Kolumnit

Milla Salon kolumni: Tervetuloa elävään hiihtokeskusmuseoon!

Valtava rakennus, kenties vieläkin Suomen suurin lajissaan, seisoo melkeinpä autiossa tunturinrinteessä. Seison sen edessä ja mietin, miksi se oikeastaan on olemassa.

On maaliskuu, kuumin hiihtosesonki, tosin vaihtopäivä lauantai. 7200 neliötä hiihtokeskuksen huolto- ja ravintolatiloja on niin paljon, että vessassa käyminen monot jalassa on päivän ensimmäinen urheilusuoritus. Isoihin myymälätiloihin ja ravintolaan mahtuisi väkeä.

2000-luvun loppuvuosina valmistuneen Y1:n kyljessä vanha hirsipirtti kuluneine lautalattioineen muistuttaa entisajasta, jolloin pubi oli täynnä ja tilat varmasti ahtaat. Äkäslompolon kylän sivuilla ounastellaan, että vanha rinneravintola voisi olla Mannajärveltä siirretty tukkikämppä.

Y1:n isojen portaiden päässä eivät aukea liukuovet, koska ne on suljettu munalukolla. Sivuoven takana odottavat rauhalliset rinteet. Käytössä olevan sompahissin vieressä seisoo muistomerkkinä vanhempi, käytöstä poistettu. Hissitolpissa lukee Vintertec Rautaruukki.

Mikä on hiihtokeskusmatkailun tulevaisuus Äkäslompolossa?

Ensimmäinen hiihtohissi valmistui Kolarin kunnan omistukseen vuonna 1957 korkealle Varkaankuruun. Seuraavia rakennettiin 1960-luvun loppupuolella. 1980-luvulla Ylläsjärven puolen hiihtokeskus lähti omaan lentoonsa. Laman jälkeen seuraavat jätti-investoinnit tehtiin 2000-luvun lopun nousukaudella. Konkurssejakin mahtui matkan varrelle.

Tarvitseeko Äkäslompoloon saapuva matkailija enää hiihtohissejä, mietin paikalleen museoituvaa keskusta katsellessani.

Ehkäpä juuri museotunnelma vetää minua Äkäslompolon puoleisiin rinteisiin keväisin. Haluan olla nostalginen ja tuumailla kevättä Ylläksen parhaissa maisemissa. Varkaankurussa on helppo kuvitella säksättävä volkkarin moottori ja vyöllä vaijeriin kiinnitetyt hiihtäjät. Tunturien jono Pallakselle yhdistää aikoja.

Y1:n buffetravintolassa mietin Pallaksen Vatikurun Romanssikahviota, jossa trukkilavat palvelevat portaina, hiihtäjät paistattelevat päivää anorakeissaan, eikä kukaan vaadi enempää.

Vain bussikuskit kiroavat parkkipaikkojen loputtua tietkin tukkivia laskettelijoita.

Hiihtokeskuselämän nykyisyys on vastassa Maisematien toisessa päässä. Lämmitetty tuolihissi vie puoliväliin rinnettä, josta on lähes säällä kuin säällä miellyttävästi laskettavat ja monentasoiselle sopivat olosuhteet. Ennen kaikkea hissi vie ylös kesällä ja myös pyörät.

Keskus pyörii, oli lakkoja tai ei. Vain bussikuskit kiroavat parkkipaikkojen loputtua tietkin tukkivia laskettelijoita yrittäessään päästä pysäkeilleen jyrkässä tunturinrinteessä.

Tasaisen vauhdin taulukolla seuraavat isommat investoinnit tapahtuisivat 2020-luvun lopulla. Ylläsjärven puolella ollaan siis uuden tuolihissin kanssa etuajassa.

Tulevaisuutta odotellessa museoituvakin hiihtokeskus tarjoaa talvista ulkoilmatyötä aika monelle.