Muualta Lapista

“Sen tuntee kun on aurinkoinen päivä” – Satavuotias Elli Kaisanlahti elää liikkuvaa elämää ilman näkökykyä

Satavuotiaan Elli Kaisanlahden elämä on ollut aktiivista, vaikka viimeisin vuosikymmen on mennyt ilman näkökykyä.

KunElli Kaisanlahti järjesti syntymäpäiväjuhlat viisikymppisenä kotitilallaan Kemijärven Uusi-Rovalassa, hän sanoi seuraavaksi järjestävänsä syntymäpäiväjuhlat vasta täyttäessään sata vuotta.

– Aivan huvikseen sanoin enkä kyllä tosissani, sanoo Kaisanlahti rivitaloasunnossaan Kemijärvellä puoli vuosisataa myöhemmin.

Pyöreä luku tuli täyteen elokuussa, ja Kaisanlahti järjesti juhlat. Kaisanlahden tavoitteena oli tuoda sukulaisia yhteen, koska suku asuu ympäri Suomea ja osa Ruotsissa. Juhlavieraita kertyi yli 50.

– Oppisivat vähän toisiaan näkemään ja tutustuisivat toisiinsa, kertoo Kaisanlahti.

Kaisanlahdella on neljä lasta, kahdeksan lastenlasta ja yksitoista lastenlastenlasta.

Viisikymppisten jälkeen Kaisanlahti ehti järjestää myös 80-vuotisjuhlat Porvoossa perhepiirissä. Kaisanlahti on matkustellut muutenkin kuin syntymäpäiväjuhlien merkeissä.

Eläkkeelle jäätyään hän on käynyt muun muassa Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Matkainnostus syttyi eläkeläiskerhon matkalla Romaniaan.

Näistä Kiinan-matka on jäänyt Kaisanlahden mieleen.

– Se oli semmonen terveysretki. Pekingistä mentiin terveyskylpyläkaupunkiin. Siellä ne tekivät niitä temppuja, Kaisanlahti sanoo.

Samalla matkalla Kaisanlahti kävi Kiinan muurilla.

–Kivuttiin muurin päälle, mutta en minä kovin kauas lähtenyt kävelemään. Se on niin pitkä matka, Kaisanlahti sanoo ja hymyilee.

Kaukomaiden lisäksi Kaisanlahti on käynyt usein Ruotsissa tyttärensä luona ja muun muassa Pohjois-Norjassa.

Maailmanmatkailua edelsivät karut matkakokemukset.

Toisen maailmansodan syttyessä Elli Kaisanlahti oli 16-vuotias. Talvisotaa perhe lähti Kelloniemestä evakkoon Rovaniemen Jaatilaan. Siellä yhteen taloon majoittui neljä perhettä. Jokainen sai oman nurkkansa.

Evakkomatka kesti Kaisanlahden mukaan noin puoli vuotta. Paluu ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä. Perhe oli lähellä kotitilaansa, kun kirkonkylästä kuului pommikoneiden tulosta kertovien sireenien ulvonta. Kotona nukuttiin yksi yö ja aamulla lähdettiin takaisin Jaatilaan.

Kaisanlahden veljenpoika Lauri Narkilahti, 90, muistaa pikkupoikana tulkinneensa ilmahälytyssireenit merkiksi kotiinpääsystä ja toivoneensa, että tulisi sota.

– Aikuiset sanoivat heti, ettei semmosia saa puhua. Selvitin, että silloin soi sireenit ja saadaan palata takaisin kotia, tätinsä luona usein vieraileva Narkilahti kertoo.

Jatkosotaa ja Lapin sotaa perhe joutui evakkoon Pohjanmaalle Teerijärvelle. Elli Kaisanlahden matka Pohjanmaalle sujui perheen lehmiä avonaisissa karjavaunuissa paimentaen.

– Hitaasti mentiin. Meni ainakin kolme päivää ennen kuin oltiin Teerijärvellä. Oli parempia junanvaunuja, jotka pantiin ensin menemään, Kaisanlahti sanoo.

Lapin sodan kärjistyessä Kelloniemeen majoittuneet saksalaiset polttivat kylän rakennukset.

Sodan jälkeen Kaisanlahti meni ensin miniäksi miehensä kotitaloon, ja pariskunnan uusi talo valmistui Uusi-Rovalaan 1948.

NykyaikaaElli Kaisanlahti seuraa etenkin radiosta. Kaisanlahdesta sota Ukrainassa tuntuu raskaalta.

– Ei niitä uutisia oikein uskalla kuunnella välillä. Tulee ajatus että kuinka on niillä ihmisillä vaikia olla, Kaisanlahti sanoo.

Kemijärvelle sotaa paenneille ukrainalaisille Kaisanlahti on tehnyt torkkupeittoja.

– Kaksi olen antanut ukrainalaisille. Kaksi on valmiina, en ole vielä päättänyt kelle minä ne annan.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 herätti myös Narkilahden mielessä vanhoja muistoja.

– Tuli mieleen se ajatus, että vieläkö se pitää kolmas kerta lähteä, Narkilahti kertoo.

Keskeisenä syynä korkeaan ikäänsä Elli Kaisanlahti pitää aktiivista elämää. Kotitilan töissä Uusi-Rovalassa oltiin koko ajan liikkeessä. Lapsena Kaisanlahti kulki Kelloniemestä kouluun kävellen tai hiihtämällä.

– Minä olen ollut liikkuvaa kalustoa koko ikäni, hän sanoo.

Suvussa on myös ollut muita vanhaksi eläneitä, kuten Kaisanlahden Hilma-äiti, joka eli 104-vuotiaaksi. Myös äidin serkku Sallassa eli 106-vuotiaaksi.

–Jos sitä istuu vaan, siihen sitä sitten jää, Kaisanlahti toteaa.

Myös vanhemmalla iällä Elli Kaisanlahti on liikkunut aktiivisesti muun muassa marjastamassa. Entä onko satavuotiaalla koskaan tylsää? Kaisanlahti ja Narkilahti huvittuvat kysymyksestä.

– Mikä voisi olla tylsää? Elli Kaisanlahti kysyy.

–Ei semmoista sanaa tunneta, arvioi puolestaan Lauri Narkilahti.

Viimeisen vuosikymmenen aikana liikunta on muuttunut vaikeammaksi, sillä Kaisanlahti on elänyt lähes kokonaan sokeana 8–9 vuotta. Kuiva glaukooma alkoi heikentää näköä vaivihkaa.

– Pyöräilin, ja kävelin sauvan kanssa niin kauan kunnes en enää oikein osannut tulla takaisin tänne asuntoon, Kaisanlahti kertoo.

Nykyään Kaisanlahden luona käy avustaja, jonka kanssa hän pääsee kävelylle kolmisen kertaa viikossa.

Koko ikänsä likinäköisenä elänyt Kaisanlahti tuli hyvin toimeen, kun silmälaseja vaihdettiin sopivan vahvuisiin. Kaisanlahden mielestä äkillinen näön menetys olisi ollut huomattavasti vaikeampi sopeutumisen kannalta.

– On hyvä, että se on pikkuhiljaa mennyt ja heikentynyt. Vähitellen siihen on oppinut, niin ei siinä sitten, Kaisanlahti sanoo.

Kun glaukooma alkoi viedä viedä näkökykyä, Kaisanlahti näki harhakuvia. Television hiihtokilpailuista hän saattoi vilaukselta nähdä jonkin ihmishahmon.

– Kun ikkunasta katsoi, saattoi tuntua kuin joku ihmisen pää tai semmoinen olisi ikkunan takana.

Arkiaskareisiin Kaisanlahti on ehtinyt tottunut ilman näkökykyä.

– Kun ei ole hoppua mihinkään ja tekee kaikki hissun kissua, niin kyllä se tapahtuu, Kaisanlahti sanoo.

Tavaroiden on kuitenkin oltava aina samassa järjestyksessä. Kaisanlahden mukaan auttamaan tulevat vieraat täytyy pitää komennuksessa, jotta tavarat päätyvät entisille paikoilleen.

Myös veljenpoika Lauri Narkilahti on saanut totutella näön menettämiseen. Narkilahdella on kuitenkin toisessa silmässään vielä kolmannes näkökykyä jäljellä.

Narkilahti pääsee vielä liikkumaan ja toimimaan. Haastattelua edeltävänä päivänä hän oli kerännyt ämpärillisen viinimarjojaan kotitilallaan Kelloniemessä.

Välillä ruokien raaka-aineet saattavat mennä sekaisin. Kaisanlahden mukaan yrittää kuitenkin pitää. Vieraille Kaisanlahti yhä leipoo.

Maailman tapahtumia Kaisanlahti seuraa radion lisäksi myös Näkövammaisten liiton tuottamien äänilevyjen avulla. Niille luetaan sanoma- ja aikakauslehtiä sekä kirjoja.

– Amerikkalaisten astronautista kertonut kirja oli kyllä mielenkiintoinen. Se oli lähtenyt kokeilumielessä avaruuteen ja oli ollut siellä kahdeksan kuukautta, Kaisanlahti sanoo.

Useimmat äänilevyt ovat ihmisen lukemia, mutta Kaisanlahden mukaan joukossa on myös tekoälyn lukemia äänitteitä.

– Tekoäänen kyllä heti tunnistaa, hän arvioi.

Kaisanlahden oikean silmän yläreuna tunnistaa yhä jonkin verran valon muutoksia.

– Sen tuntee kun on päivä ja auringonpaiste, Kaisanlahti sanoo.