Paikallisuutiset

Tunturi-Lapin Kesä: Kuitenkin vapaana virtaava

Ounasjoki, yksi Suomen mahtavimmista virroista, on kokenut menetyksiä, kriisejä ja läheltä piti -tilanteita niin paljon, että alkaisi yhdelle joelle riittää.

Ensimmäisen kerran Kemijoen suurimmasta sivujoesta hävisi lohi jo Rovan Nikun epäonnisen järvenlaskun vuoksi. Vuonna 1861 Enontekiön Vuontisjärvellä asunut isäntä päätti kaivaa pellolleen kastelukanavan Vuontisjärvestä. Kovan kaivuu-urakan päätteeksi vettä ryöpsähtikin hieman reippaammin, ja Ounasjokeen yhtyvä laskujoki haki uuden paikan itselleen harjun läpi maastoon ja Markkajoen uomaan. Jytinän sanotaan kuuluneen kymmenien kilometrien päähän, ja maamassojen samentamaan Ounasjokeen ei noussut lohta kolmeen vuoteen.

Järvenlaskua seurasi kuitenkin yhden ihmissukupolven ajan lihavia lohikesiä. Lopullinen niitti vaelluskalalle tuli Isohaaran vesivoimalaitoksen valmistuttua jouluksi 1948. Koska voimala tehtiin jokisuuhun, lohelle ei jäänyt lainkaan kutupaikkoja, ja alkuperäinen Kemijoen lohi kuoli sukupuuttoon. Merestä noussutta lohta, taimenta ja siikaa ei saatu enää rakentamisen jälkeisenä kesänä.

Ounasjoen lohi oli aikalaisten mukaan suurikokoista. Tavallinen oli 8–10-kiloinen, suurin tiettävästi Raattamankosken alta saatu 32-kiloinen. Lohta pyydettiin jokilatvoilla pääasiassa verkoilla ja tuulastamalla.

Tärkeäksi uittoväyläksi Ounasjoki nousi, kun hakkuut Lapissa lisääntyivät. Puiden paremman huilaamisen vuoksi koskia perattiin suoremmiksi ja suuret kivet poistettiin tai räjäytettiin.

Ensimmäisiä uittoväyliä tehtiin jo 1900-luvun alussa, ja vuosisadan puolivälissä suoritettiin Ounasjoella perkauksia käsityönä esimerkiksi suurimpia kiviä räjäyttämällä kallioporakoneita hyödyntämällä. Pienemmät kivet työnnettiin rannalle.

Ounasjoen pääväylää perattiin isoilla koneilla vuosina 1958–1966. Suurimpia urakoita olivat esimerkiksi Raattaman ja Tepaston välisten koskien perkaustyöt. Lohta ei enää ollut, mutta joen muuttaminen valtavaksi uittoränniksi aiheutti vahinkoa etenkin joen omalle taimen- ja harjuskannalle.

Viimeiset tukit virtasivat Ounasjoessa vuonna 1991.

Valjastamattoman joen vesivoimapotentiaali nousi voimakkaasti esille energiakriisin myötä vuonna 1973. Kemijoki-yhtiö suunnitteli Tepastoon isoa allasta, joka olisi jättänyt alleen asutusta ja metsämaita. Voimalaitoksia aiottiin rakentaa Tepastoon, Tuomikoskeen, Pierkkukoskeen, Riikonkoskeen, Mettisvuomaan, Patokoskeen, Marraskoskeen ja Aapiskoskeen.

Alkuperäiset suunnitelmat oli tehty jo 1950-luvulla. Jos rakentamissuunnitelmat olisivat toteutuneet, 400 ihmistä olisi joutunut jättämään kotinsa. Lisäksi suunnitelmat uhkasivat alueen porotaloutta. Joen rakentaminen olisi tuhonnut koskikutuiset kalakannat, eikä tutkimusten mukaan Tepaston altaastakaan olisi suuren säännöstelyn vuoksi tullut hääviä kalapaikkaa.

Seurasi epävarmuuden vuosia, joille pisteen toivat vasta Ounasjoen suojelu erillislailla vuonna 1983 sekä Natura 2000 -suojelupäätös. Kysymys valjastamisesta nousi Kittilässä esille vielä Natura-asian myötä, mutta perustettu laki on vahva murrettavaksi.

Joessa virtaavan veden laatuun ovat vuosien mittaan vaikuttaneet esimerkiksi metsätalous, Euroopan suurimman kultakaivoksen purkuvedet, matkailukeskuksen päästöt sekä lentoaseman kemikaalit. Joen vedenlaatu on kuitenkin arvioitu hyväksi.

Joen säilyminen vapaana oli jokivartisten ansiota. He nousivat asiassa voimakkaaseen vastarintaan, ja tuloksena oli kenties Suomen aikaansaanein ympäristökansanliike. Kan­san­liik­keen laittoi alulle te­pas­to­lai­nen maan­vil­je­li­jä Uu­no Yli­ta­lo . Hä­nes­tä tuli Ou­nas­jo­ki-toi­mi­kun­nan en­sim­mäi­nen pu­heen­joh­ta­ja.

Toi­mi­kun­ta pe­rus­tet­tiin Ala­ky­läs­sä suu­res­sa kan­sa­lais­ko­kouk­ses­sa vuon­na 1978. Tämän jälkeen lä­he­tys­tö­jä kävi Hel­sin­gis­sä edus­kun­ta­ryh­mis­sä ja va­li­o­kun­nis­sa tuon tuosta, ja adressein kerättiin tuhansia voimalaitoksia vastustavien nimiä. Ou­nas­jo­en val­jas­ta­mis­ta vas­tus­ti­vat myös mo­net ni­mek­käät ta­hot, esi­mer­kik­si La­pin kan­sa­ne­dus­ta­jat.

Vapaana virtaavaa jokea puolustettiin kamppailun aikana esimerkiksi Ounasjokisoudulla. Reitti kulki Ounasjärveltä Lohinivaan, ja välillä oli järjestetty ohjelmaa. En­sim­mäi­nen Ou­nas­jo­ki­sou­tu jär­jes­tet­tiin 4. hei­nä­kuu­ta vuon­na 1981. Vie­lä kah­te­na seu­raa­va­na­kin vuon­na sou­det­tiin, en­sin joen puo­les­ta ja sit­ten vuon­na 1983 juh­la­sou­tu tuo­reen suo­je­lu­lain kun­ni­ak­si.

Ou­nas­jo­ki-laki kir­joi­tet­tiin Hel­sin­gis­sä ho­tel­li Tor­nin huo­nees­sa. Kittiläläinen Pent­ti Niva luon­nos­te­li sen ky­näl­lä pa­pe­ril­le, ja teks­ti hy­väk­syt­tiin edus­kun­nas­sa mel­kein­pä sel­lai­se­naan. Edus­kun­ta ää­nes­ti lais­ta 7. ke­sä­kuu­ta 1983. Suojelua kannatettiin ää­nin 139–45.

Laki tuli voi­maan syys­kuun en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä. Lain ensimmäinen pykälä kertoo tärkeimmän: "Voimalaitoksen rakentamiseen Ounasjoessa, siihen laskevissa sivujoissa sekä Ounasjärveen laskevissa joissa ei saa myöntää vesilaissa tarkoitettua lupaa."

Uiton aiheuttamien jälkien kunnostuksia Ounasjoella tehtiin urakalla 2000-luvun alussa. Esimerkiksi Kittilässä Riikonkoskella kaivinkonetöitä tehtiin kolme kilometriä pitkällä koskiosuudella, jossa pudotuskorkeutta on seitsemän metriä. Ounasjoen pääuoman kunnostustöiden tarkoituksena oli luontaisesti lisääntyvien taimen- ja harjuskantojen elinmahdollisuuksien parantaminen.

Kunnostustöissä joesta poistetut kivet kaivettiin rannalta esille ja aseteltiin takaisin koskeen. Erikokoisia kiviä tarvitaan kalojen suojapaikoiksi ja poikastuotantoalueiksi. Väylän syvimpään kohtaan jätettiin veneväylä kulkemista varten. Kunnostuksista riitti epäilyksiä esimerkiksi siitä, pääseekö koskessa kulkemaan veneellä ja liikkuvatko kivet tulvan ja jäiden mukana.

20 vuotta sitten kunnostuksissa oli mukana ympäristökeskuksen ylitarkastaja Jarmo Huhtala . Hän kertoo nyt, että harjuskanta on Ounasjoessa koskikunnostusten ansiosta melko vahva, mutta kalastajien määrä on vähentynyt. Siksi saaliista saadaan vähän tietoa.

– Ne, jotka koskissa ovat liikkuneet veneellä, ovat siirtyneet jo yläkertaan. Veneestä kalastaminen on haastavaa, jos ei tunne vesiä. Alueella on veneenlaskupaikkoja, mutta kosket ovat kovia, Huhtala sanoo.

Joen taimenkanta sen sijaan on heikentynyt. Tämä johtuu Huhtalan mukaan esimerkiksi siitä, että metsätalous on heikentänyt taimenelle tärkeiden sivujokien ja -purojen tilaa. Huolestuttavana Huhtala pitää myös kaivoksista puroihin tulevia kemikaaleja – etenkin ksantaatteja, jotka eivät tuhoudu vesistöissä talviaikaan, kun UV-säteilyä ei ole.

Harjuksen lisäksi Ounasjoella on vielä selvempiä voittajalajeja. Ahven ja hauki hyötyvät ilmastomuutoksesta ja lämpimistä vesistä – niitä riittää suvantopaikoissa, ja ne kasvavat suuriksi.

Merilohen palauttamisesta Ounasjoen laadukkaille kutusoiraikoille viiden kemijokisen vesivoimalan taakse, on myös otettu uusia askelia, mutta se on jo toinen tarina.

Tunturi-Lapin Kesä -lehti on jaossa ympäri Tunturi-Lappia koko kesän sekä maksutta luettavissa täällä .

Ounasjoen suojelulain hyväksymisestä tulee ensi kesänä 40 vuotta.