Paikallisuutiset

Tämän takia kannattaa äänestää – kolarilainen perhe ja muut tavalliset lappilaiset kertovat, miten hyvinvointialueen päätökset vaikuttavat heidän elämäänsä

Lapin hyvinvointialue on möhkäle, jossa pyöritetään satoja miljoonia veroeuroja. Mutta mitä Laphan päätökset ja palvelut tarkoittavat aivan tavallisille lappilaisille?

Yhteys neuvolaan korostuu, kun muuttaa uudelle paikkakunnalle

Virpi Romppasen ja Jussi Karelehdon pian 1,5-vuotias Tapio-poika syö iltapalaksi marjasmoothieta.

Tapio on tuonut perheen Kolarin neuvolan asiakkaiksi. Romppanen ja Karelehto ovat yksivuotistarkastusta lukuun ottamatta osallistuneet neuvolakäynneille yhdessä.

He muuttivat paikkakunnalle raskauden alkuvaiheessa pari vuotta sitten. Romppanen muistaa silloiset neuvolakäynnit ja tapaamiset sen jälkeenkin kiireettöminä. Terveydenhoitaja tuntui huomioivan, että perhe on uusi paikkakunnalla.

– Alkuraskaudessa ku käytiin, terveydenhoitaja kyseli muustakin kuin suoraan raskauteen liittyvistä jutuista.

Se, että neuvolassa kohdataan kiireettömästi, on pariskunnan mielestä plussaa Kolarin neuvolassa. Kun uudelta paikkakunnalta ei vielä oikein tuntenut ketään, neuvolatapaamisten merkitys korostui.

– Ne oli niitä ainoita sovittuja tapaamisia täällä (Kolarin kirkonkylällä), muut tapaamiset oli tunturissa, Karelehto sanoo.

Myös lapselle neuvolan hoitajan kohtaaminen on tärkeä uusi aikuiskontakti.

Kyllähän se melkoinen poliitiinen itsemurha olis, jos neuvolasta otetaan pois.

Sama terveydenhoitaja ei ole kuitenkaan pysynyt, vaan hän on useaan kertaan vaihtunut. Yksi perhettä hoitanut työntekijä ei ole enää työssä neuvolassa, ja terveydenhoitajien vastuualueita on muutettu neuvola-asiakkuuden aikana.

– Asiakaskokemuksen takia ois varmasti ihan toimiva, jos ois aina se sama ihminen, mutta me ei olla koettu sitä ongelmaksi, Romppanen sanoo.

Iso syy siihen on, että perheellä ei ole ollut neuvolassa mitään isompia huolia, joita olisi ollut ikävä alkaa selvittää uudelle työntekijälle.

– Meillä on mennyt kaikki mukavasti. Kaikki on ollut kunnossa, ja niinku pitääkin, Romppanen miettii.

Miten neuvolapalveluja voisi vieläkin parantaa?

– Tosi vaikea kysymys, ei mulla kyllä oo tuohon vastausta. Me ollaan oltu tyytyväisiä, Romppanen sanoo,

Lapin hyvinvointialue joutuu miettimään, miten rahat riittää ja mistä säästetään. Neuvolasta tuskin kuitenkaan voi säästää, pariskunta miettii.

– Kyllähän se melkoinen poliitiinen itsemurha olis, jos neuvolasta otetaan pois, Karelehto sanoo.

Onko mummoralli aivan välttämätöntä, kysyy 101-vuotias Kalle Sukuvaara

Sodankylän vanhimmalla asukkaalla Kalle Sukuvaaralla on vankka mielipide niin sanotusta mummo- ja papparallista:

– Onko se aivan välttämätöntä, hän kysyy.

Mummoralliksi kutsutaan ikäihmisten kuljettamista hoitolaitoksesta ja kunnasta toiseen. Sukuvaara on kokenut ilmiön sairastuttuaan koronaan.

– Ei se mitenkään mielekästä ole. Sitä toivoisi että pystyttäisiin pitämään yhdessä paikassa kunnes tauti hellittää.

Taudin kourissa Sukuvaara oli Lapin keskussairaalassa, ja kävi myös kaksi mutkaa Kittilässä, kun tila loppui Rovaniemeltä eikä sitä ollut Sodankylässäkään. Eräällä reissulla hänet laitettiin Rovaniemeltä matkaan yöllä kahden aikaan, ja Kittilässä hän oli ennen aamukuutta.

– Ei siinä päivänvaloa piisannut. Mutta vastaanotto oli hyvä. Ja hyvää hoitoa oli sielläkin, kiitollisuudella sitä muistan, vaikka hoitajien ja lääkäreiden nimiä en muistakaan.

En ole yhteisiä kopeekkoja lukemassa niin en voi väitellä tästä.

Toivuttuaan hän kuntoutui Rovaniemen veljeskodissa, mutta ikävöi kotikuntaansa. Nyt hän on totutellut pari kuukautta elämään sodankyläläisen Hannuksenkartanon palveluyksikön asukkaana.

– Tämä on ihan hyvä paikka meille vanhoille. Se on tämä nykymaailman aika että perheet ovat ympäri maata ja maailmaa, ja kotona vanha äijänkäppyrä. Eihän sitä tässä iässä tahdo yksin kotona pärjätä.

Sodan käyneitä ja satavuotiaita talossa ei ole kuulemma muita kuin yksi Suku-Kalle vain. Hoito on hänestä kohtuullisen hyvää.

– Osaa voisi kehua ja osaa vähän moittia niinkuin tavallista.

Moitetta tulee ainakin keskuskeittiön ruuasta.

– Se on aina syötävää kylläkin mutta ei niin maukasta. Toivoisin entistä aikaa muistellen että olisi oma keittiö jossa laittaa kaikille mieleistä apetta. Voisiko se olla edullistakin? En ole yhteisiä kopeekkoja lukemassa niin en voi väitellä tästä.

Arki asumisyksikössä on Sukuvaaran mukaan enimmäkseen oleskelua. Ulkoilu jää vähäiseksi. Pieniä juhlatilaisuuksia on aika ajoin, kuten Sodankylän elokuvajuhlien tarjoamat Muistin toiminta -näytökset, joissa voi laulaa mukana. Keskiviikkoiltaisin on tarjolla karaokea.

– Vieläkö sitä pitäisi olla hyväkin, hän naurattaa kahvia tarjoilevaa hoitajaa.

Kehitysvammaisten avustuksia karsitaan ja hinnat nousevat

– Asiat menee huonompaan suuntaan kuin lehmänhäntä alaspäin. Kehitysvammaisilta karsitaan avustuksia ja hinnat nousee vain, kittiläläiset Elina Ala ja Vuokko Kinisjärvi sanovat. He ovat kumpikin kehitysvammaisen huoltajia ja ovat nähneet kuinka palvelut ovat vuosien mittaan muuttuneet.

Kittilässä sijaitsee Kolpeneen Tunturi-Lapin asumisyksikkö, joka rakennettiin vuonna 2023 erityistä tukea tarvitseville nuorille, aikuisille ja ikääntyville. Kokonaisuus muodostuu ryhmäasumisen yksiköstä ja kahdesta rivitalosta.

– Onneksi se saatiin jo ennen Laphaa, muuten olisi voinut jäädä saamatta, Kinisjärvi sanoo.

Taloon ja henkilökuntaan Kinisjärvi ja Ala ovat tyytyväisiä.

– Se on viihtyisä ja valoisa. Koko jäi vain pieneksi, kun ei hoksata katsoa tarpeeksi etiäpäin, Ala sanoo.

Eihän ruuasta saisi valittaa, mutta toivoisi, että se olisi rahan arvoista.

Kehitysvammaiset maksavat asumisesta vuokrasta, ruuasta, sähköstä ja esimerkiksi yhteisten tilojen käytöstä. Maksettavaa tulee yli tuhat euroa kuukaudessa. Wc-paperit talo tarjoaa.

Ruoka, joka tulee kehitysvammaisille ja vanhuksille terveyskeskuksesta, on kehitysvammaisten vanhempien mukaan mautonta, ravintoarvoiltaan heikkoa ja usein jopa iljettävää. Heidän mukaansa laatu on ottanut takapakkia uuden hyvinvointialueen mukana.

– Eihän ruuasta saisi valittaa, mutta toivoisi, että se olisi rahan arvoista. Ruokalistojakaan ei tule, jolloin ruuan osaisi perua, Ala sanoo.

Toinen merkittävä huolenaihe kehitysvammaisten palveluissa ovat kuljetukset. Kuljetuskortilla on ollut mahdollista käydä omavastuuhintaan esimerkiksi ostoksilla Rovaniemellä ja kylästelemässä Sodankylässä. Nyt kilpailutus on kesken, ja on huhuttu, että ajoja voisi tehdä jatkossa vain oman kunnan alueella. Myös Kela-kyytien saaminen on vaikeutunut.

– Kun soittaa, kyyti luvataan ja sitten se perutaan. Aikaisemmin se on toiminut hyvin, mutta nykyisin autoja ei vain tule, Ala sanoo.

Toimivaa Lapin hyvinvointialueella on omaisten mielestä toimiva terveydenhoito. Kehitysvammaisilla on esimerkiksi omalääkäri, joka käy säännöllisesti. Myös keskussairaalan hoidosta heillä on ainoastaan hyviä kokemuksia.

Ala on mukana joka toinen kuukausi kokoontuvassa vanhus- ja vammaisneuvostossa, jossa mieltä kaivertavia asioita voi nostaa esille.

Vaikka hoitajat tekevät työssään parhaansa, vanhemmilla riittää myös arjessa tekemistä.

– Siitä ollaan puhuttu, että miten sitten käy kun meitä ei enää ole, Ala sanoo.

Saamenkielisellä Elli Mannelalla sisaret hoitavat tulkin tehtäviä

94-vuotias enontekiöläinen Elli Mannela on päässyt pari viikkoa sitten taas kotiinsa Hettaan pitkähkön sairaalareissun päätteeksi. Mannelan luona on vierailulla hänen sisarensa Inkeri Väystäjä, joka omalta osaltaan pitää huolta Mannelasta toisen sisarensa Rauna Labban kanssa.

Saamenkielistä hoitoa tai palveluja ei ole tarpeeksi, se on Väystäjän mielestä selvää.

– Elli puhuu saamea ja on asunut Ruotsin puolella viime vuosiin saakka, joten suomen kieli ei ole vahva.

Lääkärikäynneillä Mannelalla olisi oltava tulkki mukana, mutta usein tulkin virkaa hoitavat sisaret.

Enontekiön kotipalvelusta, jonka piirissä Mannelakin on, hän saisi hoitajan mukaansa lääkärikäynneille, mutta kielimuurin takia ymmärrys puolin ja toisin on hankalaa.

– Sen vuoksi Elli haluaa meidät mukaansa, mutta emmehän me aina voi olla käytettävissä, toteaa Väystäjä.

Omalääkäri, joka taitaisi saamen kielen, olisi hänen mukaansa tuiki tärkeä. Ei riitä, että saamenkielinen lääkäri Nihkolas Valkeapää käy Enontekiöllä Muoniosta silloin tällöin. Saamea puhuvia hoitajia Hetan terveysasemalla on kaksi, mutta he eivät lääkärikäynneille pääse mukaan.

– Vanhalla ihmisellä on muutenkin vaikeaa omia vaivojaan selittää aina vain uudestaan eri lääkäreillä, Väystäjä sanoo.

Sitten uusia sanoja keksitään koko ajan, niin on aivan mahdottomuus ymmärtää kaikkea.

Vaikka tulkkipalvelut saameksi ovatkin periaatteessa olemassa, siitä muistuttuvat muun muassa laput Muonion terveyskeskuksen seinillä, hätätilanteissa ei tulkkia voi odottaa.

Kun Mannela muutamaan otteeseen on tarvinnut ensihoitoa ja ambulanssi on jouduttu tilaamaan paikalle, Mannela on pyytänyt sisartaan tulkkaamaan.

– Mielellään jo ambulanssissa pitäisi olla saamenkielinen ensihoitaja, Enontekiöhän on kaksikielinen kunta, Väystäjä muistuttaa.

Muonion vuodeosastolla Mannela on saanut saamenkielistä apua yhdeltä hoitajalta, mutta pitempiaikaisella sairaalareissulla ei hänkään koko aikaa ole ollut tulkiksi saatavilla.

Saamenkielisille tiedotteille tai nettisivuille Väystäjän mukaan ei juurikaan ole käyttöä, sillä heille ei ole koulussa opetettu kirjoittamaan tai lukemaan saamea.

– Sitten uusia sanoja keksitään koko ajan, niin on aivan mahdottomuus ymmärtää kaikkea, Väystäjä kertoo.

Hänen mielestään palvelua pitää saada nimenomaan hoitajilta saameksi, ei kirjoitettuna tai koneiden kautta.

Esimerkkinä Väystäjä kertoo suomenkielisestä lääkeautomaatista, joka Elli Mannelallekin tuotiin käyttöön. Kahden viikon kuluttua automaatti sai turhana lähteä.

Kouluterveydenhoitaja on kasvun ja kehityksen apuna

Kemijärveläinen Eveliina Taipale on kouluterveydenhoitajana unelmatyössään.

– Tykkään hirveästi lapsista ja nuorista, ja olen aina halunnut tehdä tätä työtä. Ohjaan toisessa työssäni crossfitiä, ja on ollut helppo tulla koululle, kun tunnen lapsia ja nuoria muutakin kautta.

Hän hoitaa 5.–9.-luokkalaisia lapsia ja nuoria, ja lisäksi nuoremmilla oppilailla ja lukiolaisilla on oma terveydenhoitajansa. Taipale on koululla maanantaista torstaihin.

Kouluterveydenhoitaja tekee ennaltaehkäisevää työtä ja tulee nuorten kasvua ja kehitystä. Koululla annetaan vaivoihin apua, mutta isommissa asioissa nuoret ohjataan terveyskeskukseen.

Suurin osa kouluterveydenhoitajan ajasta kuluu terveystarkastuksiin, ja lisäksi kello 11–12 hoidetaan akuutteja vaivoja. Kaikille koululaisille tehdään joka vuosi terveystarkastus, ja lisäksi ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla mukana on myös lääkäri.

– Akuutit asiat koskevat yleisimmin välitunneilla sattuneita haavereita. Tarvittaessa terveydenhoitajan luokse pääsee nopeasti, samana päivänä, Taipale kertoo.

Mielenterveyteen liittyvissä asioissa ja muutoinkin terveydenhoitajat tekevät yhteistyötä kuraattorin kanssa, ja tarvittaessa nuori ohjataan perheneuvolaan.

Painotan aina lapsille ja nuorille, että kaikenlainen liikunta on tärkeää eikä sen tarvitse aina olla ohjattua.

Taipale iloitsee siitä, että kemijärveläiset lapset ja nuoret harrastavat mukavasti liikuntaa.

Crossfitissä ryhmät ovat täynnä, ja lisäksi jääkiekko, uinti ja jalkapallo ovat suosittuja.

– Painotan aina lapsille ja nuorille, että kaikenlainen liikunta on tärkeää eikä sen tarvitse aina olla ohjattua. Esimerkiksi kävelyllä käyminen on tosi hyvä.

Taipale on työskennellyt aiemmin terveydenhoitajana myös Sallan koululla ja neuvolassa.

Utsjokelaisen Eeva Laitin mielestä Lapha on etäällä ihmisistä ja termistökin on kovin vaikeaa

Utsjokelainen eläkeläinen ja entinen Ivalon terveyskeskuksen vuodeosaston osastonhoitaja Eeva Laiti aikoo täyttää kansalaisvelvollisuutensa ja äänestää kunnallisvaaleissa sekä myös aluevaaleissa.

– Aluevaaleissakin pitää äänestää, vaikka minun kokemus tästä Laphasta on kyllä sellainen, ettei siellä paljon utsjokelaisten ja tuskin inarilaistenkaan ääni kuulu, sanoo Laiti.

Hän ihmettelee muun muassa sitä, että Laphan tiedotus on sekavaa – tosin paranemaan päin, mutta edellyttää tietokoneen tai älylaitteen ja sosiaalisen median hallitsemista.

Laiti sanoo, että jos hän ryhtyy etsimään nettisivuilta mitä tahansa Laphan tietoja, niin asioita on vaikea löytää.

– Minulla nyt on jonkinlaista kokemusta tiedonhausta, mutta ihmettelen miten sitten sellaiset ihmiset, joilla ei sitä kokemusta ole, niin löytävätkö he mitään tietoja. Kyllä vaikkapa labran ja röntgenin yhteystiedot tuntuivat olevan hakemisessa.

Laiti korostaa, että Laphan tiedottamisen pitäisi olla myös enemmän selkokielistä.

– Se kielenkäyttö on aika vaikeaa ja termistö noissa tiedotustilaisuuksissakin sellaista, että en minäkään kaikkea ymmärrä. Kun Laphan johtoporras viljelee uusia ja hienoja termejä, niin ainakin minulle tulee semmoinen käsitys, että uusilla sanoilla yritetään kaunistella heikentynyttä toimintaa.

– Ja kun miettii sitä, että Ivalonkin vuodeosasto on nyt yhtäkkiä Ivalon akuutti- ja kuntoutusosasto, niin onhan se vähän sellainen silmänkääntötemppu ja aivopesuyritys. Kuitenkin siellä on hoidettava edelleen ne samat huonokuntoiset ihmiset kuin vuodeosastonkin aikana.

Laphan säännöissä lukee, että hoitamisessa ei tunneta kuntarajoja. Eräästä tiedotustilaisuudesta Laitin mieleen jäi maininta, että jos vaikkapa Utsjoella kotisairaalan osasto eli entinen vuodeosasto, on täynnä, tai potilas vaatii erityistä jatkohoitoa, niin hänet kuljetetaan lähimmälle toiselle osastolle.

– Onhan se käytännössä hirveän karua, jos Utsjoelta viedään ihminen jonkun toisen kunnan terveyskeskuksen osastolle. Mieleen on jäänyt vaikeasti sairaan utsjokisen saamelaisvanhuksen siirto LKS:sta Kittilään, missä juuri oli meneillään pujottelucupin kilpailuaika ja majoituspaikat tiukassa ja kalliita.

– Ivalossa utsjokiset jo tottuneet käymään, mutta kaikki kauemmat paikat tuntuvat epäinhimilliseltä omaisten ja eritoten saamenkielisten vanhusten kannalta.

Ikäihmisen tai omaisen ei pitäisi olla altavastaajana kuulustelussa.

Laiti on itsekin ikäihminen ja hän sanoo, että vanhukset näyttävät olevan Laphan aikana väliinputoajia.

– Me suuret ikäluokat vanhenemme ja sairastelemme. Hoidon tarve kasvaa, mutta hoitopaikat ja hoivapaikat vähenee. Samalla muistisairaudet lisääntyvät. Tämähän on katastrofi ja silläkin tavalla surullista, että meidän suurten ikäluokkien syntymä ja meidän vanheneminen on tietenkin ollut hyvissä ajoin tiedossa. Varautumisaikaa olisi ollut.

– Ajattelen, että täällä pienellä paikkakunnalla kuitenkin tiedetään ja tunnetaan naapurit – vanhuksetkin – ja oletan ja toivon, että se vanhuksen oikean hoitopaikan arvioiminen ja tenttaus ei ole niin surkeaa kuin mediasta näkee. Ikäihmisen tai omaisen ei pitäisi olla altavastaajana kuulustelussa.