Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Historian hassut heput antavat toivoa loskan keskelle
Linnunmunat kassakaapissa, valtion rahat sängyn alla. Boheemi heppu sai aikaan lajien taantumista, mutta myös Suomen ensimmäisen luonnonsuojelualueen.
Kirkkoherra, joka toi ehkä potutkin Muonioon, majoitti kuninkaat ja muut seikkailijat sekä keskusteli suvereenisti kielillä. Tarina kuninkaanpojasta kertoo suorasta yhteydestä pienten kylien ja suuren maailman välillä.
Kurjien savottaolojen agitaattorista kasvoi kuntaa yhteen kokoava poliitikko ja itseoppinut eläinlääkäri. Pohjois-Koreasta talon mallia Sieppijärvelle haki toinen kansanedustaja, joka ponnisti pienviljelijäperheestä politiikkaan.
Jos oikeistolainen pappi sai kommunistitkin pysymään kirkon jäseninä, miksipä ei sopu löytyisi nykyihmistenkin välille.
Kuvat ovat harmaampia kuin tämä helmikuu. Pönöttäviä, sanalla sanoen tylsiä. Nimetkin ovat jo pitkään koristaneet hautakiviä. Miksi kiinnostua tyypeistä, jotka joskus ovat tallanneet Kolarin ja Muonion polkuja ja jättäneet jälkeensä kaskuja?
Tarinat kaikkien aikojen äänestykseen ehdottamistanne menneistä ja nykyisistä kuntalaisista ovat antaneet meille tekijöille johtolankojen päitä, joita pitkin voi keriä esiin syitä tämän päivän kolarilaiselle ja muoniolaiselle mielenmaisemalle ja kulttuurille.
Ehkäpä Mathias Kolströmin maanläheisellä olemuksella on osansa pottumuoniolaisten nykyisessäkin mielenmaisemassa ja uskonnollisuudessa? Tarinat Kolarin pitkäaikaisimmasta kirkkoherrasta Ano Kauppisesta taas antavat toivonkipinän: jos oikeistolainen pappi sai kommunistitkin pysymään kirkon jäseninä, miksipä ei sopu löytyisi nykyihmistenkin välille.
Niin on ennenkin näillä perillä tehty.
Moni äänestyksessä mukana ollut hahmo on tehnyt sankaritekonsa maaperällä, joka ei ole hänen synnyinpaikkansa. Historian seikkailijat toivat uusia ajatuksia ja tekniikoita mukanaan Kolariin ja Muonioon.
Juttusarjan opetus voisi siis olla sekin, että uusi ja kummallinen näkemys kannattaa uteliaasti ottaa vastaan ja tutkia sitä rauhassa. Niin on ennenkin näillä perillä tehty.
Milla Salo, päätoimittaja