Paikallisuutiset
Kolarin palvelutalon asukkaat saavat jäädä koteihinsa – uuteen palvelutaloon kaavaillaan kaikkia kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalveluita
Hyvinvointialue palauttaa yöhoitajan palvelutalolle. Yhdistyksen kanssa tehdään uusi vuokrasopimus.
Lapin hyvinvointialue palauttaa Kolarin palvelutalolle kotihoidon yöhoitajan, ja sen myötä myös asukkaat voivat jäädä taloon toistaiseksi. Hyvinvointialue tekee Kolarin palvelutaloyhdistyksen kanssa uuden vuokrasopimuksen tiloista. Yhdistys on toiminut vuodenvaihteesta saakka ilman sopimusta.
Hyvinvointialue siirsi yöhoitajan helmikuussa terveyskeskukseen ja ilmoitti maaliskuussa asukkaille, että myös heidän asumisensa ja palvelunsa tullaan järjestämään uudelleen muun muassa sisäilmaongelmien ja poistumisturvallisuusharjoituksessa ilmenneiden seikkojen vuoksi. Käytännössä hyvinvointialue suunnitteli asukkaiden siirtämistä Kolarin vuodeosaston tiloihin.
Yöhoitajan siirtäminen pois palvelutalolta oli ikääntyneiden palveluiden vastuualuejohtaja Annukka Marjalan mukaan Lapin hyvinvointialueen ohjeiden ja periaatteiden mukaista, sillä palvelut pyritään järjestämään mahdollisimman vähillä päivystyksellisillä yövuoroilla.
Palvelutalon tulevaisuudesta neuvoteltiin useaan kertaan yhdistyksen, kunnan ja hyvinvointialueen kesken. Huhtikuun lopulla neuvotteluissa päädyttiin siihen, että yöhoitaja palaa päivystämään palvelutalolle, tiloista tehdään uusi vuokrasopimus ja yhteisöllistä toimintaa voidaan jatkossa hankkia yhdistykseltä palvelusetelillä. Yhtenä perusteena päätökselle oli asukkaiden muuttojen välttäminen. Palvelutalon on tarkoitus pysyä käytössä niin pitkään, että uusi suunnitteilla oleva palvelutalo saadaan rakennettua Kolariin.
– Yöhoitaja varmistaa sen, että poistuminen tiloista onnistuu turvallisesti, Marjala sanoo.
Kolarin palvelutaloyhdistyksen toiminnanohjaaja Taina Airaksinen kertoo sähköpostitse, että talon sisäilmaongelmia selvitetään vielä ja tarvittavia parannuksia tehdään.
Marjalan mukaan neuvottelut sujuivat sekä kunnan että yhdistyksen kanssa ”tosi hyvässä yhteishengessä”. Nyt hyvinvointialue odottaa palvelutaloyhdistykseltä tarjousta uudesta vuokrasopimuksesta.
Kolarin sotekehittämisen ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 17. toukokuuta.
Selvityksessä on perheiden ja työikäisten, vammaisten ja ikääntyneiden palveluiden kaikki tilatarpeet. Annukka Marjala
Neuvotteluiden myötä hyvinvointialue päätti ottaa aikalisän ja selvittää kaikki tilatarpeensa Kolarissa. Tarkoituksena on muokata uuden palvelutalon piirustuksia niin, että sinne saadaan tilat muillekin kuntalaisten sosiaali- ja terveyspalveluille.
– Selvityksessä on perheiden ja työikäisten, vammaisten ja ikääntyneiden palveluiden kaikki tilatarpeet, Marjala kertoo.
Kolarin kunnanjohtaja Markku Vehkaoja kertoo, että kunta on toimittanut kaikki tekemänsä suunnitelmat Lapin hyvinvointialueelle viime vuonna ja uudestaan huhtikuussa.
Lapin hyvinvointialue on anonut valtiolta investointilupaa palvelutalolle Kolariin vuodelle 2025. Vehkaojan mielestä realistinen rakentamisvuosi voisi olla 2026. Kustannusarvio palvelutalolle oli viime vuonna reilu kuusi miljoonaa euroa, mikä tullee kasvamaan, kun taloon sovitellaan tiloja myös muille palveluille.
– Yhteinen tavoite on Kolarin kunnalla ja Laphalla, että Kolariin saadaan palvelutalo, Vehkaoja sanoo.
Hänen mukaansa Lapin hyvinvointialueen pian päättyvät vuokrasopimukset liittyvät oleellisesti uuden palvelutalon rakentamissuunnitelmaan. Kolmen vuoden vuokrasopimuksissa on yksi optiovuosi, 2026. Neuvottelut optiovuoden käyttämisestä käydään tämän vuoden loppuun mennessä.
Vehkaojan mukaan on hyvin mahdollista, että hyvinvointialue ei vuokraa ainakaan kaikkia tiloja optiovuodeksi tai sen jälkeen.
– Laphalla on kovat säästöpaineet ja kiinteistöjen kuluista pitää säästää. Talouden säästösuunnitelma on selkeä, vuokrista tullaan säästämään, Vehkaoja sanoo.
Uuden palvelutalon rakentaa todennäköisimmin kunta, joka neuvottelee hyvinvointialueen kanssa vuokrasuhteen pituudesta ja vuokran määrästä. Kuntien asemaa muuttaa myös tuloillaan oleva velvoite yhtiöittää kiinteistöt. Velvoite koskee Kolarin uutta palvelutaloa.
Neuvottelut kunnan ja hyvinvointialueen kesken ovat Vehkaojan mukaan aivan alussa, mutta neuvotteluyhteys on kevään mittaan parantunut.
– On saatu yhteistä näkemystä ja meitä on kuunneltu. Kuntakin otetaan paremmin mukaan, Vehkaoja kertoo.