Paikallisuutiset
Revontulitutkijat ampuivat sinisiä pilviä taivaalle
Kiirunasta taivaalle ammuttujen bariumpilvien avulla tutkitaan maan ilmakehän ja avaruuden rajamaiden olosuhteita.
Torstai-iltana puoli yhdeksän aikaan taivaalla saattoi nähdä komeiden revontulten seurana sinisiä pallonmuotoisia pilviä, joiden avulla tutkijat tutkivat olosuhteita maan ilmakehän ja avaruuden rajoilla.
Pilvet syntyivät, kun Kiirunasta laukaistu raketti levitti barium-nimistä alkuainetta yli sadan kilometrin korkeuteen maanpinnasta.
Ruotsin avaruusfysiikan instituutin tutkijat käyttävät valoilmiöstä saatua tietoa tutkiakseen maan lähiavaruuden olosuhteita. Tavoitteena on pystyä ennustamaan paremmin auringon aktiivisuutta ja sitä, miten aurinkotuuli vaikuttaa esimerkiksi satelliitteihin.
Ruotsin avaruusyhtiö on tutkinut revontulia Esrangessa 1970-luvulta lähtien.