Kolumnit

Teemu Taulavuoren kolumni: Määrätietoisesti tavoitteeseen etenevää kovuutta vai myötätuntoisesti toisiin suhtautuvaa pehmeyttä?

Yksi mielestäni kiinnostavimpia ulottuvuuksia on ihmiseltä odotettavan kovuuden ja pehmeyden vastapari. Pehmeys on niistä kahdesta ollut viime aikoina vallalla.

Elämme terapia-aikaa ja johtamisessa korostuu valmentaminen. Olemme opetelleet pyöristämään sanomisiamme. Lasten kasvatuksessa ei saa ääntänsä korottaa, eli huutaminen on kielletty.

Eläimet on inhimillistetty, ja kolmekymppiset ovat edelleen itseään etsiviä, lapsettomia nuoria. Vaatimuksia on vähennetty ja normit ovat löysänneet. Aika kivaa, eikö?

Tietynlaiselle kovuudelle löytyy kannatusta.

Samaan aikaan eduskuntaan on kuitenkin valittu joukko päättäjiä, jotka haluavat passivoivat tuet pois ja yhteiskunnan maksaman laiskottelun loppumaan.

Argentiinan moottorisahaa heiluttavalle presidentti Mileille löytyy ihailijoita, vaikka hän esittäisi kuinka kovia mielipiteitä tahansa. Myös työpaikoilla odotetaan tiukan paikan tullen määrätietoista johtamista, jossa joku lyö ainakin henkisesti nyrkkiä pöytään.

Pitkän uran tehnyt psykologi Jari Sinkkonen harmittelee haastattelussa, miten yhteiskunta on ryhtynyt paapomaan yksilöitä ja penää enemmän sitkeyttä ihmisille. Tietynlaiselle kovuudelle löytyy kannatusta.

Kovuudessa ehkä parasta on se, että tekijällä on silloin katse jossain määränpäässä, ja sinne edetään antamatta ympäristön myrskyjen estää matkantekoa.

Tarkoitan tässä yhteydessä kovuudella sellaista tahtotilaa, jossa välttämätön asia tehdään mukavuudesta ja olosuhteista välittämättä loppuun asti ilman, että luovuttaminen on edes vaihtoehtona. Kovapintaiset poliitikot toteuttavat silloin uudistuksia kritiikistä ja mielenilmauksista huolimatta.

Kovuudessa ehkä parasta on se, että tekijällä on silloin katse jossain määränpäässä, ja sinne edetään antamatta ympäristön myrskyjen estää matkantekoa. Kovuudesta on jotenkin helppo kirjoittaa tällä tavoin ihailevaan sävyyn – huomaan sen itsekin.

Pehmeyden voi yhdistää johonkin epämääräiseen ja jopa epäluotettavaan piirteeseen: Onko pehmeä ihminen valmis pysymään sanojensa takana tai tekemään sen mitä pitää?

Pehmeys puolestaan tarkoittaa sen ääreen pysähtymistä, että ehtii tajuta jonkin ongelman olevan kenties yhden ihmisen vajain voimavaroin tekemä yritys kohti parempaa lopputulosta, siinä joskus epäonnistuen.

Asia ei vain ole näin yksinkertainen. Psyykkinen kovuus voi olla armottomuutta ja sisältää jopa sadismia: toisten kärsimyksestä piittaamattomuutta tai siitä jopa jollain lailla nauttimista.

Asioita on helppo käsitellä määrätietoisesti, jos ne ovat pelkkiä asioita, tai muiden ongelmia.

Pehmeys puolestaan tarkoittaa sen ääreen pysähtymistä, että ehtii tajuta jonkin ongelman olevan kenties yhden ihmisen vajain voimavaroin tekemä yritys kohti parempaa lopputulosta, siinä joskus epäonnistuen. Sen näkemistä, että jollain avulla tämä voisi siinä onnistua ja olla onnellisempi. Se on myötätuntoa toisen ihmisen tai eläimen pyrkimyksiä kohtaan.

Tämä keinu myötätunnon kokemisen ja kovuuden ihailun välillä ei ainakaan omalla kohdallani koskaan pysähdy yhteen tiettyyn asentoon, vaan heiluu jatkuvasti molempiin suuntiin.