Muualta Lapista

Tilanpidosta saadaan leipä, muista töistä päälliset – Kaalamaniemessä kasvaa vuoden lihat 400 suomalaiselle

Nuorten sonnien mööt ottavat vastaan lämpöisessä ja naudalta tuoksuvassa, ulkopuolelta punaisessa navetassa. Sen vanhempi osa on seisonut Kaalamaniementien varressa vuodesta 1984. Hanne Tapojärvi-Lompolo oli silloin viisivuotias ja tilaa pitivät hänen vanhempansa. Samana vuonna 1984 nuorukainen Eero Lompolo tuli tilalle töihin.

Navetan vanhemmassa päässä rytmikkäästi muuaavat nuorukaiset on vastikään vieroitettu maidosta. Ne haluaisivat vielä hörppiä maitojuomajauheesta sekoitettua juomaa.

Talvi on ollut maatilalliselle helppo. Pakkanen ei ole aiheuttanut huolia. Lietekuilut eivät tänä talvena ole jäätyneet. Luntakin on tullut vähemmän.

Peremmällä navetassa on hiljaista. Sonniporukat varttuvat omissa karsinoissaan pienestä asti tutussa seurassa. Muutaman viikon välein ne muuttavat seuraavaan, vähän isompaan karsinaan ja lähemmäs ovea, josta auto hakee ne teurastamolle.

130 eläimen uteliaat silmät ja turvat seuraavat vierasta. Leuat käyvät ja kesän aikana paalattu heinä jauhautuu hampaissa.

Toisten viljelijöiden kanssa on vitsailtu, kuinka hauska on, ko paska kulkee.

Vasikat tulevat Kaalamaniemeen lypsytiloilta ja ovat siksikin luonteiltaan rauhallisia, friisiläisiä, ayshirejä ja osittain myös liharodulla siitettyjä risteytyksiä. Mustat aberdeen angukset tunnistaa värin lisäksi körmymmästä niskasta. Ranskalaiset blondit ovat vaaleampia.

– Suurin osa Suomen lihasta tulee lypsylehmien jälkeläisistä, Tapojärvi-Lompolo kertoo.

Kaikkein nuorimmat vasikat juovat omasta maitonipastaan juomajauheesta sekoitettua maitoa, johon on lisätty säilöntäaineeksi vähän AIV-happoa. Pikkuvasikoiden karsina on ainoa, joka vaatii tilanpitäjiltä lapiotyötä. Muualta nautojen ulosteet menevät omia aikojaan lietekuiluun.

– Toisten viljelijöiden kanssa on vitsailtu, kuinka hauska on, ko paska kulkee, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Seuraavassa karsinassa tepastelee isompia nuorukaisia, sitten vielä isompia. Ne eivät rähinöi, ja yleensä eläinten siirtely karsinasta toiseen sujuu jouhevasti. Mutta nautojen kanssa ei kannata alkaa painimaan, Lompolo sanoo.

– Siinä jää toiseksi.

Tilanpitäjät kunnioittavat teurasauton kuljettajaa, joka hakee teuraaksi menevät 700–800-kiloiset eläimet karsinastaan navetan uudemmasta, vuonna 2007 rakennetusta päädystä. Teurasauton käynti on samalla palkkapäivä, joka käynnistää navetan järjestyksen muutoksen ja siivouksen.

Ei kukhaan näännytä eläimiä, jos on asiat hyvin.

Tapojärvi-Lompolon ja Lompolon tila tuottaa vuodessa lihaa reilut 30 000 kiloa. Suomalaiset syövät keskimäärin 77 kiloa lihaa vuodessa, joten navetassa kasvaa lihat vajaalle 400 suomalaiselle.

Aikuiset sonnit matkustavat Kaalamaniemestä Kemiin teurastettavaksi, josta ne saattavat palata takaisin Kolariin ja Muonioon Röngän pakkauksessa. Mitä Rönkä ei osta, jatkaa matkaa Atrian tehtaalle Pohjanmaalle.

Lihan hinnan määrää teurastamon luokittelija. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi rasvan marmoroituminen eli lihaksen sisäisen rasvan määrä.

Eläinlääkäri tarkastaa elävien nautojen voinnin kerran vuodessa. Eläinlääkäri kysyy myös tilallisilta, miten te voitte. Onneksi asiat ovat tähän saakka olleet hyvin.

– Ei kukhaan näännytä eläimiä, jos on asiat hyvin. Eläin on meän tärkein tulonlähde, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Hänen mielestään jokainen saa valita itse ruokansa. Pohjoisessa maatalous on enemmän karjataloutta, koska kasvuolosuhteet ovat täällä ilmastonmuutoksesta huolimatta kylmät. Viljan tai kasviproteiinin tuottaminen ei oikein onnistu, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Lompolo tarttuu kärryyn ja jakaa naudoille heinää parsien eteen. Rehun kasvattaminen ja paalaaminen on iso osa kesäistä maatilallisen työtä. Kaalamaniemessä heinäsatoja saadaan kaksi. Peltoja riittää, sillä asutustiloista enää kaksi harjoittaa maataloutta, yksi lihakarjatila ja yksi lypsytila.

Kaalamaniemessä oli ennen EU:ta toistakymmentä tilaa, Tapojärvi-Lompolo laskee.

– Tämä on ollut vahva maatalouskylä.

Kun pariskunnan kolme lasta olivat pienempiä, koululaisryhmät kävivät tilalla vierailemassa. Tapojärvi-Lompolo ja Lompolo miettivät, kuinka tärkeää on, että lapset näkevät, mistä ruoka tulee.

Nyt omista lapsista nuorinkin on jo seitsemännellä luokalla. Vanhemmat lapset ovat jo osittain omillaan. Vanhin tekee lumiurakointia Äkäslompolossa. Myös Eero Lompolon talvinen lisätyö on Kaalamaniemen tien aukaiseminen.

Lompolo kertoo, että on kasvanut isänä kolmen lapsen mukana: Nuorin poika saa tehdä tilan töitä ja touhuta itsenäisesti, ottaa vastuuta. Vanhimman kohdalla näin ei vielä ollut.

– Eelis kun kasuaa, siitä tullee hyvä konemies, niin kuin veljestäkin. Se ossaa uuen tekniikan, Lompolo kehuu 13-vuotiasta kuopustaan.

Tapojärvi-Lompolo miettii, että omien lasten lähtökohdat ovat lopulta aika samanlaiset kuin itsellä. Kavereita oli Tapojärvi-Lompolon lapsuudessa lähempänä. Omia lapsia taas on kuljetettu enemmän harrastuksissa, esimerkiksi hiihdoissa Kangosjärvellä.

– Minä kävin Rauni-äitin kanssa kuoron esiintymisissä, vaikka en osannut vielä lukeakaan, Tapojärvi-Lompolo kertoo.

Meidän hommassa on vaikea erottaa, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa.

Kahvipöydässä on kupit ja pullaa. Isäntä kysyy, maistuuko kahvi tai tee. Oma kahvinjuonti on jäänyt vähäksi. Kahvi ei vain enää maistu.

Lompolo kertoo tilan arjesta. Hyvä puoli on se, että työt voi suunnitella ja päättää niiden järjestyksen itse. Pääosin tiedossa olevat työt tehdään heti tai ainakin samana päivänä.

– Jos joku soittaa, mie lähen heti. Työt pitää tehhä heti valmiiksi, ei voi jättää roikkumaan.

Lompolo lähtee mieluusti auraamaan Kaalamaniementietä ja putsaamaan pihoja heti lumisateen jälkeen. Valtatie on usein vielä auraamatta, kun hän on jo avannut Kaalamaniementien.

– Meidän hommassa on vaikea erottaa, mikä on työtä ja mikä vapaa-aikaa, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Monesti pariskunta tekee vapaallakin jotain työksi laskettavaa, mutta se ei vain ehkä ole niin välttämätöntä työtä kuin työajalla tehtävä.

Lomalla pariskunta lähtee ulkomaille, kokonaan pois tilan arjesta. Toinen tapa lomailla ovat karjatilallisten koulutusmatkat Suomessa.

– Se on meille lommaa. Met pääsemä tästä irti, Tapojärvi-Lompolo kertoo.

Tilallisella on vuodessa 24 palkallista lomapäivää, mutta lomittajaa ei saa aina silloin kuin haluaisi. Lomittajan siirtyminen kauemmas kertoo pohjoisen tilojen harvenemisesta. Tapojärvi-Lompolo sai olla omien lastensa kanssa hoitovapaalla, kun tilalla työskenteli lomittaja Muoniosta. Nyt lomittajien työt jaetaan Muhoksella.

Vuonna 2000 Muoniossa oli 14 karjatilaa, nyt enää neljä.

Kuinka moni palkansaaja haluaa saman työn ja yhteisen vapaa-ajan?

Tapojärvi-Lompolo tykkäsi jo pienenä olla isänsä Tauno Tapojärven matkassa traktorin kyydissä pellolla.

Agrologiopinnot jäivät kesken, kun isä sairastui ja tytär alkoi maatilan töihin.

– Mulla oli helppo alkaa tähän, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Kittilän Lompolon ja Tepaston kylien välisessä Kunnarissa syntynyt ja perheineen nuorena Kaalamaniemeen muuttanut Lompolo oli käynyt tilalla töissä nuoresta saakka.

Ohjat olivat silti loppuun asti Tauno Tapojärven käsissä. Sairastumista edeltävänä kesänä kukaan ei tiennyt, että seuraavaa kesää ei keuhkosyövän vuoksi tule. Esimerkiksi paalainta eivät muut olleet käyttäneet.

Tilan tyttären ja luotetun työntekijän rakkaus syttyi, kun Lompolo oli lomittamassa tilalla. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2001, sinä kesänä, kun Tauno oli vielä elossa.

– Niin sitä vain olhaan yhessä. Kuinka moni palkansaaja haluaa saman työn ja yhteisen vapaa-ajan? Tapojärvi-Lompolo hymyilee.

Jos ei olisi muuta työtä, en tiä, miten tässä pärjäisi.

Tilalla ei heidän mukaansa ole yhtä pomoa. Toinen johtaa toista työtä, toinen toista. Alussa mielipiteet erosivatkin ja kritiikkiä tuli puolin ja toisin.

– Asiat ratkeavat puhumalla niin kuin elämässä yleensä, pariskunta kertoo.

58-vuotias Lompolo ja 46-vuotias Tapojärvi haluaisivat eläköityä omalta tilalta täysin palvelleina. Tila ei välttämättä tarjoa toimeentuloa enää omille lapsille, siltä tällä hetkellä näyttää yhteiskunnassa, Tapojärvi-Lompolo miettii.

Lihan ostaja painostaa laajentamaan, mutta sitä pariskunta ei aio tehdä. Isossa lainassa ei olisi enää järkeä.

– Me eniten panostetaan tähän ja vähiten saahaan, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Kaupat kilpailevat toisiaan vastaan maanviljelijän tuloilla, hän sanoo.

Pariskunta vertaa tulojaan voileipään: tilanpidosta saadaan leipä, muista töistä päälliset leivän päälle. Työtä pariskunta tekee niin paljon kuin vain jaksaa.

– Jos ei olisi muuta työtä, en tiä, miten tässä pärjäisi, Tapojärvi-Lompolo miettii.

Ura on silti ollut hyvä.

– Olhaan jaksettu tehhä töitä, Tapojärvi-Lompolo sanoo.

Muonion kunta palkitsi Hanne Tapojärvi-Lompolon ja Eero Lompolon ensimmäisellä maaseutuyrittäjäpalkinnolla joulukuussa.