Mielipiteet

Kirja-arvostelu: Kirjasta tuli tunne, kuin olisi istunut Lassen autossa ajelulla kylässä

Juuret Väylän varrella – Väylänvarren elämää 1800–1900 lukujen Luoteis-Lapissa, Lasse Mäkitalo & Silja Mäkitalo, Väyläkirjat

Lasse Mäkitalon kirja ”Juuret väylän varrella” Enontekiön Palojokisuun kylästä on hyvä lisä erilaisten kotiseutukirjojen joukkoon. Kirjan rikkaus on sen monipuolisuudessa ja useampien sukupolvien paikallis- ja kokemustiedon tallentamisessa. Lassen äidin nimeäminen kirjan toiseksi tekijäksi on kaunis kiitos hänen panoksestaan kirjan sisältöön.

Lassen ja Siljan kirja on kokoelma paikkakunnan historiaa ja kertomuksia sen asukkaista. Sukunimien kirjo on laaja, samoin omistajien nimiä kantavien talojen. Kirjan alussa kylän kautta kuljetaan talokohtaisesti karttaliitteiden avulla.

Kirjaa lukiessa tuli tunne, kuin olisi istunut Lassen autossa ajelulla kylässä kuuntelemassa kerrontaa taloista ja asukkaista. Palojokisuu on erikoisesta syystä henkilökohtaisesti merkittävä paikka. Isäni oli nimittäin Lapin sodassa automiehenä, talvisodasta alkaneen sotataipaleensa lopuksi. Kertoi ennen siviiliin pääsyä vieneensä viimeisen kuorman suomalaisille joukoille Palojokisuuhun syksyllä -44.

Äitini kertoi pelänneensä henkensä puolesta, kun ympärillä riehui porukka huutaen ”Baabelin portot helvettiin” hokemaansa.

Lassen äidin kirjoitusten ja muistelmien erityisyys on niiden entisen elämäntavan selkeässä kuvauksessa. Sota-ajan ja evakkomatkan tarinat antavat hyvän kuvan tuon murroskohdan ihmisten elämästä. Kirjoituksiin on tallennettu Lapin ihmisten muistoja ja kokemuksia ei vain sota-ajasta, vaan myös sitä edeltävästä.

Erikoisesti mieleeni jäi, ja suunnattomasti harmitti, äidin kohtelu koulussa. Hän olisi luokan parhaana oppilaana apurahansa ansainnut, mutta opettaja kohteli häntä röyhkeästi väärin. Köyhän perheen lapsi, älykäskään, ei ollut hänestä apurahan arvoinen. Ikävä kokemus hänelle, muttei harvinaista varmaan edes tänään.

Lassen äidin muistelmat uskonnollisesta hurmosliikkeestä korpelalaisuudesta tuntuivat myös läheisiltä. Sattumoisin myös minun äidilläni oli liikkeestä omakohtainen kokemus. Hän joutui 17–18-vuotiaana hakemaan nuoremman siskonsa pois korpelalaisten käsistä. Tämä oli Ruotsin puolella piikana ja jäi liikkeen pauloihin.

Äitini kertoi pelänneensä henkensä puolesta, kun ympärillä riehui porukka huutaen ”Baabelin portot helvettiin” hokemaansa. Hän kuvasi sitä hypnoottiseksi ja pelottavaksi, mutta onnistui pääsemään sisarensa kanssa kotiin Suomeen. Lassen äidin muistelmat liikkeestä ovat tuttuudessaan juuri samanlaisia.

Poliisi Baasin ohje lapsilleen: ”metsässä pitää olla silmät ja korvat auki, kylässä suut kiinni” kuuluu pohjoisen Lapin virkamiesviisauksien sarjaan.

Lassen suvun juuret ovat Hollannissa. Suvun kantaisä Olof Baas oli valloni, lähtöisin Hollannista. Valloneja tuli Alankomaista pakolaisina Ruotsiin hugenottisotien seurauksena. Heitä oli taitavina metallimiehinä töissä Pajalan Köngäsen ruukissa. Ruukki jatkojalosti Malmivaaran ja Kiirunan kaivosten rautamalmia.

Kulkiko Olof pohjoiseen Pajalan kautta, ei kirjasta selviä. Ei myöskään se, oliko hänkin sotapakolainen.

Tiettävästi hän alussa toimi kuninkaan tykinvalajana Tukholmassa. Hän oli sen alan erikoisammattimies. Tukholman jälkeen Olof hakeutui Kainuunkylän Hietaniemen kautta Enontekiön Maanttijärvelle asumaan, nimikin oli ruotsalaistunut – Olof Eriksson Baas, myöhemmin Olli Erkinpoika Baas.

Sukunimi Baas on edelleen käytössä, harvinaisena säilyneenä vallonisukunimenä. Sekaannusten välttämiseksi Baas-suvussa on otettu käyttöön muitakin sukunimiä kuten Mäkitalo.

Suvun edustajana kirjasta mieleen erityisesti jäi Poliisi Baas, kokonsa ja viranhoitotyylinsä vuoksi. Poliisi Baasin ohje lapsilleen: ”metsässä pitää olla silmät ja korvat auki, kylässä suut kiinni” kuuluu pohjoisen Lapin virkamiesviisauksien sarjaan.

Kuka tahansa omien porojen perässä ollut sai helposti rosvon nimen, syystä tai syyttä.

Lassen kunniaksi voi mainita, että hän ei ole välttänyt vaikeaakaan asiaa kertoessaan Ounastunturin aidan historiasta. Aihe on arka ja kipeä enontekiöläisille, sukupolvien mukana se kulkee eri muotoisena ja -sävyisenä. Perussyy varmaan on, kuten Lassekin toteaa, asian jääminen tutkimatta aikanaan, syyllisten saattaminen oikeuteen ja tuomitseminen.

Tapaus on esimerkki siitä, miten väkivaltaiset tapahtumat jäädessään tutkimatta, jäävät aikalaisten ja heidän jälkeläistensä henkiseksi taakaksi.

Tapahtuma-aikana poronhoito toimi täysin eri maailmassa kuin tänään. Yli sata vuotta sitten ei ollut aitoja jakamassa poronhoitoaluetta, niitä ei ollut edes valtakuntien välillä. Porot jatkoivat peurojen perimän mukaisesti vaellustaan koko kalotin alueella.

Kuka tahansa omien porojen perässä ollut sai helposti rosvon nimen, syystä tai syyttä. Tarinoita porojen hakureissuista ja vakavistakin riidoista riittää nykyaikaan saakka koko pohjoiselta poronhoitoalueelta. Elämä on ollut kovaa, koko ajan kysymys selviytymisestä ankarissa oloissa.

Kielen vähäisen käsittelyn syyksi oletan, että siihenkin liittyy kätkettyjä jännitteitä.

Olisin odottanut kirjassa käsiteltävän omana asianaan saamen kieltä. Enontekiö kuuluu Suomen saamelaisalueeseen, ja kieli on osalla väestöä edelleen äidinkieli. Kielen vähäisen käsittelyn syyksi oletan, että siihenkin liittyy kätkettyjä jännitteitä edellisen tapaan.

Saamen kielestä eniten mainitaan sota-ajan tarinassa Rantatalon Akselin vangiksi joutuminen. Tarinan mukaan Akseli pelasti henkensä osittain siksi, että puhui sieppaajilleen vain saamea. Kuulustelijat eivät sitä osanneet, suomea kylläkin. Akseli pääsi karkaamaan, mutta meinasi joutua omien ampumaksi. Hänellä oli jäänyt saamen kieli ”päälle”, eivätkä ensimmäiset vastaan tulleet suomalaisetkaan sitä osanneet.

Tarinasta päättelin, että Palojokisuun kylässä on täytynyt olla saamen kieltä osaavia ja sitä puhuvia asukkaita. Käsitystäni vahvistaa myös Lassen kertoma erityisen hyvä väärtiys (verdde) palojokisten ja jutaavien saamelaisten, erityisesti lasten kesken. Asuivathan nämä talvella kuukausien ajan kylässä. ”Kielillä on varmasti puhuttu”.

Kiitos kirjasta väärti!

Utsjoella 1.11.2024

Aulis Nordberg