Muualta Lapista

Tuula Huhtala antoi äänensä Inarilaiselle, kuuntele miltä tämä juttu kuulostaa hänen lukemanaan

Tuula Huhtalan keskiviikkoaamut ovat vierähtäneet samalla kaavalla jo yli kymmenen vuotta. Puoli yhdeksän maissa Huhtala istahtaa Lapin Näkövammaiset ry:n studiohuoneessa mikrofonin ääreen, avaa painotuoreen Inarilaisen, selailee sen ja suunnittelee, missä järjestyksessä se olisi hyvä lukea.

Eläkepäivistään nauttiva Huhtala lukee Inarilaista äänilehdeksi vapaaehtoisena Lapin Näkövammaiset ry:n äänilehtipalveluihin. Äänilehti on tarkoitettu näkövammaisille ja muille lukuesteisille, joille paperisen lehden lukeminen tuottaa hankaluuksia. Suomessa on arviolta 55 000 näkövammaista, Lapissa heitä on arvion mukaan noin 1800.

Kuuntele miltä artikkeli kuulostaa Lapin Näkövammaiset ry:n äänilehdessä

Studiossa tunteet tallentuvat ääniraitaan. Niitä ei tarvitse pelätä. Jokainen tekee äänilehteä omalla persoonallaan. Ihmisenä Huhtala on eläväinen. Hän nauraa paljon ja saattaa joskus myös herkistyä. Jos lehdessä tulee vastaan esimerkiksi koskettava runo, aistii pintaan nousevat tunteet myös äänilehden kuuntelija.

Huhtalan isän, Hardvig Äärelän juuret löytyvät Jäämeren rannalta vanhasta Suomen Petsamosta. Evakkoretken päätteeksi isä asettui asumaan Inarin kirkonkylälle.

Huhtala törmäsi äänilehteen ensimmäisen kerran 1980-luvulla, kun hän oli käymässä isänsä luona Inarissa. Huhtalan isä oli näkövammainen viimeiset parikymmentä vuotta elämästään. Isälle tuli paikallislehti kasettina – kuunneltavassa muodossa.

Huhtala muistaa vieläkin, kuinka pahalta hänestä tuntui, kun koneääni luki lehteä hänen isälleen. Tuolloin hän ajatteli, että kyllä se huonompikin ihmisääni voittaa sen mennen tullen. Samalla hän päätti, että kun eläkepäivät koittavat, hän haluaa kokeilla äänilehden lukemista.

Myös Huhtalan isoisä, sekä isän kaksi siskoa olivat näkövammaisia. Silmänpohjan rappeumasairaus ja glaukooma ovat sukurasitteita, joiden vuoksi Huhtala käy vuosittain mittauttamassa silmänpaineensa. Huhtalan isä näki vielä 70-vuotiaana lukea ilman lukulaseja, mutta silmänpohjan rappeumasairaus tuli hänelle yllättäen, kavalasti, ja vei hänen näkönsä.

– Rovaniemestä minä löysin itselleni kodin, perustin perheen, opiskelin itselleni kosmetologin ja artenomin ammatit ja oikeastaan löysin kaikki mitä minä elämältäni tarvitsen, Tuula Huhtala kertoo tyytyväisenä.

Vesipullo ja kurkkupastillit ovat aina studiossa mukana. Jos kurkkua kuivaa, niin ääneen lukemisesta ei tule yhtään mitään. Myös tuoli on säädettävä oikein, jotta lukuasento pysyy tarpeeksi ryhdikkäänä.

Inarilaista on Huhtalan mielestä mukava lukea. Lehdestä löytyy paljon pitkiä, jopa neljän sivun mittaisia artikkeleja. Tietääpä hän myös kertoa, että vanhemmat ihmiset tykkäävät kuunnella juttuja, joiden päähenkilönä on aivan tavallinen paikkakuntalainen ihminen, joka pääsee kertomaan oman elämäntarinansa.

Myös Inarilaisen tekstaripalsta on Huhtalan mieleen. Viime numerossa oli niin hauska viesti, että hän purskahti lukiessaan nauramaan monta kertaa. Sellaisten herkkupalojen vuoksi uusintaottoja saattaa tulla useampikin kappale.

”Nyt löytyi loppusijoituspaikka myös meikäläiselle. En halua tulla haudatuksi Ivalon hautausmaalle, enkä halua, että jälkeläiseni maksavat itsensä kipeäksi hautapaikasta. Minä haluan tuohon teurasjätteiden monttuun Vittakuruun. Eikä ole hinnan kiroissa, jos 20 eurolla pääsee kuoppaan ja karkiaa suolaa päälle.”

Myös kuvat luetaan ääneen. Mitä kuvassa tapahtuu? Millaisessa miljöössä ollaan, miltä siellä näyttää? Onko kuvassa ihmisiä? Jos on, niin millaiset vaatteet heillä on päällä tai millainen ilme heillä on kasvoillaan? Maisemakuvista taas kerrotaan, mitä vuodenaikaa eletään ja mitä värejä on näkyvillä. Huhtala lopettaa kuvatulkkauksen aina kuvatekstin lukemiseen.

Äänilehtien kuuntelu on murrosvaiheessa – digitalisaatio ja teknologisoituminen ovat viimeinkin saavuttaneet myös äänilehdet. Lapin Näkövammaiset ry:n tuottamilla äänilehdillä on pari sataa kuuntelijaa. Heistä noin kolmannes kuuntelee lehtensä kotiin postitse lähetettäviltä CD-levyiltä. Loput kaksi kolmasosaa kuuntelijoista on Online-suorakuuntelun piirissä.

Tämä tarkoittaa sitä, että näkövammaisten tiedonsaanti on teknologian kehittymisen myötä nopeutunut. Kaksi kolmasosaa on napin painalluksen päässä juuri luetusta äänilehdestä ja yksi kolmasosa odottaa, että Näkövammaisten liitossa, Helsingissä, saadaan kopioitua lehti CD-levylle, pistettyä kirjekuoreen ja vietyä postiin.

Tänä päivänä osa äänilehdistä on jo koneäänellä tuotettuja, eli näissä lehdissä puhesyntetisaattori hoitaa lukemisen ihmisen puolesta. Vaikka ”tekoälyn” hyödyntäminen on kustannustehokasta ja nopeaa, ei se välttämättä ole paras tapa toimia.

Näkövammaisella ihmisellä voi olla luontainen tarve pitää kiinni vanhoista, tutuista ja turvallisista asioista. Uuden asian omaksuminen on hankalaa, kun yksi tärkeä aistikanava on heikentynyt tai puuttuu kokonaan. Tällöin muutoksen hyväksyminen ei välttämättä ole helppoa.

Lehti on yleensä kaluttu kannesta kanteen kahdentoista kieppeillä. Silloin on kotiinlähdön aika.

Se, että osa äänilehdistä pusketaan maailmalle koneäänellä, tekee Huhtalan hyvin surulliseksi. Muistiin palaa 80-luvulla isän C-kasetilta soiva kapulakielinen robottiääni. Huhtalan mukaan lukijan ja kuuntelijan välillä on erityinen side, ja sitä henkilökohtaista suhdetta ei voi korvata koneäänellä.

Huhtala on ollut jo yli kymmenen vuotta monen Inarilaisen äänilehden tilaajan päiväkahviseurana. Hän on tullut viikoittain tuomaan tiedon kuuntelijan omaan kotiin, ja puhunut tälle parin tunnin ajan. Huhtalasta on tullut näiden vuosien aikana ystävä, tärkeä henkilö.

Jos ensi viikolla Tuula Huhtalan tilalla olisikin botti, niin olisiko lukunautinto enää sama?