Kolumnit

Outi Jaakon kolumni: Kun äidin aika pysähtyi, hän unohti mennä iltalypsylle

Pysähdyin eräänä sateisena päivänä pohtimaan, mihin aikaani käytän ja mitä suomalaisten ajankäytöstä tiedetään.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät eniten aikaa työhön, opiskeluun ja kotitöihin. Suurin ero muodostuu ikäryhmien välillä. Eläkeläisillä ja lapsilla luonnollisesti vapaa-ajan osuus on suurempi kuin työssä käyvillä tai opiskelijoilla. Vapaa-ajasta valtaosan osan lohkaisee älylaitteiden äärellä vietetty aika.

Ensimmäiset kalenterit, joissa jaottelu on vuosien ja kuukausien mukaan ovat olleet käytössä jo noin 4000 vuotta sitten ja nykymuodossaankin jo keskiajalla. Suunnittelemme ajankäytön vuoden, päivän ja jopa tunnin tarkkuudella. Yleensä se on palkitsevaa ja helpottaa jokapäiväistä elämää, mutta voi se olla hyvin stressaavaakin.

Mutta mihin me sen vapautuvan ajan käytämme?

Itse olen huono ajankäytön suunnittelussa, teen asioita ja tehtäviä usein viime tipassa, vasta silloin kun on pakko. Eivätkä ne asioiden valmistelutkaan vahvuuksiani ole.

Kun rinssini on lähdössä polttopuiden tekoon toiselle paikkakunnalle, on hänen moottorisahansa, työvaatteet ja muu välineistö jo viikkoa ennen valmiina ja kuljetuslaatikoihin pakattuna.

Itse hoidan reissupakkaamiset viime hetkellä. Vuosikymmeniä sitten lähdin kuukaudeksi Väli-Amerikkaan vapaaehtoistyöhön ja pakkaamisen hoidin loppuun vasta lähtöaamuna. Kaikki oleellinen tuli kuitenkin mukaani.

Toisaalta spontaanius on virkistävää, käyttää aika johonkin yllättävään. Lähteä päiväretkelle tai tunniksi kirjastoon, kutsua entinen työkaveri kylään tai pistää vihdoin se tilkkupeiton teko alulleen. Istahtaa ulkorappusille ja vaan olla; ensin pää sauhuaa tuhansista ajatuksista ja asioista, pikkuhiljaa mieli rauhoittuu ja huomaa vain olevansa.

Joskus aika oikeasti pysähtyy. Äitini, suurperheen kotiäidin, päivät olivat pitkiä ja täynnä työtä sähköttömässä kodissamme. Joskus 1960-luvulla naapuri oli aamupäivällä tuonut viestin, että isä oli loukkaantunut Torniossa siltatyömaalla. Äiti oli istunut pirtissä keinutuolissa tunteja ja havahtunut ajankuluun vasta, kun joku sisaruksistani oli huomauttanut, että pitäisi mennä iltalypsylle. Äiti kertoi myöhemmin, että hän ei muista mitään noista tunneista.

Päivittäistavaroiden, kodinkoneiden, puhdistusaineiden ja einesten yksi markkinoinnin teemoista on ajan säästäminen. Mutta mihin me sen vapautuvan ajan käytämme?

Toisaalta kuulee, ettei ole mitään tekemistä. Miksi pitäisi aina tehdä jotain? Joutilaana olo on niin mukavaa ja palkitsevaa.

Kirjoittaja on kolarilainen työssä käyvä eläkeläinen.