Muualta Lapista

Onko ok komentaa lasta kovaäänisesti? Tietyissä tilanteissa on, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen — Tällaiset pelisäännöt hän laatisi

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori sekä kirjailija Jari Sinkkonen vastaa kysymyksiin.

Siis, saako lapselle huutaa?

– Huutaminen ei ole hyvä tapa, mutta kysymyksen vastaus riippuu perheen tavasta olla ja ratkaista erimielisyyksiä. Onko kyseessä pohjalainen perhe, sellainen ”stiff upper lip” -tapaus, jossa ollaan pidättyväisiä vai ollaanko enemmän etelämaalaisia, jotka kuohahtelevat ja ääni nousee, kunnes huomataan, miten hölmöjä ollaan ja nauretaan päälle, Jari Sinkkonen sanoo.

Sinkkonen kertoo esimerkin matkaltaan Etelä-Eurooppaan, missä hän seurasi erään perheen toimintaa ravintolassa.

– Perhe tai suku oli syömässä yhdessä ja perheeseen kuului noin 4‒5 -vuotias lapsi. Lapsi siinä rönsyili aikansa ja hänelle sanottiin asiasta muutaman kerran, kunnes hänelle ”kilahdettiin” ja taidettiin antaa jopa korvatillikka. Tillikka ei tietenkään ole missään tapauksessa sallittua, ja lapselta pääsi itku. Vaan eipä aikaakaan, kun lasta jo suukoteltiin ja halailtiin ja tilanne oli ohi.

Sinkkosen mukaan huutaminen on sallittua, jos kaikki tietävät perheen yleisestä ilmapiiristä, että se ei ole vaarallista.

– Kaikkein oleellisinta on, että konfliktin tasoittuessa lapset näkevät asian olevan sovitun ja että elämässä päästään eteenpäin.

Vahingollista huutamista ja henkistä väkivaltaa on sen sijaan jatkuva, riitaisa ilmapiiri, missä syytellään ja moititaan koko ajan ilman, että tilanne koskaan ratkeaa.

– Sitäkin, mikä ylipäätään on huutamista, on hyvä pohtia. Jos lapselle sanotaan, että ”nyt pitää lopettaa, tämä ei vetele” eikä lapsi tottele, jossain vaiheessa voi tulla kilahdus: ”nyt muruluukku kiinni, en kuuntele tuota enää”. Onko tämä huutamista, vai kysyykö lapsi tässä ”missä kaappi on”, johon vanhempi vastaa ”tässä”. Kun vanhempi on ärtynyt ja hänen äänensä kohoaa, se voi olla myös tervetullut merkki lapselle siitä, että vanhempi ottaa asian huostaansa ja lapsen on enää turha jankuttaa. On aika laittaa pelikone kiinni ja lähteä hampaiden pesulle.

Sinkkonen kaivelee esimerkin omasta lapsuudestaan, missä hän hieman toisella kymmenellä ollessaan seurasi tilannetta sivusta.

– Perhe oli kahvipöydässä, johon isoäiti oli laittanut kauniin pitsiliinan. Lapsi keikutteli mehulasiaan ja häntä varoitettiin kaatamasta lasia liinalle useaan kertaan. Lopulta lasi kuitenkin kaatui, jolloin lapsen äärimmäinen rakastava äiti otti häntä tukasta kiinni. Ei vetänyt tai tukistanut, otti vain kiinni ja lapsi pillahti itkuun. Lapsesta tilanne oli aivan hirveä juttu, mikä kertoo siitä, että oma lapsi täytyy tuntea. Jos lapsi on herkkä ja kyyneltyy jo kulmien kurtistuksesta, hänelle ei huudeta. Toisessa ääripäässä on rämäpää, joka syöksyy joka paikkaan ja jolle täytyy koko ajan papattaa. Hänen kanssaan on pakko käyttää tiukempaa äänensävyä jo hänen oman turvallisuutensakin vuoksi.

Jos lapsen ja vanhemman temperamentit eroavat kovasti toisistaan, tiedossa voi olla hankaluuksia.

– Kuohahteleva vanhempi ja herkkä lapsi voivat olla aivan yhtä iso ongelma kuin hiljainen vanhempi ja positiivisesti rämäpää lapsi.

Mitä sitten jos ”maito on jo kaatunut” ja lapselle tuli huudettua ihan syyttä suotta?

– Ei sekään taida olla lastensuojelurikos, mutta mitäpä jos pyytäisi lapselta anteeksi. Jos lapselle kuohahtaa turhasta vaikkapa siksi, että itsellä on paineita, käytöstään on hyvä pyytää anteeksi ja käydä tilanne lapsen kanssa läpi.

Sinkkonen kertoo tavanneensa kerran isän, joka oli suuttunut neljävuotiaalle tyttärelleen syyttä suotta ja pyytänyt sitä jälkeenpäin anteeksi. Tytär oli antanut teon anteeksi, mutta tuumannut ”olleensa isään hyvin pettynyt”.

– Teemme ylilyöntejä, mutta ei meidän sen vuoksi tarvitse pukeutua säkkiin ja tuhkaan. Typeröinnistä voi käydä lapsen kanssa keskustelua ja kysyä myös häneltä miten vastaavat tilanteet voitaisiin jatkossa välttää.

Osa ihmisistä on sitä mieltä, ettei lapselle saisi missään tapauksessa huutaa. Mitä ajattelet tästä?

– Täyskielto voi johtaa siihen, että kiehut kiukusta ja yrität vääntää tekohymyä hampaita kiristellen. Kyllä lapsi näkee tämän.

Sinkkonen kertoo jälleen esimerkin, tällä kertaa junamatkalta Sveitsistä.

– Minua vastapäätä oli kahden naisen ja noin 5—6 lapsen seurue. Minua vastapäätä istunut tyttö potki kinttujani ja naiset yrittivät kaitsea heitä. Mitä ärsyttävämmin lapset käyttäytyivät, sitä leveämmiksi naisten tekohymy muuttui ja kasvot yhä punaisemmiksi. Se oli kaamea tilanne. Heidän olisi pitänyt viheltää peli poikki, mutta miten kävi. Tyttö potki minua sääriluuhun katsellen minua samalla suoraan silmiin. Lapset hakevat rajojaan ja ne heidän on tiedettävä. Jos tilanteen pystyy hoitamaan asiallisesti, se on hienoa, mutta aina niin ei tapahdu.

Entä toisten lapset, saako heille huutaa? Kyselyyn vastanneet tyrmäsivät toisten lapsille huutamisen täysin.

– Tämä onkin paljon pulmallisempi tilanne. Sanoisin, että ei saa. Lempeän napakka, perusteltu kielto on paljon parempi vaihtoehto. Muutoin lapsi voi puhua kotonaan, miten ”se Lempisen ämmä huusi mulle tänään”, mistä ei selviä tapahtumien todellinen kulku. Ajatellaan vaikkapa tilannetta, missä omien lasten kaverit menevät omin päin jääkaapille ja poimivat sieltä suuhunsa mitä löytävät. Tottakai tällaiseen voi puuttua sanomalla napakasti vaikkapa: ”meidän perheessä lapset eivät mene omin nokkineen tutustumaan jääkaapin sisältöön”. Toisten lapsille voi myös antaa tapakasvatusta muun muassa sanomalla: ”Oispa kiva, jos tervehtisit tullessasi”.