Kolumnit

Hoon paikka: Tähtiä, tussia ja tikku-ukkoja

Huijja! Kokonainen tyhjä vuosi eessä, mie ajattelen ko rakettien paukkuminen hiljastuu, moniväriset kipunat katoavat ja taivhasta tullee taas pilvenharmaja.

Täysikuu ja sen likelä kirkas tähti niinkö Elizabeth Taylor (vishin son joku planeetta eikä kuukhan nyt aivan täysi) tulevat pari päivää sen harmauen jälkhin, pakkasen kans käsikynkkää, ennen loppiaista. Silloin mieki alan vähä virkoamhan viltin alta jokavuotisesta kaamoskoomasta, saan vuojen unesta aikusten potkupuku päällä, kirjapinojen ja tyhjitten konvehtirasioitten keskeltä. Vähä.

Minula ei tietenkhän ole vielä pöytäkalenteria, emmie niitä tyhjää ruukaa tilata – jos sattuu, ettei ennää tarttiskhan. Vuojen viimiset ja ensimäiset työpäivät mie panen asioita muisthin neshuin (tietäjät tämänki tietävät – ei itämaan!), pöyvän kulmhan ja kämmenen pohjhan, mutta sitte päivää ennen loppiaista mie saan Memo 2023:n.

Paljo typötyhjiä päiviä sisälä, vielä enempi tuntia. Mie sitä aikani silittelen ja oikein nautiskelen, kunka paljo niitä onkhan ja tiesi jo, mitä koskaki tapahtuu!

Ensin mie merkkaan varmat päivät: heinäkuun kesäloman ko son niinkö lehen kesätauon kans pakko. Emmie sitä silti pahaksikhan pane. Talviloma onki sitte vielä vähä herrassa ko maaliskuun puolivälissä tässä meijän nykysessä lehtiperhhessä muuttuu suurin piirthein kaikki ja vähä ylikki. Hahmottelen kuiten keveästi lommaaki lyijykynälä jonnekki toukokuun alkhun.

Pikkuhiljaa mie siirrän asioita niistä nessuista Memon sisäle, ja ko päivät täyttyvät merkinöistä, alkaa sammaa matkaa pääki täyttymhän. Sähköpostin kalenterissa on kaikki Teams-palaverit oottamassa, mutta mie sunkhan sitä muista seurata, net häätyy kirjata kynälä semmoshen kalenterhin, jonka viikoile saattaa raapustaa muutaki, kukkia vaikka ja tikku-ukkoja.

Minula on oma järjestelmä: pinkilä tussila merkathan päivyrhin konsernin sisäset hommat, koulutukset, palaverit ja muut täheliset ja keltasella net paikat, minne minun vasittuna päivänä tiettynä aikana pitäis mennä tai soittaa. Net net vasta onki tärkeät. Kirkhanpunasella pyörähytän kalenterista juhlapäivät enempi näkösälle, ja vihreällä on sitte omat hommat, autonkatsastukset, hammaslääkärit ja tätin pikku kultien synttärit.

Aina ei osu oikea väri käthen, ja joskus on merkinnöissä toivomisen varraa, mutta aika hyvin se kuitenki toimii. (Jos kehasen, niin nyt alkaa 17. vuosi ja kerran olen haastattelun ajankohasta erehtyny. Hävettää vieläki.)

Kalenteriurakan aikana minula sattuu silmhän työsähköpostin tyyppi, jota en ole ennen hoksanukhan. Herran nimi on To Do. Empä tiiä, kunka hyväksi kaveriksi To Don kans halvan, piiain mie vain ihastelen hänen taivhansinistä väriä. Son juuri sammaa sävyä ko meijän iskän Ruottista tuotu Volvo oli.

Otan vain minun nessumuisthinpanon, niistän nokan ja suuntaan sen sitte tulevia päiviä kohen. Koitan muistaa taivhansinen, täysikuun ja uuen vuojen yön ilotulituksen koko vuojen ajan. Tai ees tussijärjestelmän värikooit.