Paikallisuutiset

Vuosi 2024 kuvina — Muistatko tämän kaiken viime vuodelta?

Muistoja viime vuodelta: uusia kasvoja, vanhoja tuttuja, asioita, jotka ovat herättäneet keskustelua jo vuosikausia tai jotakin aivan uutta. Paljon positiivisia kohtaamisia ja iloisia tunnelmia. Sitä toivomme alkaneelle vuodellekin, niinhän?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Enontekiöllä pakkanen paukkui ja luntakin riitti tammikuun alussa. Vuosituhannen kylmintä yötä värjöteltiin juurikin meillä, kun Enontekiön lentoasemalla mitattiin pakkaslukemaksi varhain 5. tammikuuta kymmenen yli kaksi yöllä -44,3 astetta. Kuva: Katja Keskitalo
Viimevuotisessa Kaunis kaamos -tapahtumassa vieraili musiikintekijä Janne Rintala (vasemmalla). Häntä haastatteli Sakari Ainali. Kuva: Katja Keskitalo
Alkuvuodesta karesuvantolaiset pääsivät tutustumaan uuden, tulevan koulunsa suunnitelmiin. Koulua aletaan rakentaa tänä vuonna. Kuva: Katja Keskitalo
Piispa Jukka Keskitalo siunasi kirkkoherra Teemu Aallon Enontekiön seurakunnan kirkkoherraksi tammikuun lopulla, ja Aalto piti Hetan kirkossa piispanmessun saarnan. Kuva: Katja Keskitalo
Petri Härkönen erosi Enontekiön kunnanjohtajan virasta helmikuussa.
Seida Alasaukko-oja ja Roni Mansikkaniemi muuttivat Hettaan helmikuun lopulla lastensa Avan ja Noan kanssa, lähemmäs Seidan sukua. Kuva: Katja Keskitalo
Naton Nordic Response 24 -harjoitus järjestettiin Enontekiöllä helmi-maaliskuussa. Sen aikana pidettiin myös juhlava lipunnostotilaisuus Ruotsin Nato-jäsenyyden kunniaksi. Kuva: Katja Keskitalo
Hetta Hiihtomaassa oli kevätkuukausina vipinää, ja kausikortteja lunastettiin ennätysmäärä. Hanna-Leena ja Niilo Laukkanen tulivat laskettelemaan Hetta Hiihtomaahan Nunnasesta. Kuva: Katja Keskitalo
Hetan Musiikkipäivät nautti runsaista yleisömääristä ja muun muassa pitkäperjantaina kirkko oli lähes täynnä kuulijoita. Kuva: Katja Keskitalo
Lapin hyvinvointialue piti parikin asukastilaisuutta Enontekiöllä, keväällä ja syksymmällä. Kevään tilaisuus keräsi runsaasti väkeä valtuustosaliin, ja suoratoistoa salista seurasi lähes 80 ihmistä ruudun takaa. Kuva: Katja Keskitalo
Revontuli-Opiston kevätjuhlaa vietettiin viime vuonna Hetassa ja runsaslukuinen yleisö pääsi illan aikana nauttimaan upeista ja monipuolisista esityksistä. Kuva: Katja Keskitalo
Enontekiön pilkkiviikko vietettiin perinteiseen tapaan. Yhdistykset järjestivät kisoja, ja pilkkijöitä kävi joka puolelta Suomea. Naapurikunnasta kisaamaan saapuneen, muoniolaisen Jani Rauhalan 5,3 kilon kalapussilla pääsi kisassa neljänneksi. Kuva: Katja Keskitalo
Seurakunta järjesti toukokuun puolivälissä ensimmäisen Kids Action -tapahtuman, ja suosio oli taattu. Kerttu (vasemmalla), Pihla, Eleonoora ja Aadakin viihtyivät seurakuntakodilla niin pitkään, että ”parta” kasvoi. Kuva: Katja Keskitalo
Uusia ylioppilaita lakitettiin kesäkuun alussa. Valkolakin saivat takarivissä vasemmalta Oskari Tourunen, Marielle Näkkäläjärvi, Jutta Joki, Jessica Keskitalo ja eturivissä vasemmalta Máret-Elle Valkeapää, Per-Jona Labba, Jutta Keskitalo ja Erika Varpenius. Kuva: Katja Keskitalo
Anne-Maria Näkkäläjärvi aloitti työssään Enontekiön kunnan sivistysjohtajana kesäkuun alussa, vaikka hänet valittiin virkaansa jo vuoden 2023 helmikuussa. Kuva: Katja Keskitalo
Kunnanjohtaja Marko Halla valittiin virkaansa kesäkuussa, mutta työhönsä hän tarttui syyskuussa. Kuva: Katja Keskitalo
Kiinteistöosakeyhtiöiden toimitusjohtaja Hannu Ala-Pässäri aloitti työssään kesäkuussa. Kuva: Katja Keskitalo
Peltovuoman vuotuisilla kyläpäivillä elokuussa pääsi tutustumaan muun muassa Ronjan tilaan. Kuva: Katja Keskitalo
Enontekiön kunnan työpäällikkönä aloitti syyskuun alussa Tero Muotka. Taustalla on tänä vuonna rakennettu ja käyttöön otettu uusi kaukolämpölaitos. Kuva: Katja Keskitalo
Hetan koululla järjestettiin syyskuussa Iloa harrastuksista -päivä, jonka aikana oppilaat pääsivät tutustumaan erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin Enontekiöllä. Paikalla olivat muun muassa Pirjo ja Tapio Huttunen, jotka opastivat keilingin pelaamisessa, ja VPK oli tuonut paloauton näytille ja kertoi omasta toiminnastaan. Kuva: Katja Keskitalo
Enontekiön Musasorvin Jarno Viitanen (vasemmalla), Miika Saukkonen, Sakari Ainali, Jenni Saukkonen, Petri Niemi, Anu Ollila, Taina Niemelä ja Heikki Tourunen vastaanottivat vuoden 2023 Enontekiön kulttuuripalkinnon viimevuotisilla Väärtipäivillä. Kuva: Katja Keskitalo
Karesuvantolainen Eila Kotavuopio oli mukana päivänsankarina Enontekiön seurakunnan yhteissynttäreillä syyskuussa. Kuva: Katja Keskitalo
Uuden Luppokodin rakentumista keskelle Hetan kylään seurattiin koko vuosi. Valtuusto pääsi tutustumaan uuteen Luppokotiin syyskuun puolivälissä. Ruokasalissa ja päivähuoneessa Timo Ryyppö (oikealla) rakennuttajakonsultti Welado Oy:stä esitteli taloa. Rakennuksen määräaika valmistumiselle on huhtikuun lopussa. Kuva: Katja Keskitalo
Lasse Mäkitalon mittava teos Juuret Väylän varrella - Väylänvarren elämää 1800-1900-lukujen Luoteis-Lapissa julkistettiin syyskuussa. Elli Mannela Mäkitalon sisaruskatraan keinoemona oli itseoikeutettu juhlavieras. Esa Mäkitalo (vasemmalla), Jaana Kotavuopio ja Pentti Mäkitalo seuraavat, kun Elli ja Lasse tutkailevat 70 vuoden takaista Pulmun ja Mansikin kuvaa kirjan kannessa. Kuva: Katja Keskitalo
Enontekiön kunnan yritys- ja kehittämisasiantuntija aloitti Kati Shibutani lokakuussa. Kun hallintojohtaja Marja-Riitta Aalto irtisanoutui syyskuussa, hänen paikkansa tuli auki, ja Shibutani on yksi paikkaa hakeneista. Kuva: Katja Keskitalo
Ari Ylitalo muutti takaisin kotiseudulleen lokakuussa ja toi tullessaan perheensä lisäksi fysioterapeutin palvelut. Vaimo Marjukka on saanut paikkakunnalta töitä. Kuva: Katja Keskitalo
Enontekiön vuoden yrittäjänä palkittiin Hetta Silverin Raimo Korkalo. Kuva: Katja Keskitalo
Saamen luokkien oppilaat Seelamaria Valkeapää, Per-Jovsset Magga ja Elle-Káren Ketola pääsivät marraskuussa Lapsen oikeuksien istuntoon Helsinkiin ja tapasivat ministereiden lisäksi myös toimittaja Sean Ricksin. Kuva: Hellin Pietikäinen
Lentoasema on puhututtanut viime vuodenkin puoleen jos toiseen, ja syksyllä yllättäen lentoaseman ostotarjouksen Enontekiön kunnalle tehnyt Redstone AERO järjesti keskustelutilaisuuden Enontekiöllä marraskuun puolivälissä. Kuva: Katja Keskitalo
Anu ja Arto Vuorinen muuttivat Enontekiölle seitsemäksi kuukaudeksi, tämänvuotisiin Marianpäiviin saakka. Arto on ehtinyt tehdä havainnon Suomen pohjoisimmasta mäyrästä ja Anu toimii ohjaajana Revontuli-Opiston Koruja kierrätysmateriaalista -kurssilla. Hetan Kodan brittihulinassa he olivat vahvasti mukana joulun tienoilla. Kuva: Katja Keskitalo
Wojciech Słowikin, Veronika Paschenkon sekä heidän lastensa Wilkomirin ja Xenian ikioma koti löytyi Vuontisjärveltä, ja he viettivät siellä ensimmäisen joulunsa. Kuva: Katja Keskitalo
Kommentoi  (0) Ilmoita asiavirheestä