Muualta Lapista

Pohjoisen luonto tarvitsee oikeanlaista lunta

Talvien muuttumisesta kertovat niin naalit ja riekot kuin pihan varpusetkin.

Lumi on pohjoisen lajeille erinomainen asia yhden yllättävän ominaisuutensa vuoksi. Pakkaslumi nimittäin on kuivaa ja sen vuoksi erinomainen eriste talvehtiville kasveille ja eläimille.

Mutta mitä jos lunta ei ole, tai jos sitä on nykyistä vähemmän? Entä jos se on nykyistä vetisempää ja tulisi maahan räntänä tai vetenä? Mitä pohjoisen luonnolle tapahtuu silloin?

Se olisi vaikeuksissa.

– Koko systeemi on sopeutunut siihen, että talvella vesi on jäässä, biologi ja toimittaja Mari Pihlajaniemi tiivistää.

Suomen ilmastovyöhykkeellä ollaan lämpötilassa nollan molemmin puolin ja monet eliöt ovat sopeutuneet juuri siihen.

Kun keskellä talvea sataa vettä, voi käydä niin, että hangen päällä vesi jäätyy ja muodostaa kovan kuoren. Vettä saattaa mennä maan tasallekin, lumikerroksien alle. Kasvit, esimerkiksi jäkälät voivat saada päälleen jääkerroksen.

Maa voi myös homehtua kosteuden vuoksi.

Me ollaan muutettu luontoa niin, että kettu pärjää ja naali ei.

Luonto on sopeutuvainen, mutta kun olosuhteet ympärillä muuttuvat nykyisellä vauhdilla, lajit eivät ehdi sopeutua yhtä nopeasti.

Koska kylmään tottuneet pohjoisen lajit eivät ehdi sopeutua, ne lähtevät etsimään sopivaa olosuhdetta joko menemällä ylös tunturiin tai vaeltamalla vielä pohjoisemmas. Pohjoiseenkaan ei loputtomasti pääse, vaan vastaan tulee aika nopeasti Jäämeri.

Lämpenevä pohjola oli jo koitua naalin kohtaloksi. Myös sopuli ja esimerkiksi jotkin tunturilinnut kärsivät jo nyt. Puurajakin nousee koko ajan ja paljakka-alue pienenee.

Tuntureiden lisäksi muutoksen voi nähdä ihan tavallisella pohjoisen kirkonkylälläkin. Esimerkiksi riekko on vielä Lapissa yleinen ja kanta voimissaan, mutta jo Koillismaan ja Kainuun rajalla selvästi vähenemään päin. Sen on pistänyt merkille Suomussalmella asuva Pihlajaniemikin. Ennen riekon omintakeinen nauru kuului ja lintuja pörähteli jokaisella lenkillä. Nyt harvemmin.

Jos laji ei ehdi paeta muuttuvaa olosuhdetta, se saattaa kadota.

Mitä se kertoo meistä, jos emme pysty pelastamaan edes naalia?

Kun eliölaji kuolee sukupuuttoon, sitä ei saa takaisin. Mutta mitä sitten, jos Lapissa ei olisi vaikkapa riekkoja tai erittäin uhanalaista kalkkikääpää?

– Voi tietenkin ajatella, että eletään sitten ilman, Pihlajaniemi aloittaa.

Monet lajit ovat kuitenkin lajiaan suurempia ekosysteemille. Ei tiedetä, mitä minkäkin lajin katoaminen merkitsee tai miten se vaikuttaa. Pihlajaniemi vertaa ekosysteemiä verkkoon, jossa on solmukohtia. Jos solmukohtaa tökkää, verkko heiluu. Mitä tapahtuu, jos verkosta katkaisee kokonaisen pätkän? Emme voi tietää.

Ravintoketjulle erittäin merkittäviä eliöitä löytyy sen molemmista päistä, pienistä hajottajaötököistä huipulle, suurpetoihin asti. Systeemille elintärkeä eliö voi olla mikä tahansa laji siitä väliltä. Jonkun ihmiselle huomaamattoman lajin katoaminen voi vaikuttaa ympäröivään luontoon valtavasti.

Karkeasti voi sanoa, että mitä vähälajisempi systeemi on kyseessä, sitä suurempi vaikutus yhden lajin katoamisella on. Amazonin sademetsässä yhden lajin katoaminen siis vaikuttaa paljon vähemmän kuin karussa pohjoisessa, jossa ravintoketjussa ei välttämättä ole montaakaan lajia.

Pihlajaniemi pitäisi silmällä paitsi uhanalaisia eläimiä, joita emme halua menettää kokonaan, myös tavallisia lajeja: varpusia, oravia, jäniksiä ja niin edelleen. Muutokset niiden määrässä voivat kertoa suuremmasta muutoksesta ja voimme ehkä reagoida aikaisemmin

Aivan pelkästään oma pihapiirin elämää tarkkailemalla ei kuitenkaan voi suurempia johtopäätöksiä vetää. Paikallisesti voi olla esimerkiksi tavallista suurempia metsäjäniskantoja kuin aiemmin, mutta valtakunnallisesti niiden määrä vähenee.

Pihlajaniemi seurasi kirjassaan Olipa kerran Pohjola etenkin naalikannan palautusyrityksiä Suomeen. Intensiivinen kirjan tekeminen päättyi sinällään onnellisesti, että naalit saatiin palautettua Suomeen, Käsivarren Lappiin. Tänä syksynä hyviä uutisia on tullut vielä lisää, on raportoitu ainakin 16 naalinpoikasesta.

– Kovasti sen eteen on tehty töitä, varsinkin norjalaiset ja ruotsalaiset, joilla on vielä enemmän resursseja, Pihlajaniemi iloitsee.

Pelastettu naali ei silti ole. Fennoskandiassa on joitakin satoja naaleja, kun aiemmin naalien määrä laskettiin tuhansissa.

Naalin pelastaminen vaati usean ketun hengen. Naalit eivät pärjää samalla alueella kuin ketut, sillä kettu on isompi ja vahvempi. Ilmaston lämpenemisestä johtuva ketun tulo naalin alueelle, pohjoiseen ja tuntureille, on kuitenkin ihmisen aiheuttamaa.

– Me ollaan muutettu luontoa niin, että kettu pärjää ja naali ei.

Siksi oli ihmisen vastuulla myös korjata tilanne.

– Naalia ei voi auttaa, ellei kettua pidetä poissa. Riittävän kauan kun tehdään typeriä asioita, niin ratkaisu ei aina ole helppo.

Siperiassa naaleja on paljon enemmän. Pihlajaniemen mielestä emme kuitenkaan voi jättää naalin pelastamista vain siperialaisten käsiin. Samat uhat koskevat naalia myös idässä, ja samat ongelmat seuraavat.

– Mitä se kertoo meistä, jos emme pysty pelastamaan edes naalia?

Suomen ympäristökeskus: Lapin luonto muuttuu yhden sukupolven aikana

Lappi lämpenee kahdesta kolmeen astetta seuraavan 50 vuoden aikana, kertoo Suomen ympäristökeskus Norjan, Ruotsin ja Suomen Lapin alueelle kohdennetun lämpötila-analyysin perusteella. Ympäristökeskus arvioi, että lämpeneminen tapahtuu jo nykyisillä ilmastotoimilla, ja jos sovittuihin kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin ei päästä, Lappi saattaa olla puolen vuosisadan päästä jopa seitsemän astetta nykytilaa kuumempi.

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa etenkin talviin, joista tulee kosteampia ja siten hankalia kylmään sopeutuneille eliölajeille. Erityisen ahtaalla ovat avotuntureissa viihtyvät lajit, joista jo nyt 40 prosenttia on uhanalaisia.

Lämpimämpi Lappi houkuttelee myös uusia lajeja alueille, jossa niitä ei ole ennen ollut. Esimerkiksi naali ei pärjää kilpailussa uudelle tulokkaalle ketulle, joka on levittäytynyt jo tuntureillekin. Ketun lisäksi uusia lajeja pohjoisessa ovat esimerkiksi jättiputki ja kyttyrälohi, jotka vievät muiden lajien elintilaa.

Lämpötilan nousun vuoksi esimerkiksi palsasuot ja ikirouta sulavat, tunturikoivikot kuolevat monin paikoin ja muuttuvat tunturikankaaksi ja mäntymetsiksi, avoimet alueet pensastuvat ja heinittyvät ja vesistöt tummuvat sekä rehevöityvät. Talvista tulee nykyistä lyhyempiä ja leudompia ja ne alkavat myöhemmin.

Erilaiset talvet vaikuttavat luonnon lisäksi myös ihmisen elinkeinoihin, kuten matkailuun, poronhoitoon ja rakentamiseen, ympäristökeskus arvioi.

Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman analyysin tekemiseen osallistuivat Ilmatieteen laitos, Metsähallituksen luontopalvelut ja Uumajan yliopisto sekä muita pohjoismaisia tutkimus- ja asiantuntijalaitoksia ja yliopistoja.