Ihmiset 

Muoniolainen Laura Mella, 86, aikoo uida sata vetoa satana päivänä kesän aikana – ”Miehän voin laistaa, jos en laita tavoitetta”

Laura Mella on yhdistyskenttää kiertänyt laumaihminen, joka käy yksin uimassa ja marjametsässä.

Päivä numero 72 on erilainen kuin muut.

Tavallisesti Laura Mella, 86, herää ennen kuutta, napsauttaa kahvinkeittimen päälle, heittää yöpaidan pois ja uima-asun tilalle, vetää pään yli viittamallisen pinkin pyyhkeen ja jalkaan pinkit muovisandaalit. Sitten hän hipsii ilmaa katsomatta takaterassin kautta tien toiselle puolen, Muonion kirkonkylän Pekosenrantaan.

Mella nauttii mennessään hiirenhiljaisesta kirkonkylästä ja ehkä miettii, miksei rannalla ole tänä vuonna lainkaan sorsapoikueita. Hän kahlaa viileään Jerisjokeen.

Mella ui paikoillaan, vastavirtaan, ja laskee sata rintauintivetoa. Hän ui pitkin auringonsiltaa.

Jäsenet notkistuvat. Päivää alkaa hyvin.

Kippis!

Tänään ei tapahdu niin. Kello on jo kahdeksan.

Mella on herännyt samaan aikaan kuin yleensäkin. Kahvin lisäksi hän on kattanut pöytään edellisenä päivänä Äkäsjärven suunnalta poimimistaan mustikoista leipomansa täyteläisen piirakan ja paksua, edellisenä päivänä keitettyä mustikkamehua.

Astiat ovat kauniit ja kukalliset. Mella on päivävaatteissa. Ennen uintia hän kertoo, miksi tavoitteena on uida satana päivänä kesän aikana.

– Miehän voin laistaa, jos en laita tavoitetta.

Luvut ovat olleet tärkeä osa Mellan työuraa, joka päättyi 23 vuotta sitten Muonion verotoimistosta eläkkeelle jäämiseen.

Verovirkailijan ura alkoi 40 vuotta aikaisemmin hiukan sattumalta, anoppi Tyyne Mellan ansiosta. Ennen veroja keräsivät kunta, seurakunta ja kukin niitä saava taho itse.

Yhteisen virastonsa verot saivat vuonna 1960. Mellan anoppi marssi kunnantalon yläkerrassa aluksi toimineeseen verotoimistoon valittamaan veroistaan. Samalla hän ihmetteli, eikö toimistossa tosiaan ole kuin kaksi työntekijää. Vastaus kuului, että ei ole, mutta lisää tarvittaisiin.

Seuraavana päivänä toimistoon marssi Laura Mella, josta tuli työntekijä numero kolme.

Sehän on se nautinto, saa suoraan maasta ottaa.

– Kippis! Mella sanoo ja nostaa pienen pikarin mustikkamehua pöydän ylle.

Mehu on paksua ja makeaa havumetsien nektaria.

Tiurajärventien varren mustikkamailla ei ollut Mellan lisäksi ristinsielua. Hän oli siellä yksin, kuten aina.

– Mie nautin jollaki lailla, Mella sanoo hymyä ilmeessään.

Sitten hän jää pohtimaan kiirettä, joka on valunut eläkeläisenkin marjaretkiin. Ennen hillamaille lähdettiin sormenpäänkokoiset uudet potut repussa. Ne ehdittiin keittää tulilla puronvarressa, keittää ja juoda kahvit. Nykyään on hyvä, jos hopussa ehtii termospullon avata.

Enää Mellalla ei ole isoa perunamaata, mutta satoa on tuottanut kaksi jääkaapissa itämään lähtenyttä pottua. Niistä Mella on keittänyt jo kuudesti potut.

– Sehän on se nautinto, saa suoraan maasta ottaa.

Arvostan halkopinoja, kun tiedän, miten paljon työtä halkojen eteen on tehty.

Haastatteluviikko alkoi vähän eri tavalla kuin yleensä. Mella oli lähdössä jumppaan, mutta pihaan olikin ilmestynyt polttopuuläjä, johon hän tarttui. Nyt halot ovat pinossa talven takkatulia varten. Ja arvossaan.

– Se on tehojumppaa. Arvostan halkopinoja, kun tiedän, miten paljon työtä halkojen eteen on tehty.

Mella on tottunut työhön. Hänen isänsä kuoli vuonna 1948, kun Mella oli kymmenenvuotias.

Neljä vuotta myöhemmin Mella lähti Enontekiön Palojoensuusta piiaksi Helsinkiin. Oli pakko lähteä, koska elinmahdollisuuksia ei kodissa ollut. Äiti meni uusiin naimisiin, muutti Muonioon ja otti nuorimmat lapset mukaansa.

Helsingissä Mella olisi halunnut käydä iltakoulua. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä lauttasaarelaisperheessä kolmen lapsen hoitamisessa riitti työtä. Åke Blomqvistin tanssikoulusta hän kuuli hiekkalaatikolla toisilta kotiapulaisilta. Mellakin meni tunnille salaa, maksoi kurssista kalliin hinnan, ja joutui jättämään sen kesken ensimmäisen illan jälkeen, kun tieto oli kiirinyt työnantajaperheelle.

Ei se sieltä häipynyt.

Kauppakoulu oli Mellan haaveena jo Helsingissä ollessa. Hän kirjoitti ystävälleen Palojoensuuhun haaveesta ja toteutti sen, kun palasi pohjoiseen. Rovaniemellä sijainnut koulu oli kallis. Emäntäkoulu olisi ollut ilmainen.

Opintolainoja ei ollut, mutta yhtä vekseliä enempään Mellan ei tarvinnut opiskeluaikana turvautua. Maatalosta tullut pellolainen ystävä toi pottuja ja silakoita, mitä porukalla valmistettiin. Avuksi oli myös Muonion maatalousneuvojan Risto Heikkilän hakema 400 markan stipendi.

– Kaikki oli vähän samassa tilanteessa, Mella muistaa.

Vuonna 1956 hän kohtasi Muoniossa taksin takapenkillä kuljettajan, Niilo Mellan, katseen. Se jäi itämään.

– Ei se sieltä häipynyt, Mella kertoo.

Vuonna 1960 pidettiin häät. Perheeseen syntyi neljä lasta, joista kaksi asuu Muoniossa, yksi Kittilässä ja yksi Oulussa.

Myöhemmin, viisikymppisenä, Mella tyydytti halunsa oppia lisää, kun kansalaisopisto tarjosi mahdollisuutta suorittaa peruskoulun yläasteen opinnot. Samaan aikaan, työn ohessa, hän opiskeli kauppaopistossa ja Lapin yliopistossa vero-oikeutta.

– Uitko sinä, Mella tiedustelee.

Kesäinen Jerisjoki on hänelle lempeä uimapaikka. Mella harrasti avantouintia Muonion norpissa 15 vuotta. Jeriksen MM-kisat ja uinti –32 asteen pakkasessa vuonna 2004 oli sopiva päätös talviuintiharrastukselle.

Mella on saanut olla terve. Hän pysyy hyvässä kunnossa uimahaasteen, jumpan, polttopuiden kantamisen ja muun tekemisen lisäksi kenties siksi, että on ”laumaihminen”. Mella on aina viihtynyt yhdistyksissä ja ollut jo hetken päästä puheenjohtajana, puhumassa pitkin kyliä uusia jäseniä mukaan toimintaan.

Viimeinen yhdistys oli Käsivarren seniorit. Nyt hän on mukana vain yhtenä muiden joukossa. Touhukas Mella meinaa itsekin unohtaa, että enää ei tarvitse kantaa huolta koko yhdistyksen toiminnasta.

Yksin kotona Mella nauttii musiikista, luukuttaa sitä pojan hankkimalla äänentoistolla. Tai tekee käsitöitä. Viimeisin iso neuletyö oli Mellaa ihastuttaneen uuden Myrskyluodon Maija -elokuvan Maijan neulottu puku, jonka Mella nostaa esiin vaatekaapista. Myrskyluodon Maija soi varmasti hautajaisissakin, Mella pohtii.

Lastenlastenlapsia, neljättä polvea, käy mummolassa kylässä, yökylässäkin. Nuorten kädet nousevat kylälläkin vastaan tullessa. Se on Mellalle iso ja tärkeä asia.

– Tämä on ollut avoin talo. Ikinä en ole ketään käännyttänyt takaisin, Mella sanoo.

Hipsimme terassille. Mellalla on toiset muovisandaalit valmiina vieraalle. Tämän kesän ensimmäinen uimapäivä oli 30. toukokuuta.

– Aika myöhään. Liian myöhään tuli aloitettua, Mella suomii.

Aamu on kuulas ja melko lämmin. Kylä ja ranta ovat edelleen hiljaiset. Kirkas ja tyyni vesi ottaa uimarit lempeään virtaansa.

Auringonsiltakin on paikoillaan, siinä missä sen kuuluu Mellan aamu-uinnin aikaan olla.