Kittilään lennetään tänä talvena suoria reittilentoja yhdeksästä maasta ja kolmestatoista kaupungista
Kittilään lennetään tänä talvena suoria reittilentoja yhdeksästä maasta ja kolmestatoista kaupungista
Kittilän matkustajamäärä nelinkertaistunut – Vuonna 1997 saavutettiin 100 000 matkustajan merkkipylväs
Lentoaseman avajaisissa kuultiin tarinoita Aukustista, ministeriöistä sekä hyvästä ja pahasta poliisista – katso videot
Kittilän lentoasemalle tulossa entistä vilkkaampi talvi – marraskuussa matkustajia 27 prosenttia enemmän kuin viime vuonna
Lentoaseman alkavalla kaudella hurja kasvu kävijöissä ‒ matkustajia tulee 22 prosenttia enemmän kuin viime kaudella
Muoniolaiset perustavat kunnan ensimmäisen jääkiekkoseuran, joka tarvitsee ison kaukalon: ”Halutaan hakea ratkaisuja”
Valvojat haluavat haaviin villit ulkomaalaiset yritykset, tänä talvena maastokäynnit tehtiin liian myöhään
Äkäslompololainen Alan Goldbetter kiipeilee maailman hienoimmilla vuorilla, mutta asuu mieluiten Lapissa
Lapin joet virtaavat tulvahuipussa todennäköisesti toukokuun alussa tai puolivälissä – Ennusteissa on vielä paljon vaihtelua
Oikeanlainen rahoitus voi tukea paikallisen yrityksen kasvua – hae ja vertaa yrityslainat CrediNordin avulla