Kolumnit

Pottuja ja pystyvyyden tunnetta

Kahden kesän harkinnan jälkeen päätin lähteä mukaan palstaviljelijöiden asiantuntevaan porukkaan ottamalla oman palstan viljeltäväkseni. Aikaisempi kokemukseni viljelemisestä rajoittui korkeintaan epäonnistuneisiin sankoperunakokeiluihin, joten odotuksia suuresta sadosta ei ennakkoon ollut.

Sen sijaan palstaviljelyprojekti on tarjonnut kaikkine vaiheineen jotain satoakin suurempaa. Palsta toimii nimittäin siementen lisäksi paljon muunkin kasvualustana. Maan mullaaminen kasvatti kärsivällisyyttä. Kylväminen ja istuttaminen sekä rikkakasvien kitkeminen kerrytti ylisukupolvisia kokemuksia; parhaimmillaan kolmen sukupolven toimesta oli sormet mullasta mustana. Kasteleminen vaati vankkaa sitoutumista ja hyvää yhteistyötä palstanaapureiden kanssa. Sadonkorjuu ja sadon hyödyntäminen osana ateriaa puolestaan palkitsee pystyvyyden tunteen tunnetyhjiötä tehokkaasti. Pienet onnistumiset ja kollektiiviset kokemukset jänöjen tuhoamista parsakaalikukinnoista pitivät mielialan koholla koko kesän.

Yllätin taatusti ainakin puolisoni ja äitini loppuun asti viedyllä palstaprojektilla. Ihmettelin itsekin oman viljelyintoni ja rikkakasvien kitkemisen aikaansaaman tyytyväisyyden tunteen juurisyitä.

Pintapuolinen googlaus kertoo, että puutarhanhoidon hyvinvointivaikutuksia on tutkittu ja hyötyhypoteesejä löytyy runsain mitoin. Analysoin, että kohdallani valikoitu viljeleminen vahvistaa erityisesti hallinnan ja pystyvyyden tunnetta, jonka tavoittaminen on toisinaan työ- ja perhe-elämässä haastavaa.

Työelämä tarjoilee muun muassa liudan keskeneräisiä asioita, päättymättömiä prosesseja, utopistisia odotuksia, ennakoimattomia käänteitä ja kehittymisen kilpajuoksua. Ruuhkavuosia elävän lapsiperheen vanhemman sielua kotopuolessa ruokkivat mm. päivittäin pettävät aikataulut, kesyttämätön kaaos talossa ja kiivaat kasvatuskeskustelut. Iltapäivä palstalla saa kohonneen verenpaineen kesytettyä.

Puutarha, tai tässä tapauksessa palsta, on pakottanut pysähtymään perusasioiden äärelle ja on tarjonnut tutkimustiedonkin vahvistamaa tervettä vastapainoa muulle elämälle. Kasvien kasvu on silminnähden havaittavaa, edistyminen on vauhdikasta ja tulokset hyödyllisiä. Sitä niität, mitä itse kylvät.

Vaikka perheeni elinehto ei olekaan (onneksi) palstani tuotoksista riippuvaista, uskon vahvasti, että mielihyvää ja merkityksellisyyden tunnetta aiheuttaa myös oman pesueen yhden fysiologisen perustarpeen tyydyttymisen tukeminen palstan antimien avulla. Väitän, että palstaviljely tukee myös monia eri teorioiden mukaisia ihmisen psykologisia perustarpeita kuten yhteenkuuluvuuden, hallinnan ja hyväntekemisen tunteita.

Villeimmät tutkimusväittämät kertovat, että puutarhanhoitoa harrastavat ovat keskimäärin ystävällisempiä. Totta tai ei, tämä jo lienee riittävä syy jatkaa palstan parissa myös ensi kesänä.