Muualta Lapista
LK: Ylen säästöt vaikuttavat Lapin Radion toimintaan
Ylen alueelliset radiolähetykset, kuten Lapin Radio, lopetetaan Yleisradion säästöjen vuoksi, kertoi Lapin Kansa maanantaina. Tiistaina Lapin Kansa tarkensi uutistaan, että vastaisuudessa musiikit ja juonnot tulevat Tampereelta ja paikallinen sisältö alueilta. Lähetyksillä ei siis olisi enää paikallista juontajaa.
Yle ei ole virallisesti vielä myöntänyt tai kiistänyt tietoa. Ylen päätoimittaja Panu Pokkinen on kertonut, että alueradioiden lähetysvirtaa uudistetaan tämän vuoden aikana. Lapin Kansan tietojen mukaan henkilöstölle on kerrottu, että Tampereelle perustetaan radiopaja.
Parlamentaarinen työryhmä päätti syksyllä Ylen säästötoimista, jotka johtivat muutosneuvoteluihin Ylellä. Yleltä lähtee muutosneuvotteluiden seuruksena yli 300 työntekijää, joista noin puolet irtisanomisten vuoksi ja loput esimerkiksi eläkejärjestelyillä.
Yle Lapilla on 35 työtekijää.
Lapin Kansa kertoi Lapin Radion lopettamisesta maanantaina.
Juttua muokattu 28.1. kello 12.50: lisätty Lapin Kansan uudet tiedot Ylen alueradioiden tulevaisuudesta.