Kolumnit

Eva Kajánin kolumni: ”Pilkkiminen” saapui Suomeen vasta vähän yli sata vuotta sitten

Taas ollaan siinä vaiheessa vuodenkiertoa, kun Tunturi-Lapin kylät kumisevat tyhjyyttään viikonloppuisin. Pilkki vetää kansaa jäälle kovaan tahtiin. Olen oppinut vuosien saatossa, että kevätviikonloppuisin ei kannata yrittää järjestää mitään, sillä niin moni lähtee jäälle kairaamaan reikiä.

Mietin, miltä pilkkihommat näyttivät sata vuotta sitten ja lähden hakemaan faktoja menneisyydestä 111 vuotta vanhasta tietosanakirjasarjastani. Kohdatessani pilkki-sanan paikan, sormeni harovat tyhjää. Sanaa ei löydy kirjasta missään muodossa. Talvikalastus sentään löytyy ja se määriteltiin lyhyesti: ”eroaa kesäkalastuksesta pääasiallisesti vain sikäli kuin jääpeitteellä on siihen vaikutusta”. Sehän on selvää, mutta mites se pilkki?

Ensyklopedian neljännessä osassa sana kalastus vaatii itselleen kymmenen sivua. Eri kalastusaiheisia sanoja on määritelty melkein kolme kertaa enemmän, mikä kertoo ajan hengestä. Pilkki sanaa ei löydy sieltäkään nuija- ja sulkukalastuksen sekamelskasta. Mutta onhan silloinkin pilkitty!

Sieltä minut löytää nuokkumasta ja näpertelemästä.

Sanakirjoihin voi eksyä samalla tavalla kuin internetin loputtomaan maailmaan. Aika kuluu, kun käyn samalla kurkkaamassa, mitä sanotaan lohestamisesta ja Muoniosta. Muonionjokea ei edes mainita lohijokien kohdalla. Eivätkö pirkkalaiset tai prinssi osanneet kehua lohijokea vai eikö lohta ollut? Silloinkaan?

Lohi on niin kuuma aihe, etten uskalla lukea enempää. Samalla, kun kertaan aakkosia ja sormeni juoksevat sata vuotta vanhoilla sivuilla, mietin salaa, osaavatko diginatiivit enää käyttää tietosanakirjoja. Tietävätkö he miltä tuntuu hukkua tietosanakirjan pysähtyneeseen maailmaan?

On aika myöntää tietosanakirjan rajallisuus ja siirtyä internettiin, josta vastaus löytyy. Pilkki-sana otettiin käyttöön kirjakielessä vasta 1900-luvun alussa, joten se ei ole vielä ehtinyt tietosanakirjaani. Ei edes uudissanana.

Sanan alkuperä on hyvin tyypillinen eli se juontaa juurensa ruotsin pilka-verbistä, joka tarkoittaa kalastaa pilkillä. Verbillä on myös vanha merkitys, joka tarkoittaa näpertämistä. Toki täälläpäin myös pimplataan, mikä on myös lainasana ja tietosanakirjassa yhtä näkymätön kuin synonyyminsä pilkkiä. Suomen kielessä pilkkiä-verbillä on myös toinen leikkimielinen tarkoitus, joka tarkoittaa nuokkumista.

Oikeastaan nämä verbit kuvaavat pilkkimistäni täydellisesti. Vaikka pilkin lähes vuosittain, olen viimeksi saanut kalaa viisi vuotta sitten: kolme kiiskeä Särkijärveltä. Laitan kirjat takaisin hyllyyn ja lähden jäälle. Sieltä minut löytää nuokkumasta ja näpertelemästä.