Ihmiset

Meänkieli pois pakastimesta

Plyppi-kirjat esittelevät meänkieltä lapsille.

Hän käyttää helpon ja luontaisen kuuloisesti sanaa hellu. Hoot solahtavat miellyttävästi oikeisiin paikkoihin – ainakin kolarilaisittain, kittiläläiseen korvaan ne ovat välillä väärällä puolella konsonanttia ja niiden perässä on liian pitkä vokaali.

Jonna Palovaara tietää, mistä ja miten puhuu, kun kyse on lappilaisista murteista ja meänkielestä.

Suomen Peräpohjolassa murteet menevät jokien mukaan. Kolarissa ja Muoniossa puhutaan Tornion murretta, Kittilässä Kemin murretta. Murteet muistuttavat toisiaan, mutta erojakin on.

– Tornion murteessa sanotaan pestä, Kemin murteessa pessä. Tornion murteessa on lamphaita, Kemin murteessa lamphaja, vertaa kääntäjä, yliopistossa pohjoismaista filologiaa, suomen kieltä, pohjoissaamea, käännöstiedettä sekä opettajan pedagogiset opinnot suorittanut filosofian maisteri Palovaara.

Hänen lapsuudenkodissaan Ruotsin Jällivaarassa puhuttiin suomea kolarilaisittain, joten suomi on hänen äidinkielensä. Päiväkodissa kieli oli kuitenkin ruotsi, ja siksi se tarttui vahvasti lapsen puheeseen ja oli jopa vahvempi kieli. Meänkieli ja tornionjokilaaksolainen tapa puhua olivat nekin osa elämää.

– Lapsena se saatto olla välilä vähän tylsää, mutta olen mie kyllä kiitolinen, että raahathiin Tornionlaakson kahvipöythiin molemin puoli raijaa ja sai kuula sitä kieltä lapsena, Palovaara kertoo.

Perhe muutti Kolariin, kun Palovaara oli melkein kuusivuotias. Vanhemmat Anitta ja Matti Söderena laittoivat tyttärensä seurakunnan kerhoon vahvistamaan suomea. Ruotsi hiipui pikku hiljaa taka-alalle, sillä koulussa sitä opiskeltiin vasta seitsemännellä luokalla.

Ruotsi on Palovaaralle edelleen vahva kieli, ja hän on opiskellut sitä yliopistossa. Tällä hetkellä työpaikka on Porissa, jossa hän opettaa suomea ruotsinkielisessä koulussa ruotsinkielisille lapsille.

Suomea puhuessaan Palovaaran murre kuuluu selvästi. Vaikka tämänhetkinen kotikaupunki on kaukana Kolarista, puhetapa ei ole juurikaan muuttunut. Osasyy on siinä, että puoliso, siis se hellu, Petri Palovaara on myös Kolarista, joten kotona pariskunta puhuu omalla murteellaan. Myös koto-Kolarissa käydessä murre vahvistuu, ja mieleen palaa vaikkapa lisää sanoja.

– Jos murretta ei kuule muuala ko kotona, niin se köyhtyy, Palovaara sanoo.

Kaikilla murre ei säily kotipaikkakunnalta muuton jälkeen. Niin on käynyt meänkielelle, joka on hiipunut hiipumistaan Ruotsissa.

Meänkieli kuuluu suomen peräpohjalaisiin murteisiin. Meänkieli, aiemmin viralliselta nimeltään tornionlaaksonsuomi, levisi pohjoiseen Suomeen ja Ruotsiin hiljokseen. Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alle ja raja vedettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1809, meänkielen asema Ruotsissa heikkeni. Nationalismi korosti yhtä maata ja yhtä kieltä, ja Ruotsi piti suomen puhumista riskinä Venäjän mahdollisten valloitushalujen vuoksi. 1960- ja 1970-luvuille asti kielen käyttö kouluissa oli kielletty. Sen puhumisesta saatettiin jopa rangaista ja kielelle muodostui häpeällinen leima. Kielen osaaminen hyppäsi yhden sukupolven yli, sillä vanhemmat eivät halunneet lapsiensa kohtaavan samaa tilannetta meänkielen kanssa kuin itse kohtasivat. Kieltä ei enää osata kovin laajalti – Wikipedian mukaan 30 000 ihmistä puhuu meänkieltä. Kuitenkin esimerkiksi Pajalassa, jossa Palovaarakin työskenteli vähemmistökielikoordinaattorina, suuri osa paikallisista ymmärtää meänkieltä, vaikka ei sitä puhuisikaan.

– Se on justhiinsa se sukupolvi, jolle meänkieli ei ole luonolisesti siirtyny. Monet kyllä ymmärtää kieltä, mutta ei puhu sitä.

Kielen tulevaisuus on epävarma, mutta kiinnostusta meänkieleen kuitenkin on. Moni nuori aikuinen on herännyt kyselemään meänkielestä isovanhemmiltaan, joilal kieli on säilynyt. Meänkielestä pidetään paljon kursseja ja sitä opetetaan nykyisin esimerkiksi Uumajan yliopistossa. Meän raatiossa on nuorten tekemä meänkielinen Granslöst-radio-ohjelma.

Ruotsin valtio on perusti tänä vuonna meänkielelle oman kielenhuoltajan viran, jossa toimii Pellosta kotoisin oleva Elina Kangas . Hänen tehtäväänsä on luoda meänkielen kirjakieli. Apuna on muun muassa Palovaara.

– Mie olen tosi ilonen, että saan olla kehittämässä meänkielen kirjakieltä.

Palovaaran panos meänkielen elvyttämiseen on muun muassa lastenkirjojen kääntäminen meänkielle. Meänkielistä kirjallisuutta on melko vähän, etenkin lapsille, joten Palovaara toteutti haaveensa ja ryhtyi kääntämään ruotsalaisia Plupp-lastenkirjoja. Niissä seikkailee pieni peikko, jonka nimi on meänkielellä Plyppi.

Tuorein Palovaaran kääntämä Plyppi-kirja ilmestyi lokakuussa. Sen nimi on Plypin kotona. Tämän vuoden puolella on tulossa vielä kaksi meänkielistä Plyppiä, Plypin talvi ja Plyppi rakentaa pesän.

Palovaara on iloinen, että hän voi auttaa nuoria ja lapsia tutustumaan meänkieleen ja pitämään kieltä eloisana. Hän koittaa saada meänkielen erikoissanoja kirjoihin.

– Meänkielihän on tosi värikäs kieli. Siinä on käytetty vanhastaan paljon sananlaskuja, joita mie olen koittanu saaha Plyppi-kirhjoin, ainaki yhen jokasseen.

Apuna on Meänkielen sananparsia -kirja, josta löytyy esimerkiksi sanonta ”pimeä ko Pispärkissä”. Pispärkki on todennäköisesti versio sanasta Spetsbergen, joka on saari Huippuvuorilla. Huippuvuorilla on tunnetusti pimeää, joten sanonta viitannee sinne.

Palovaara on ollut innostunut meänkielestä kauan. Jo yläasteella hän sai äidinkielenopettaja Marja Kalskeelta murteella kirjoittamastaan aineesta kehoituksen hyödyntää vahvaa murrettaan. Palovaara teki yliopistossa sekä kandintyönsä että gradunsa meänkielestä. Toistaiseksi jäissä olevan väitöskirjan aihe on saamen vaikutus Jällivaaran meänkieleen.

Jällivaaran meänkieli?

Kyllä. Meänkielessä on kolme murretta, Jällivaaran meänkieli, Vittangin perän meänkieli ja Jokivarren meänkieli. Palovaara on kääntänyt Plyppi-kirjat jälkimmäisellä.

Murteet eroavat toisistaan hieman, eivät läheskään niin paljon kuin vaikkapa saamen kielet toisistaan. Jällivaaran meänkielessä on hieman enemmän vaikutteita ruotsista ja saamesta. Jokivarren meänkielellä ”he menivät” olisi muodossa ”het menit” ja Jällivaarassa ”het menthin” ja niin edelleen.

Palovaara aikoo jatkaa Plyppien kääntämistä sitä mukaa kuin kustantaja antaa luvan. Muutakin työtä meänkielen parissa on. Ruotsissa meänkielellä on kielistatus, mutta Suomessa se on kielihistoriallisesti suomen murre. Sen vuoksi meänkieli on eräänlainen kielellinen pakastin: se on ruotsista tulleita lainasanoja lukuun ottamatta pysynyt koskemattomana, kielenhuollon ulkopuolella.

Plupp

Plupp on ruotsalaisen kirjailijan Inga Borgin luoma lastenkirjahahmo. Pieni, sinitukkainen peikko seikkailee Ruotsin Lapissa ja tutustuu luontoon ja sen ilmiöihin.

Plupp-kirjoja julkaistiin vuosina 1955–2005 yhteensä 26. Kirjoja on käännetty useille kielille saamesta saksaan ja arabiasta esperantoon. Suomeksi Plupp seikkailee nimellä Pörri.

Meänkielellä Plupp on Plyppi, ja meänkielisiä Plyppi-kirjoja on julkaistu tähän mennessä viisi, Plyppi ja poronvasikka (2015), Plyppi ja ilves (2015), Plyppi ja kevättulva (2017), Plyppi aarnimettässä (2017) ja Plypin kotona (2018). Meänkieliset kirjat on kääntänyt Jonna Palovaara, ja kahdessa ensimmäisessä kirjassa kielentarkastusapuna oli Inga-Britt Uusitalo ja kolmessa seuraavassa Irene Muskos .