Muualta Lapista

Rajavartiolaitos täyttää vuosia: Anterin korpivartiolla elettiin rauhassa kuin ”herran kukkarossa”

Anterin korpivartio Inarissa oli kovakuntoisten miesten paikka, jossa rajamieshenki hitsasi miehet tiiviiksi yhteisöksi. Rajakapteeni evp, vuonna 2021 edesmennyt Hannu Paananen muistelee aikaansa Anterin rajavartioaseman päällikkönä Rajaperinneyhdistys ry:n kotisivuilla.

Tänä päivänä Anterin korpivartioaseman päärakennus on yhä pystyssä, mutta lukittuna ja autiona. Rajapartioille aseman pihapiiri on kuitenkin tuttu tänä päivänäkin, sillä vanhan vartioaseman vieressä on moderni partiomaja, joka toimii rajavartijoiden tukikohtana.

Hannu Paananen oli komennuksella Muonion rajakomppaniassa, kun Karesuvannon rajavartioaseman radisti otti vastaan sanoman, joka oli tarkoitettu Paanaselle. Sanoman viesti oli lyhyt ja ytimekäs: ”Itään lähdet, otat Anterin rajavartioaseman päällikkyyden vastaan 1.1.1978.”

Näin Paananen muistelee lähtöään Anteriin ja rajamiesaikaansa siellä Rajaperinneyhdistyksen kotisivuilla:

Anterin vartioasema. Tiesin heti, se on minun ja perheeni paikka, vaikka Anterista oli lähimmälle tielle Raja-Jooseppiin matkaa 30 kilometriä.

Niin tuli Betford nyt Karesuvannon rajavartioaseman pihalle ja muuttokuorma siihen. Ivalossa tavarat lastattiin helikopterin ulkopuoliseen pussiin ja muutamalla lennolla ne saatiin rahdattua Anteriin perhe mukaan lukien.

Kova pakkanen jäädytti kukat kivikoviksi patsaiksi, jotka sitten sulaessaan muuttuivat hyytelöksi. Peilin hopea taustamaalaus ei kestänyt pakkasta vaan hilseili pois. Rajaylivääpeli Aarne Erävuori oli lähdössä eläkkeelle ja hänen tilalleen oli minulla päällikön posti. Neljä päivää tehtäviä vaihdettiin. Toimistossa käytiin kaikki se lävitse mikä sinne kuuluu.

Kiinteistöt tarkastettiin samoin lukuisa kalusto. Rajaosuus tarkastettiin jokaisen rajamerkin tarkkuudella. Tekniikasta ja taktiikasta puhuttiin. Lopuksi tarkastettiin valmiussuunnitelmat ja käskyt ml. salaiset vain päällikön kirjekuoret. Sitten lähettiin sanoma rajakomppaniaan päällikkyyden vaihtumisesta. Se vaihtui siis tuohon sanomaan. Erävuori lähti vaimonsa Elsan kanssa moottorikeikalla reki perässä kohti Raja-Jooseppia.

Rajatapahtumat ja koko erämaatukikohdan päällikkyys kaukana kaikesta ja esimiehistä, koulutti minua silloin vielä tietämättömiin tuleviin tehtäviin. Pohjimmiltaan päällikkö on aika yksinäinen mies noissa "etulinjan" olosuhteissa. Ei ole vieressä eikä lähelläkään ketään.

Normaalit johtajarutiinit soljuvat niin kuin ohjesäännöissä ja toimintaohjeissa on määrätty. Korvessa jos missään päällikön on oltava sellainen vakaa vatupassi. Siellä punnitaan johtajuus. Natsat kyllä näyttävät sotilasarvon, mutta miesten luottamus on lunastettava.

Vaihtelevissa moninaisissa tilanteissa punnitaan päällikön johtajuus. On uskallettava ottaa päällikkyys täysillä, käskyt on oltava yksiselitteisiä ja harkittuja. Mitalit jos hyvin menee ja linnareissut - jos huonosti menee - jaetaan myöhemmin. Miehet olivat kovakuntoista väkeä.

Eräskin lähti iltapäiväkahvin jälkeen Ivaloon tulevaa vaimoaan tapaamaan. Seuraavana aamuna se sama mies seisoi klo 08.00 vaihtamassa päivystystä vartiopäällikön huoneessa. Eli 63 kilometriä jalan ja 1OO km autolla, eivät tuntuneet tai näkyneet tuon rajojemme vartijan ulkoisessa olemuksessa missään.

Susia ja karhuja oli niissä kairoissa luonnolliseen erämaahan kuuluvan määrän verran. Jonain kuutamo yönä, kun aukaisi asunnon ikkunan, kuulu susien ulvonnan Purnupään ja Puolipään suunnista. Niiden jälkiä saattoi helposti havaita partiomatkoilla.

Vartioupseeri Pekka Harju ampui maatalousministeriön erityisluvan mukaisesti 1978 keväällä poroja tappaneen karhun Kiertämäpäätunturin kuruun rajavyöhykkeellä. Olipa iso uroskarhu. Karhu, se vietiin kelkanreessä Raja-Jooseppiin, ja sieltä ilmeisesti poliisille.

Kiertämän vedenjakajalla hiihteli pari kevätvaelluksella ollutta naista vastaan, kun annoin heille polannetietä ajamalla siitä sivuun. Voi niitä kyselyjä ja filmin paloa.

Anterissa oli hyvä valmistautua luutnanttikurssin pääsykokeisiin. Asuntomme seinät olivat taktisia piirroksia täynnä. Jäsentelyjä eri aiheisiin oli vihkollinen. Ohjesäännöt kulkivat repussa joka paikassa.

Läpäisin seulovan rajavartiolaitoksen luutnanttikurssin pääsykokeen, joka pidettiin lmmolassa, totesin olevani jälleen tuossa "akatemiassa" oppilaana. Kurssilaiset olivat pääosin tuttuja, olihan he seuloutuneet jo monen yhteisen kurssin parhaimmistosta tänne.

Niin sitten koitti päivä kun valmistuimme. Voi sitä onnen tunnetta ja iloa opiskelun onnistumisesta. Ilta huipentui lmmolan funkkistyylisessä upseerikerholla. Tämä jo kolmekymmentäluvulla rakennetun entisen lentorykmentti 4 esikunnan salin pitkän pöydän ympärillä nostimme koulun johtaja evl. Jorma Jokisen kehotuksesta maljan isänmaalle.

Päällikkyys Anterin rajavartioasemalla jatkui kurssin jälkeen. Puhelu tuli, sinut siirretään Raja-Joosepin rajavartioasemalle ja otat siellä päällikkyyden vastaan. Päällikkyys jäi lyhytaikaiseksi, sillä 1 rajajoukkueen johtaja luutnantti Osmo Hattunen sai siirron muihin tehtäviin ja otin rajajoukkueen johtajan tehtävät vuonna 1983, kauluksessa luutnantin arvomerkit, vastaan.

Ihmetyksen aiheita. Kansakunta rakensi hyvin köyhinäkin aikoina tarpeelliset rakennelmat myös rajajoukoille. Ne maksettiin kulloisenkin ajan tilanteen mukaisesti valtion budjeteista eli verovaroin. Myös rajamiesten omatoiminen rakentaminen oli hyvin kattavaa, erityisesti partiomajojen, tähystysmajojen, siltojen ja pitkosten sekä sen sellaisten osalta.

Nykyisin kuulee hyvin usein, että niistä tiloista ja niistä on luovuttava kalliin vuokran johdosta. Sitä ei voi oikein ymmärtää. Tilat ja rakennukset ovat maksettu jo ajat sitten. Nyt ne on luovutettu tilaliikelaitokselle, joka perii niistä vuokraa. Mitä kauemmaksi tullaan maalikylistä, sitä tarpeellisempia ovat partioiden tukeutumisrakennukset. Tietenkään ei tarvita ylläpitää tarpeettomaksi käyneitä rakennuksia. Asian selkeyttämiseksi on tuotava joku esimerkki. Rajamiehet rakensivat aina 1980-luvulle asti paikanpäältä otetuista komeista tukeista hyvin suojan ja levon antavia partiomajoja. Olisi niistä keskeisimmät voitu jättää edelleen rajamiesten käyttöön. Tai sitten nämä uudet hienot kasarmit tai vaikkapa vanhemmatkin. Kyllä ne ovat maksettu jo täydellisesti veromarkoilla.

Mikä ihmeen kokonaistaloudellinen säästö tulee siitä, että rajavartiolaitos joutuu niistä maksamaan vuokraa valtionliikelaitokselle. Kun kiinteistöt olivat rajavartiolaitoksen hallinnassa, kyllä asioista vastaavilla rajamiehillä ja muilla virkamiehillä oli riittävästi älyä ja kykyä luopua tarpeettomista kiinteistöistä.

Olen siis jyrkästi erimieltä nykymenosta tältä osin. Puolustusvoimat ja rajavartiolaitos ovat itsenäisen kansakunnan viimeinen lukko. Jotain niissä silloisissa rakennelmissa oli ajateltu toistakin tilannetta varten. Pystyttiin nopeasti luomaan painopistettä ja tukeutumiskohtia tilanteen niin vaatiessa.

Ehkä olemme sokaistuneet tekniikan ja koneiden salamavauhtiin. Kuitenkin loppupeleissä, ihminen on aina asioiden lopullinen tekijä ja ratkaisija. Koneen voi jättää odottelemaan seuraavaa käyttöä, kameran rapsimaan kuvia. Mutta kokeneen rajamiehen ja hyvän koiran yhdistelmää ne eivät voita. Apua ne tarjoavat runsain mitoin, mutta eivät lopullista ratkaisua. Ainakin silloin ennen, monet asiat tahtoivat vaatia toimenpiteitä ja partioiden lähettämistä säässä, jossa ei mikään lennä, mutta partiot tekivät työnsä aina.

Rajavartioslaitos perustettettiin 21.3.1919. Rajavartiolaitoksen vuosipäivää vietetään tämän perusteella aina 21.maaliskuuta.

Karhuja oli myös Raja-Joosepin kairassa kiitettävästi. Niistä oli monia näköhavaintoja. Perheen jäsenetkin niitä näkivät. Tietenkin metsästys kuului joka paikassa harrastuksiin. Anterin Talkkunapään länsirinteelle kaatui viisi piikkiä puolellaan ollut hirvi. Samoin Raja-Joosepin Näätämoroston kupeelle. Kalastusta harjoitettiin Lutossa ja hyvin sieltä syömäkalaa tuli.