Paikallisuutiset

Vanhat uittojoet palautetaan kalojen kutupaikoiksi Kolarissa – majavakin on mukana työssä

Pasmajoen koskista on aikoinaan perattu kiviä ja kaatuneita puita pois uiton ja veneilijöiden tieltä. Ihminen on käsittänyt nämä esteiksi, mutta ne ovat kaloille elintärkeitä kutupaikkoja.

– Tällä hetkellä koskella ei ole mitään mahdollisuuksia kutualueena, Lapin ely-keskuksen suunnittelija Timo Lettijeff sanoo.

Olemme Kolarin Pasmajoella seuraamassa, miten vanhoja uittojokia ja niiden koskia kartoitetaan ennallistettavaksi. Pasmajoki on yksi monista joista, joita on aikojen saatossa perattu puunuitolle ja veneilijöille sopivaksi.

– Ei kukaan käytä näitä jokia enää kulkuväylinä, vaan ne ovat enimmäkseen viihdekäytössä, Lettijeff kertoo ja viittaa kalastukseen ja melomiseen.

Uittojokia on ennallistettu aikaisemminkin, aina 1970-luvulta lähtien, mutta työ ei ole ollut nykystandardien mukaista. Pahimmat ihmisten rakentamat esteet kuten padot on poistettu, mutta kalalle suotuisia kutupaikkoja on edelleen vähän. Siihen keskitytään tänään, sillä tällä joella saattaa meritaimen vielä kutea.

Koskelle on helppo matkata, sillä autolla pääsee noin kilometrin päähän. Loppu taitetaan metsätietä ja umpimetsää pitkin. Välillä koskia on vaikea lähestyä ja matkaa taitetaan meloen. Kartoitettavia jokia Kolarin alueella ovat ainakin Kelhu-, Oranki-, Olos-, Pasma-, Ruoko-, Sietki-, Vaatto- ja Vähäjoet.

Lettijeff laskeutuu kahluuhousuissa Vääräkänkoskeen ja käyttää apunaan pitkää keppiä. Se toimii mittatikkuna, luo tasapainoa ja sillä voi tutkia pohjaa.

Aloitamme kosken alajuoksulta ja käymme läpi koko kosken. On alivesi, eli vesi on matalalla, mikä helpottaa koskien kartoitusta. Vettä on aluksi pohkeeseen ja syvimmillään yli metri. Pohjan vaihtelevuus on hyvä asia ja luo edellytyksiä kutupaikoille. Lettijeff tökkii pohjaa ja etenee hitaasti pienen saaren kautta joen yli vastakkaiselle joenpenkalle.

– Jaahas, täällä on pohjasta nostettuja kiviä, Lettijeff huikkaa toiselta puolelta jokea.

Kivet on nostettu kuivalle maalle koskesta pois uiton ja veneiden tieltä. Kosken keskiosassa menee selkeä veneen mentävä, kivistä vapaa uoma.

Kivien erottuminen penkan maastosta ei ole itsestään selvää. Tavallinen ihminen ei osaisi yhdistää kiviä uittohistoriaan, mutta Lettijeff on iktyonomi, eli kalatalous- ja ympäristöalan asiantuntija ja tekee töitä TRIWA LIFE -hankkeessa.

Yksi hankkeen tavoitteista on palauttaa ihmisen muokkaamia joki- ja puroympäristöjä lähemmäs luonnontilaa tulevina vuosina. Hankkeen aikana Lettijeff kartoittaa nimenomaan koskien tilaa.

Osa Pasmajoen kivistä palautettiin lähes varmasti jokeen jo 1970–1980-luvuilla ennallistamisen yhteydessä asentokiviksi, mutta nämä toimet eivät ole tarpeeksi kuteville kaloille. Kivet tuovat kaloille turvapaikkoja, luovat pieniä akanvirtoja ja pinnan yläpuolelle ulottuessaan auttavat jääkannen muodostumisessa, mikä estää veden jäätymiseen pohjaan asti. Kivien lisäksi kalat tarvitsevat kutusoraa.

– Pohjalla on paljon hiekkaisia kohtia, kutusoraa ei ole käytännössä lainkaan, vaan se on huuhtoutunut perkausten seurauksena ajan saatossa pois, Lettijeff summaa.

Joen penkalta tehdään lisää löytöjä. Sinne on purettu vanhat patorakenteet, jossa ne maatuvat hiljakseen sammaleen alla. Saaren ja penkan välinen virta on aikoinaan padottu ja näin nostettu päävirran vedenpintaa uittoon sopivammaksi.

Kutevat kalat pitävät myös veteen kaatuneista puista, ja joskus niitä joudutaan ennallistamisen yhteydessä kaatamaan lisää jokeen. Kuulostaa jokien virkistyskäytön näkökulmasta hurjalta, mutta luonto kiittää ja se on hankkeen tavoite.

– Ei näitä kunnostuksia tehdä ihmisiä varten, vaan ihmisen olisi aika sopeutua luontoon, Lettijeff jatkaa.

– Kyllä melojan on sopeuduttava tähän. Ja eipä täällä juuri ihmisiä näy.

Majava on tehnyt osuutensa ennallistamistyöstä kaatamalla lähellä olevan puun suoraan veteen.

– Kuusi on kyllä paras siihen hommaan. Sen pinta on niin rosoinen, että siihen tarttuu paljon kasvustoa.

Majava on tehnyt parhaansa ja veistänyt koskeen haavan.

Lettijeff palaa vastarannalta kosken läpi kivet kiertäen, hitaasti ja varmasti. Puskemme pajujen ja hyttysten läpi kohti koskenniskaa, kartoituksen loppupistettä.

Käymme läpi tuloksia ja kertaamme olosuhteita – joen leveys, keskisyvyys, ympäröivä maaperä, virtaamaa, joen kasvillisuus, kaatuneiden puiden ja kivien määrä ja niin edelleen.

Mikä on Vääräkänkosken loppupäätelmä? Koski saa luokituksen ”lievästi perattu” ja ”kunnostettava”. Ehdotettuja toimenpiteitä ovat kutusoran palauttamisen lisäksi muun muassa koskikynnysten vahvistaminen kivillä.

– Tällä paikalla on potentiaalia, ihan hyvän koskipaikan tästä saa.

Meritaimen saattaa kutea tässäkin koskessa tulevina vuosina.