Kolumnit

Ovatko lapset manipuloivia pikku julmureita?

ADHD:n Käypä hoidossa on 25 häiriötä, jotka tulisi huomioida erotusdiagnostiikassa. Ei siis mikään helppo rasti.

Impulsiivisuutta, toiminnanohjauksen ja keskittymisen vaikeuksia voi liittyä niihin kaikkiin ilman synnynnäistä häiriötä. Erityisesti tunnesäätelyn vaikeudet, empatian ja itsehillinnän puute sekä suoranainen väkivaltaisuus voivat johtua kasvuoloista.

Voisiko näiden pohtimisen jättää terveydenhuollon siihen erikoistuneille asiantuntijoille? Pelkäänpä, ettei täysin voi.

Samainen suositus toteaa häiriön toteamisen lisääntyneen, eikä tiedetä, miksi diagnooseja tehdään kaiken aikaa enemmän. Hoitavat yksiköt eivät pysy ilmiön perässä määrällisesti.

Ilmiön lisääntyminen edellyttää laajempaa yhteiskunnallista reagointia. Nyt reagoidaan hankkimalla opettajille ja varhaiskasvattajille turvahihoja ja kevyesti panssaroituja toppatakkeja. Kunnat voivat järjestää henkilökunnalle koulutusta väkivalta- ja kiinnipitotilanteisiin.

Lasten erittäin rumasta kielenkäytöstä on tullut sivistystoimen vakioilmiö. Kuulostaa ironiselta. Tietysti vaikeasti käyttäytyviä lapsia on vain osa, mutta he vaikuttavat kaikkiin ikätovereihinsa.

Jokainen ihminen huomaa joskus, että haluamansa voisi saada helpommin ja nopeammin, kuin tavalla, jossa muiden tarpeet huomioidaan enemmän.

Moni ongelma selittyy lapsuusiän haitallisilla kokemuksilla (ACE=Adverse Childhood Events), joita on pisteytetty muun muassa tutkimustarkoituksessa. Turvattomuus, kuormittavat tapahtumat ja ahdistus voivat kortisonin välityksellä jättää pitkäaikaisia vaikutuksia hermostoon.

Nekään eivät selitä kaikkea. Lasten huonossa käytöksessä nimittäin voi olla yksi yhdistävä piirre. Se on manipulointi.

Jokainen ihminen huomaa joskus, että haluamansa voisi saada helpommin ja nopeammin, kuin tavalla, jossa muiden tarpeet huomioidaan enemmän. Jos vanhemmat suhtautuvat lapseensa kuin enkeliin ja haluavat tuottaa tälle mahdollisimman paljon myönteisiä kokemuksia, jopa periaatteista tinkien, voi lapselle syntyä vääristynyt tapa ajaa asioitaan. Varsinkin, jos sitä ei tunnisteta ja siihen ei puututa.

Kun oma tahto ei toteudu manipuloiden ja hienovaraisemmin, niin seuraa turhautuminen.

Tämä voi kuulostaa pienten lasten syyttämiseltä, mutta en voi olla ajattelematta, että iso osa raivonpurkauksista ja aikuisten haukkumisesta, sekä suoranainen toisten lasten ja hoitajienkin vahingoittaminen on jatkoa epäonnistuneelle oman tahdon ajamiselle.

Kun oma tahto ei toteudu manipuloiden ja hienovaraisemmin, niin seuraa turhautuminen. Lapsiryhmässä niitä kokemuksia syntyy helposti ja nopeasti. Jokainen ajaa omaa asiaansa.

Huonosti käyttäytyvä lapsi voi olla kahden kesken aivan miellyttävä lapsonen. Ehkä lapsilla on vähemmän sellaisia yhteisiä leikkejä, joissa säännöt ja rangaistukset hoidetaan ryhmän toimesta, ja pettymyksiä kohdataan ikätasoisesti, riittävän usein.

Ei tämä ilmiö uusi ole, mahdollisesti vain yleisempi kuin ennen. Tulkitsen niin, että sama asia päätyi aikoinaan Tuomari Nurmion sanoitukseen. Lasten mehuhetki -laulussa kaiken kakun ahmiva pikku julmuri kaataa toisten niskaan kylmää mehua ja katoaa mustan enkelin matkassa. Äiti on tolaltaan ja isä selittää jotain sekavaa. Vanhemmilla ei tainnut olla hajuakaan, mistä kiikastaa?