Pääkirjoitukset

Paras paikka valvoa on vedessä

Helteet ja uimarannat ovat vastaan sanomaton pari. Kun kansa ryntää suurissa joukoissa hakemaan viilennystä luonnonvesistä tai uimaloista, vaaratilanteiden todennäköisyys kasvaa.

Heinäkuussa Suomessa on sattunut useampia läheltä piti -tapauksia uimarannoilla. Elottomia lapsia on pelastettu vedestä ja elvytetty. Tapauksia yhdistää vanhempien tai muiden aikuisten heikko valvonta tai sen puute.

Poliisi on muistuttanut, että lapsen kanssa uimapaikalle lähtevä aikuinen on vastuussa lapsen turvallisuudesta. Vanha kansa on sanonut ja sanoo yhä, että uimarannalla lapsi tulee pitää käsivarren mitan päässä, niin että valvoja itse on vedessä tai vähintään sen tuntumassa.

Varsinkin uimataidoton pikkulapsi.

Olisipa silmät selässäkin, olen toivonut.

Olen heinäkuussa tehnyt lukuisan uimareissun rannalle kahden lapseni kanssa. Uutisoidut, viimeviikkoiset lasten uimahädät ovat tulleet rannoilla hakematta mieleen. En varmasti ole ainoa.

Jos rannalle lähtee ilman toista aikuista, saa ihan tosissaan olla valvomassa seitsemänvuotiasta, joka vasta opettelee uimaan sekä kohta 12-vuotiasta sukeltelijaa, jolla on hyvä uimataito, mutta jonka vauhtiuintia silti pitää seurata.

Olisipa silmät selässäkin, olen toivonut.

Paras paikka valvoa on vesi ja uida mukana itsekin. Se ei haittaa, pidän uimisesta.

Eräällä uimareissulla rannalla oli ehkä noin kolmevuotias lapsi uimarenkaansa kanssa. Hän ui pitkään yksikseen, välillä minullekin jutellen ja naureskellen. Hän kiinnitti huomioni, koska en huomannut hänen vanhempaansa tai muuta valvojaa.

Hän oli menossa laiturin alle. Silloin puutuin enkä päästänyt häntä sinne. Lapsi nauroi ja jatkoi leikkejään vedessä.

Pyörittelin päätäni ja ehkä silmäkulmassani havaitsin hänen valvojansa kauempaa rannalla. Siellä lapsen rantaseura siis todennäköisesti oli, kaukana leikeistä ja minun puuttumisestani.

Mietin omaa rooliani. Onko minun asiani puuttua? On, jos vaaratilanteita syntyy. On minun asiani, muttei viime käden vastuu. Jälkeen päin voi kysyä, miksen mennyt oletetulle vanhemmalle juttelemaan. Kysymään, onko sinun lapsesi. Sanomaan, että minusta lapsi vaikuttaisi uivan ilman riittävää valvontaa.

Usein kysytään rohkeutta ja pokkaa. Niille on varsinkin tosipaikassa käyttöä.

Osaisinko elvyttää? Teoriassa kyllä, käytännössä sinne päin.

Kuin vastauksena pohdintaani työsähköpostiin kilahti muistutus: olet ilmoittautunut hätäensiapukoulutukseen.

Tiina Tapio, toimittaja