Pääkirjoitukset

Arkeen palaava mieli kaipaa muutakin kuin kellotettuja harrastuksia ja tehtävälistoja

Mielen valtaa paniikinomainen tunnelma. On taas avattava työpaikan ovi, otettava työpöytä haltuun ja alettava toimittaa jotakin tärkeää ja merkityksellistä.

On otettava kodin ”työpöydät” paremmin haltuun: nukkumaanmenoajat ja riittävä lepo. Terveellinen ruoka ja sen suunnitteleminen ainakin jonkin verran etukäteen. Liikunta, ulkoilu, harrastukset.

Hengitys meinaa salpautua, kun arjen näkee pitkänä joulun pyhiin tai seuraavaan kesälomaan jatkuvana aitajuoksuratana, jossa on vaan jaksettava nostaa jalkaa seuraavan ja taas seuraavan aidan ylitse.

Miten tästä voi selvitä hengissä?

Latelin ajatuksia työkavereiden kahvipöytään ensimmäisenä päivänä loman jälkeen. Kun ongelman uskalsi kakaista ääneen, aivot alkoivat askarrella ratkaisuja.

Roskaisen auton kanssa voi ajaa, mutta roskainen mieli on rauhoitettava.

Kun ensimmäinen työpäivä oli selätetty, mietin, kuinka pari, kolme iltatuntia käyttäisin. Niitä on tosiaan aika vähän, kun syömiseen ja iltatoimiin käytetyn ajan miinustaa pois ja laskee itselleen kahdeksan tunnin yöunet.

Toimiston hurinan jälkeen ulkoilu tuntui tärkeältä, kasvimaa auton imurointia mielekkäämmältä. Roskaisen auton kanssa voi ajaa, mutta roskainen mieli on rauhoitettava.

Kasvimaan vesiheinät antoivat hyvän ympäristön tutkia mielen rikkaruohoja. Mietin unen tärkeyttä. Mietin vapaa-ajan tärkeyttä ja nimenomaan sellaisen vapaa-ajan, joka ei ole puoliksi työntekoa.

Mieli ei jaksa olla koko ajan töissä, hermoilla tai suorittaa tehtävälistaa. Jos hereillä olevat aivot tuppaavat askaroimaan ongelmien parissa, aivot on parasta panna petiin.

Kun oma unentarve on tiedossa, sitä on noudatettava hätätilanteita lukuun ottamatta, puhelin itselleni.

Sillä ajalla voin vaikka hakea ojasta kepin ja veistää siitä jotain.

Jatkuva itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on hienoa ja syksyllä sytykkeitä löytyy kansalaisopistojen tarjottimilta ja yhdistyksistä.

Kellotettujen harrastusten määrälle arjessa on silti rajansa ja niistä pitää puhua olettamisen sijaan. Jaksatko? Onko mukavaa? Riittääkö aika työhön, kouluun, harrastuksiin ja jääkö jotain ylikin?

Kyytiä vaativat harrastukset eivät mene itsestään lapselta eivätkä vanhemmilta ja muulta lähipiiriltä. Autolla kiiruhdetut minuutit ovat nekin valittua ajan käyttämistä.

Huomaan, että on yhä tärkeämpää, että jotain jää myös yli. Sillä ajalla voin vaikka hakea ojasta kepin ja veistää siitä jotain. Kurjaa, jos sellaiseen hauskuuteen keksii ryhtyä vain neljän kesälomaviikon aikana.

Rajattomien mahdollisuuksien ajan kasvattina huomaan, että kaipaan rajoja olemiselleni. Mietin kasvimaalla, että elämän tehtävä voi aivan hyvin olla vanhempana oleminen, asioiden mahdollistaminen toisille.

Ajatus tuntui hassulta ja itsestään selvältä. Elämää suorittaessa ajatteleminen on jäänyt vähän puolitiehen.

Kirjoittaja on Luoteis-Lapin päätoimittaja.