Pääkirjoitukset

Miksi uutisoimme karhunkaadosta?

Yksi läntisen poronhoitoalueen kiintiömetsästyksen viidestä karhusta kaatui lauantaina Kolarissa. Kerromme, kuten tapana on, yksityiskohtaisesti karhunkaadon tarinan.

Se kiinnostaa lukijoitamme ja herättää samalla pohtimaan, miksi yksittäisen eläimen saalistaminen ja kuolema on niin merkittävä uutinen. Pitääkö karhun kuolemalla repostella?

1800- ja 1900-lukujen taitteessa yhdeksän karhun kaatajana meritoitunut äkäslompololainen karhu-Kusti eli Kustaa Äkäslompolo oli alueellinen julkkis. Siihen aikaan metsästämällä saattoi hankkia kunnian lisäksi merkittävän osan elantoa.

Nykyään karhunpyynnin tavoitteena on maa- ja metsätalousministeriön hoitosuunnitelman mukaan suojella ja hoitaa karhukantaa sekä pitää karhutiheys sellaisena, että haitat ja vahingot ihmisille, tuotantoeläimille ja luonnonvaraiselle riistalle pysyvät hyväksyttävinä.

Karhunmetsästyksen yhtenä päätavoitteena on pitää karhu arkana ihmisille. Metsästys opettaa eloon jäävää karhua välttelemään ihmistä. Kolarissa karhuja on kaadettu parin vuoden välein, viimeksi syksyllä 2022 ja 2019.

Karhun arkuus tekee pyynnistä metsästäjälle kiehtovan. Karhu ei ole helppo saalis. Sen pyytäminen on yhdenlaista urheilua, jossa ihminen yhdessä koiran kanssa mittelee ison pedon kanssa, toki melkoisella aseellisella ylivoimalla.

Karhunpyytäjä Jukka Pudas kertoo uutisessamme, että hienointa pyynnissä on koiran työskentelyn seuraaminen. Jutusta kuultaa kunnioitus niin pyyntikavereita kuin saalistakin kohtaan.

Karhun kaataminen on edelleen uutinen.

Milla Salo, päätoimittaja