Kolumnit
Tarleena Ylösen viikon kirje: Muonio saa uudet vuokraurut, joita soittaa ensimmäisenä urkuvirtuoosi Elias Niemelä
Olemme Muoniossa uuden edessä. Meillä olisi tarkoitus hankkia kirkkoon uudet urut. Projekti etenee sen verran nyt marraskuussa, että saamme vuokralle 15. marraskuuta lähtien urut, jotka mahdollisesti sitten tulevat kirkkoon jäädäkseen.
Kanttorin näkökulmasta tällainen hankinta on mahtava mahdollisuus, onhan kyse yhdestä keskeisimmästä työvälineestä tässä työssä. Muonion kirkon nykyinen soitin alkaa olla tiensä päässä, eikä vastaa enää sitä käyttötarkoitusta, mitä kirkossa tarvitsemme.
Kun urut tulevat, on hieno mahdollisuus heti päästä niitä kuulemaan, kun urkuvirtuoosi Elias Niemelä pitää samaisena iltana uruilla konsertin kirkossamme. Illan ohjelmisto koostuu tunnetuista, upeista urkusävellyksistä kiehtoviin orkesterisovituksiin eri aikakausilta.
Konsertti toteutetaan paikalle tuoduilla physis-uruilla, joilla saadaan luotua kirkkoon ennenkuulumaton äänimaisema. Tulkaahan kuulolle ja kertomaan mielipide uudesta soittimesta.
Tulevana lauantaina on pyhäinpäivä jolloin muistamme poisnukkuneita rakkaitamme. Suurimmassa osassa kirkoissamme luetaan vuodenkierron aikana kuolleiden nimet, ja heidän muistolleen sytytetään kynttilä.
”Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”
Ilm: 21:3-4
Elias Niemelä konsertoi Muonion kirkossa 15. marraskuuta kello 18. Konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelma on maksullinen.
Kirjoittaja on Muonion seurakunnan vs. kanttori.