Kolumnit

Toimintakeskuksen väki ja kättä nostavat koululaiset antoivat ilon pisaroita sumuiseen aamuun

Ajelin tässä syyskuussa yhtenä vähän väsyneempänä aamuna töihin. Oli sumua ja sadetta ja ei oikein olis niin huvittanut jättää lämmintä petiä ja peittoa. Mielikin oli sumuinen. Mutta matka alkoikin hyvin.

Vastaani tuli toimintakeskukseen matkalla olevaa tuttua väkeä ja heiltä sain niin iloisia vilkutuksia, että itsekin sain hymyn huulilleni. Koulun kohdalla pienet reppuselkäiset koululaiset kiittivät ja nostivat kättä, kun päästin heidät suojatien yli.

Siinä ajaessa minulla oli aikaa ajatella, ja kun näiden ilostuttavien asioiden ansiosta myös pään sumuisuus ja apeus alkoi vähentyä, ymmärsin olevani todella etuoikeutettu jo siinä, että minulla on työ, johon juuri nyt olen ajamassa – ja paljon muutakin.

Vain ilon keveys puuttui tältä aamulta.

Mietin että ei minulla ole oikeasti mitään aihetta apatiaan. On ihana koti ja läheiset rakkaat ihmiset, jotka voivat hyvin. Minulla on mukava työ, jossa on paljon lämpimiä kohtaamisia joka päivä.

Olen saanut olla terve. Minulla on innostavia harrastuksia. Asun turvallisessa maassa ja kunnassa, jossa moni asia on todella hyvin.

Olen myös tuntenut, että saan tehdä asioita, jotka ovat merkityksellisiä. Ei siis oikeasti mitään syytä apeuteen, vain ilon keveys puuttui tältä aamulta…

Ja sitten niitä alkoi tulla lisääkin – niitä ilon pisaroita.

Ilon toi mukanaan pienet asiat, jotka oikeasti ovatkin sitten kuitenkin suuria hyvän mielen tuovia asioita: iloisia kohtaamisia, hymyjä, kauneutta.

Ajomatkalla oli monta ruskan kaunistamaa puuta ja porotkin pysyttelivät ojassa eivätkä rynnänneet tielle – ja kyllähän poronvasakin melkoisen hellyttävä otus on.

Muistin myös, että kotona auringonkukatkin ovat ehtineet availla nuppujaan, ja pelakuut kukkivat vielä runsaina.

Kotona on kylässä myös hoitokissa, joka lahjoitti minulle aamukehräyksen, ja kännykän etusivulla on kuva ihanasta valloittavasta hymystä.

Perillä sitten odotti perhekerho, monta vauvasta taaperoksi kesän aikana kasvanutta kerholaista ja monia uusiakin kerholaisia, pieniä ja isompia lapsia äitien ja isien kanssa. Iloisia ilmeitä, ihania kohtaamisia, ja monta hymyä.

Apatia oli kadonnut ja ilo löytynyt. Ja sen ilon toi mukanaan pienet asiat, jotka oikeasti ovatkin sitten kuitenkin suuria hyvän mielen tuovia asioita: iloisia kohtaamisia, hymyjä, kauneutta.

...sellainen toivoa tuova valonpisara.

Jos sinun aamusi ja päiväsi on ihan aiheesta sumuinen ja raskas, toivon että päivääsi löytyy ainakin yksi iloa tuova asia, sellainen toivoa tuova valonpisara. Ja luottamusta siihen, että meistä pidetään huolta.

Valon pisaroita vasten pimeää,

Meille putoaa valon pisaroita.

Valon pisaroita, kun toivo häviää,

Meille putoaa valon pisaroita.

(Tuure Kilpeläinen)

Hymyjä ja hyvää mieltä, valon pisaroita sekä Taivaan Isän siunausta syksyysi ja tulevaan talveen!

Kirjoittaja on Kolarin seurakunnan lastenohjaaja.