Kulttuuri

Noora Vaarala haluaa kertoa Reidar Särestöniemestä vähemmistön edustajana

Kittiläläislähtöinen toimittaja Noora Vaarala vieraili Särestöniemi-museossa vuonna 2016 toimittajaryhmän kanssa. Hän havahtui tuolloin, kuinka vähän hän tiesi Reidar Särestöniemestä , vaikka kyseessä oli oman paikkakunnan merkittävä taiteilija. Särestöniemi oli ollut hänelle itsestäänselvyys. Vasta tehdessään Helsingin Sanomiin pidempää artikkelia hän heräsi pohtimaan, millainen elämä taiteilijalla oli ollut. Vaarala sai yhteydenottoja ja toiveita lisätiedoista aina kirjaksi asti. Nyt kirja on tekeillä, ja se on tarkoitus julkaista syksyllä 2024. Vuonna 2025 tulee sata vuotta Särestöniemen syntymästä.

Vaarala ja Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamo keskustelivat tekeillä olevasta kirjasta ja Särestöniemestä kirjastossa Staalon festeillä lauantaina. Haastattelijana toimi kirjastotoimenjohtaja Noora Mustajok i.

– Oma sukupolveni ei tiedä tarpeeksi Reidarista ja siitä, että millaista oli elää vähemmistöön kuuluvana täällä, Vaarala sanoi.

Hän kertoi, että kirjassa pohditaan sitä, miten yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut, ja miten Särestöniemen sanomaan olisi reagoitu, jos aika olisi ollut toinen. Ilmapiiri oli tuolloin paljon ahdasmielisempi.

Homoseksuaalisuus oli vuoteen 1971 asti rikos, ja vuoteen 1981 se luokiteltiin sairaudeksi.

Vaarala sanoi, että 1960–1970-lukujen kuva Reidar Särestöniemestä oli yksipuolinen ja ettei julkisuuskuva vastaa sitä monipuolista ihmistä, joka hän oli. Särestöniemi nähtiin pohjoisen karvalakkipäisenä maskottina, vaikka hän oli sivistynyt ja opiskeli paljon.

Rakkaus ja kaipaus oli teemana monessa Särestöniemen teoksessa, ja sama aihe on vahvasti mukana tulevassa kirjassakin.

Vaarala kertoi, että on ahdistavaa, että ihminen joutuu salaamaan itseään. Vaikka tietty osa itsestään piti salata julkisuudessa, taiteellaan Särestöniemi pystyi kertomaan omista tunteistaan. Taiteilijalla oli suhde runoilija Yrjö Kaijärven kanssa. Anne Koskamo sanoi, että esimerkiksi Kielto ja kaipaus -teos, jossa karhut syleilevät, on maalattu, kun Särestöniemi aloitti kirjeenvaihdon Kaijärven kanssa. Särestöniemi kirjoitti myös runoja, niistä suuri osa tuhoutui tulipalossa.

Vaarala kertoi vaikuttuneensa pitkästä aikaa museossa vieraillessaan erityisesti Särestöniemen ja Kaijärven välisestä kirjeenvaihdosta, jossa oli mukana voimakas tunne. Tuolloin näyttelyssä oli lainauksia kirjeistä.

Vastakkaisia reaktioita ovat tuoneet vanhat lehtileikkeet, joista on löynynyt tuskallisiakin asioita.

– Häneltä on tivattu vaimosta ja naimisiinmenosta, Vaarala sanoi.

Uudelle kirjalle on tilausta, Anne Koskamo sanoi. Esimerkiksi Brita Polttilan Särestöniemen kuoleman jälkeen kirjoittama teos on ollut loppuunmyyty jo pitkään. Hänen oma kirjansa päätyi hyllyyn aikoinaan onnekkaasti – koira puri kirjan sellaiseen kuntoon, että sitä ei voinut enää kirjastoon palauttaa.

Koskamo kertoi, että Särestöniemi oli sivistynyt ihminen, joka etsi paljon tietoa – maailmankatsomuksellinen seulonta oli koko ajan käynnissä.

– On vaatinut myös perheeltä edistyksellisyyttä. Rakkautta on ollut ympärillä, että on voinut kukoistaa taiteilijana, Koskamo sanoi.

Vaarala muistutti, että Särestöniemi asui kaukana Helsingin kulttuuripiireistä ja hän oli monessa asiassa itsenäinen ajattelija.

Vaarala sanoi, että myös esimerkiksi Särestöniemen ajatukset luonnonsuojelusta ovat jotain, mitä olisi voitu sanoa myös tänä päivänä.

– Uskomatonta, miten hän on ollut edellä aikaansa.

”Oma sukupolveni ei tiedä tarpeeksi Reidarista.