, ettei kyseessä ole mikään kiva luontokirja.

Pelissä on paljon. Lähivuosien tapahtumat kertovat suunnan.

– Miten ihmiset ja yhteiskunnat reagoivat luonnon monimuotoisuuden hupenemiseen? Lähivuodet näyttävät, millaisia yhteisiä sopimuksia saamme aikaan.

Shamaanit olivat aikoinaan ylimpiä luonnon puolustajia. Ne oikeat shamaanit.

Arjen shamaani vuonna 2019 tekee peltotöitä.

Jari Rossi asuu perheineen Muonion Keimiöniemessä. Jerisjärven samaani -roolihahmo on tänään laitettu syrjään, ja pottumaan käännön jälkeen laavulla järven rannassa istuskelee tavallinen, luonnosta nauttiva perheenisä, matkailuyrittäjä, tarinamestari ja perinnekalastaja.

Järvellä, juuri sen verran kaukana, että niitä on paljaalla silmällä vaikea tunnistaa, uiskentelee kymmenkunta lintua. Alleja, ehkä.

Jerisjärvi tunnetaan kalaisana. Nimikin, Jerisjärvi, juontuu saamenkielisestä sanasta jierra, joka tarkoittaa kysyttyä. Jerisjärvelle tultiin kalas kaukaakin, ja Keimiöniemen kalapirttien alueelta on löytynyt vuosituhansia vanhoja tulisijoja.

Siihen suhteutettuna Rossin suku Keimiöniemet ovat suorastaan uusia tulokkaita. He muuttivat paikalle vuonna 1837. Suku on tarkkaillut Keimiöniemen muutosta vuosisatoja, Jari Rossikin vuosikymmeniä. Nykyisellä asuinpaikalla hän on nähnyt 30 kesää, syksyä, talvea ja kevättä.

– Syksyn tulo on viivästynyt, kesäkausi on pidempi nimenomaan siitä päästä, Rossi on havainnoinut.

Kesä tulee Keimiöniemeen eri vuosina eri aikaan. Nyt oli varsin tavallinen kevät, jäät lähtivät hyvissä ajoin. Toissavuonna Rossi piti talviverkkoja jään alla vielä 22. toukokuuta.

– Olisi melkein voinut pitää vielä kesäkuun puolella ja tehdä joku ennätys, hän naurahtaa.

Puhutaanpa ilmastonmuutoksesta. Nauru lakkaa.

– Kun tietää, mitä ihminen tekee, kannattaa ottaa vakavasti. Ei riskeerata. Pitää olla huolissaan, mutta ei liiallisuuksiin pelotella uutta sukupolvea. Kultainen keskitie tässäkin, Rossi pohdiskelee kiittelee, että tulevat sukupolvet vaikuttavat vanhempiaan fiksummilta ilmastoasioissa. Kierrätys on tuttua, ja ilmaston muuttumisen he ottavat vakavasti.

–– Nuoremmille on helmpompi huomata, että muutos on tapahtunut ja tapahtumassa. Ja kohtahan he ovat jo päättävissä asemissa.

Viime joulukuussa Rossia huolestutti. Hän oli metsojahdissa, ja metsä oli erityisen pimeä. Miksikö?

– Ei ollut lunta! Joulukuussa!

Se mietityttää luonnossa ja luonnosta elävää miestä. Miten käy matkailuelinkeinolle ilman lunta?

– Lumi on meidän kultaa. Kesä on muuallakin maailmassa.

Ilmatieteen laitoksen ennusteiden perusteella voi päätellä, että lunta on vuosisadan lopulla paljon vähemmän aikaa kuin nyt. Talvi lyhenee molemmista päistä, ei vain syksystä, kuten Keimiöniemessä on todettu. Jari Rossillekin talvi ja kevät ovat elinkeinon kannalta tärkeimmät. Matkailijat eivät ole löytäneet Lapin kesää samassa suhteessa.

Rossin mielestä Suomi ja suomalaiset eivät ole suurimpia syyllisiä ilmastonmuutokseen emmekä me voi kansana sitä yksin pysäyttää, mutta yksittäisillä teoillakin on väliä. Suomalaiset ovat vähintään esikuvia muulle maailmalle. Vastuu esimerkiksi hupenevista eläinlajeista kuuluu kaikille.

– Kun lajeja katoaa, niitä ei saa takaisin.

Rossi on tosin sitäkin mieltä, että perinteinen lappilainen elämäntapa ei ole ilmastolle rasittavimpia. Autoilu on lappilaisten pahe, mutta välttämätöntä, julkista liikennettä kun ei juuri ole ja välimatkat ovat lihasvoimin kuljettaviksi liian pitkiä. Lappilainen mies kuluttaa varsin vähän, ei ostele vaatteita, ei juuri lennä.

Rossi on joutunut työnsä puolesta lentämään, viimeksi Los Angelesiin markkinoimaan Finnairin uutta lentoyhteyttä.

– Se tuntui hurjalta ja ristiriitaiselta.

Monelta osin Rossilla on puhdaskin omatunto. Punaisen lihan tuotanto on suurimpia hiilijalanjäljen tuottajia. Lapissa jääkaappiin löytyy muutakin, ekologisempaa täytettä.

– Täällä syödään hirveä, poroa, järven kalaa, Rossi aloittaa.

Järvi ja kalastus ovat Rossille erityisen tärkeitä. Perheessä syödään Jerisjärven kalaa ympäri vuoden, joka viikko, lähes joka päivä. Yhtenä iltana madesoppaa, toisena siikatauroa. Siikaa leivän päälle. Ruodotonta haukea amerikkalaisvieraalle.

– Kauppa on 25 kilometrin päässä, mutta minun market on tuossa, Rossi jatkaa ja osoittaa järveä.

Ilmastonmuutoksen ennustaminen on kuin kalan pyyntiä. Mitä pienempi silmäkoko verkossa, sitä pienempää kalaa tulee. Ilmastonmuutosutkijoita eivät pienet kalat, kuten yksittäisen vuoden keskilämpötila, kiinnosta. Heille oleellista on pidempi kehitys.

– Tuo pieni notkahdus aiheutti nälkävuodet, sanoo Leena Neitiniemi-Upola ja osoittaa kohinaan lähes katoavaa kuoppaa Helsingin keskilämpötiloja kuvaavassa käppyrässä. Käppyrä menee siksakkia ylöspäin, ja 1800-luvun puolivälin paikkeilla on pieni pudotus. Pudotuksen vuoksi vuosina 1866–1868 joka kymmenes suomalainen menehtyi pitkään ja ankaraan talveen ja nälänhätään.

Neitiniemi-Upola asuu Kittilän Alakylässä, jossa hänen sukunsa on ollut jo noiden nälkävuosien aikaan. Hän on entinen Ilmatieteen laitoksen meteorologi, joka nykyisin esitelmöi ilmaston lämpenemiseen liittyen. Hän on myös ollut tekemässä Lapin ilmastostrategiaa, joten hän on juuri oikea henkilö arvioimaan ilmastonmuutoksen osalta, mitä pohjoisessa tapahtuu tulevina vuosina.

Asetetaan tähtäin vuosisadan loppuun, vuoteen 2100. Tuolloin elossa olevia ihmisiä elää jo keskuudessamme.

– Mitä ikinä tuona aikana tapahtuukaan, me olemme aitiopaikalla, Neitiniemi-Upola kuvailee Tunturi-Lapin tilannetta.

Ilmatieteen laitoksen ilmastonmuutosennusteissa pitää huomioida alue, aika ja ihmiset. Selvästi vaikeinta on ennakoida ihmisten käyttäytymistä. Ilmatieteen laitoksella onkin ennusteissaan useita skenaarioita, joista kolme on tärkeimpiä.

– Ensimmäinen on, että emme tee mitään ja annamme hiilen palaa. Toisessa meillä alkaa päästöt vähenemään, esimerkiksi ihmiset kyllästyvät tavaraan tai keksitään uutta teknologiaa. Kolmas on erittäin pienet päästöt – ja se kyllä vaatii jo uudet ihmiset.

Olot maapallolla ovat ennenkin muuttuneet radikaalisti. Ero on, että silloin kyydissä ei ollut yli seitsemää miljardia ihmistä.

Lämpenevä ilmasto vaikuttaa eniten talviin. Terminen talvi on vuosisadan lopussa jopa puolensataa vuorokautta nykyistä lyhyempi, molemmista päistä, eli syksystä ja keväästä. Niistä ei enää tiedetä, millaisia ne ovat. Vain keskitalvi on ”turvassa”. Ensilumi, ensijää, ensipakkaset tulevat myöhemmin. Kevään viimeinen pakkanen saattaa aikaistua viikoilla. Pakkaspäiviä voi olla 50–70 vähemmän kuin nyt. Lumipeitepäiviä on vähemmän, ja lumen laatukin on erilaista kuin nyt. Kosteiden talvien takia tykkylumi yleistyy ja kurittaa puustoa.

Kesät lämpenevät ja pitenevät, kuumia päiviä ja trooppisia öitä on enemmän. Lisääntynyt lämpö ja Lapin kesän jatkuva valo kiihdyttävät fotosynteesia, jolloin metsä kasvaa enemmän ja nopeammin ja Lappiin voi tulla lisää lehtipuita. Havumetsävyöhyke liukunee pohjoisemmas. Termistä kasvukautta, jolloin vuorokauden keskilämpötila on vähintään viisi celsiusastetta, voi Ilmatieteen laitoksen ennusteiden perusteella olla 35 vuorokautta nykyistä pidempi.

Kesällä on vuonna 2100 todennäkäisesti kuivaa ja metsät ovat herkempiä metsäpaloille. Maailmalla kesäsateet vähenevät, mikä vaikuttaa muun muassa viljantuotantoon. Suomessa kovat sateet voimistuvat ja laittavat kaupunkien hulevesijärjestelmät testiin.

Pilvisyys lisääntyy, tuuli on puuskittaisempaa. Jopa tuulen suunta voi muuttua: tällä hetkellä vallitsee lounaistuuli, tulevaisuudessa tuulee eniten lännestä.

– Ihmiskunta onnistuu muuttamaan matalapaineiden reitit,, Neitiniemi-Upola sanoo ja vaikenee hetkeksi.

Pahimpia ilmastonmuutoksen seurauksia olisi sulava Jäämeri. Jäämeri on aivan Tunturi-Lapin takapihalla. Sen sulaminen muuttaisi meriveden rakennetta ja virtauksia. Golfvirta voi olla heikentynyt jo vuonna 2100.

Ainoa, mihin ilmastonmuutos ei vaikuta on auringon nouseminen ja laskeminen. Aurinko laskee syksyllä aikaisin, mutta sulaa maata on pidempään. Syksyt ovat pitkiä ja pimeitä.

– Lämmin, kostea, pimeä. Viihtyvätkö täällä sienet, itiöt, loiset? Neitiniemi-Upola kysyy.

Onneksi uusi ihmissukupolvikin itää jo. Leena Neitiniemi-Upola valaa optimismia

– Tämä porukka ei vielä oikein usko, sanoo, että ”meitä on niin vähän”. Ei se, paljonko meitä on, vaan paljonko me kulutamme. Luotan, että nuoremmat sukupolvet tajuavat asian toisella tavalla ja keksivät ratkaisuja.

Neitiniemi-Upola on vähentänyt omaa kulutustaan. Työssään hän lensi paljon, mutta nyt ei enää tee mieli lähteä Kittilästä ja Alakylästä, ainakaan lentäen. Hän soisi muidenkin tekevän saman.

– Ei se pahaa tekisi, jos vähän joutuisimme hillitsemään kulutusta.

Tunturi-Lapin Kesä luettavissa täällä .