Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Koululaisten vetoomus käynnistää keskustelun ensi vuoden rahojen jaosta
Kolarin koululla vietettiin perjantaina kodin ja koulun aamua, jossa pihalla herkuteltujen vohveleiden lisäksi vanhemmat toivotettiin tervetulleiksi luokkiin seuraamaan koulutyötä.
Samaan aikaan neljä yläkoulun oppilasta kiersi luokissa keräämässä nimiä vetoomukseen oppilaille tärkeäksi tulleen koulunuorisotyöntekijän vakinaistamisen puolesta.
Koululaiset kertoivat, että koulunuorisotyöntekijä on luotettava aikuinen, joka parantaa yhteishenkeä ja tuo koulun arkeen esimerkiksi tapahtumia. He halusivat, että työ jatkuu ja tekijä jatkaa työssään.
Koulunuorisotyöntekijä viihtyy työssään, mutta ei aio ottaa vastaan enää viidettä määräaikaista työsopimusta.
Koulunuorisotyö alkoi Kolarissa ja Muoniossa vuonna 2021 hankerahoituksella. Määräaikaisena alkaneesta työstä on yli kolmen vuoden aikana tullut pysyvää.
Muonio vakinaisti oman koulunuorisotyöntekijänsä tämän vuoden elokuusta alkaen. Kolarissa koulunuorisotyöntekijän vakinaistaminen on aloittanut matkansa kohti joulukuun talousarviovaltuustoa, jossa ensi vuoden menot lyödään lukkoon.
Palkkarahan ujuttaminen lompakon vakiomenoihin voi olla työlästä, kun kuntien talousennusteet kurjistuvat. Päättäjät joutuvat tänäkin syksynä valitsemaan, minne lisätään rahaa ja mistä sitä otetaan pois. Entistä tarkempaa menojen kampaamista on tiedossa molemmissa kunnissa.
Koulut ja niissä tapahtuva kasvaminen on kuntien tärkeimpiä tehtäviä sekä merkittävä kilpailuvaltti, kun kunnat kamppailevat osaavasta työvoimasta. Kolarissa ja Muoniossa rakennetaan parhaillaan seiniä sivistykselle, mikä on vienyt paljon huomiota.
Niiden sisällä tapahtuva kasvu on myös merkittävää kunnan tulevaisuuden kannalta. Rahojen on riitettävä laadukkaiden seinien lisäksi laadukkaan ja turvallisen kasvuympäristön rakentamiseen, ja se syntyy turvallisista aikuisista.
Talousarviokeskustelu on avattu, ja edessä on mielenkiintoinen syksy, kun viranhaltijat, lautakunnat, kunnanhallitukset ja valtuustot sanovat sanansa siitä, mihin kuntien niukkenevat voimat ensi vuonna ja tulevina vuosina sijoitetaan.
Milla Salo, päätoimittaja