Kulttuuri

Lasse Mäkitalon tuore kirja kertoo tarinoita luoteisen Lapin nälkävuosista jälleenrakennukseen – Silja-äidin tekstit pääsivät pöytälaatikosta kansien väliin

Kylä- ja sukukirja Väylänvarren elämästä on kunnianosoitus kirjailija Lasse Mäkitalon muoniolaislähtöiselle äidille Silja Mäkitalolle, jonka pöytälaatikkotekstit kertovat esimerkiksi sota-ajasta ja evakosta paluusta.

– Kunnianosotus sille väele, joka eli sen ajan ja varsinki heile, jokka kävivät sotimassa, haavottuivat tai jopa menettivät henkensä.

Näin tiivistää Lasse Mäkitalo tuoreen kirjansa Juuret Väylän varrella – Väylänvarren elämää 1800–1900-lukujen Luoteis-Lapissa.

Aika suurista nälkävuosista toiseen maailmansotaan ja sen jälkeiseen jälleenrakentamiseen pitää sisällään monta erilaista, mutta kuitenkin kipeällä tavalla samanlaista ihmiselämää.

– Nämät ihmiset ovat kovan kautta menhet.

Ei mikään kevyt kirja siis, ja ehkä aiheesta olisi riittänyt useampaankin teokseen aineksia.

– Mie tutkin kuitenki sen niin, että ko kerran kirjottaa, niin kirjottaa jo sillä laila, että siinä nyt on lukijallaki lukemista, Mäkitalo meinaa.

Kirjan rungon rakentaminen vei eniten aikaa, jopa pari vuosikymmentä, kun Mäkitalo teki versioita ja hylkäsi ne, laittoi kirjan jopa vuosikausiksi hautumaankin. Tuona aikana hän kuitenkin itse luki paljon kirjoja.

– Mutta tämänsuuntaista monitasoista teosta ei monta ole olemassa.

Äiti halusi aikoinansa, että net joskus julkastais.

Mäkitalon sisar Mirja Vasara oli saanut 2000-luvun vaihteessa valmiiksi sukututkimukset Baas-Laurila-Mäkitalo-suvusta ja Ylimattila-Mattila-Kuukasjärvi-suvusta. Nämä tutkimukset olivat hyvä lähtöteline Mäkitalon omalle kirjamaratonille.

Mäkitalon mukaan tuore kirja on kuitenkin kaikista suurin kunnianosoitus hänen äidilleen Silja Mäkitalolle, jolla on kirjassa suuri rooli kannessa olevaa nimeä myöden: mukana on hänen omakätisesti kirjoittamiaan muisteluksia.

– Kun äiti kuoli 2002, mulla oli käsissäni tosi vahvat dokumentit. Niitten pohjalta mie lähin rakentelemhan kirjaa niin, etten mishän tapauksessa näitä kahta milhän laila pillaa, Mäkitalo kertoo.

Äidin muistelukset ovat pääosin evakon jälkeiseltä jälleenrakennusajalta, ja mukana on myös fiktiivinen Kustin ja Miinan tarina, josta löytyy kosketuspintaa Siljan omaan perheeseen.

Mäkitalo kertoo, että hänen Ville-vaarinsa oli poliisi, joka oli käynyt kolmen vuoden armeijan Venäjällä ja toimi venäjän kielen tulkkina.

– Tarinan Kusti taas oli laiskanlainen, ja sitähän vaari ei kyllä ollu. Tuommosilla fiktioilla äiti halus peittää sen, että kyse olis hänen perhhestä, uskoo Mäkitalo.

Hienointa koko kirjaprojektissa on Mäkitalon mukaan ollut juuri äidin dokumenttien julkaisu.

– Äiti halusi aikoinansa, että net joskus julkastais.

Sotilaat olivat vakavia evakosta palatessa – katkelma Silja Mäkitalon muisteluksista

Kirjassa on mukana Lasse Mäkitalon äidin Silja Mäkitalon, o.s. Kuukasjärven (1916–2002) laajoja, omakohtaisia muistelmia ja kaunokirjallisia kuvauksia lapsuusvuosista Muoniossa, sota-ajasta kotirintamalla ja evakkotaipaleesta Ruotsissa 1944–45. Hän syntyi Ylimuoniossa ja eli myöhemmät vuotensa Palojoensuussa. Hän kirjoittaa muun muassa Ruotsin evakosta palaamisesta.

Me tulimme Suomeen Pellon kohalta poikki. Siihen oli rajajokeen laitettu semmonen ponttoonisilta, jota bussit ylitit Väylän. Meidän mukana olevat Ylimuonion tytöt olit iloisia, kun lähestyimme Suomen rantaa. Siinä rannalla oli iso läjä tukkia, joitten päällä istui suomalaisia sotilaita.

Tytöt huusivat heille:

– Hyvää päivää, Suomen pojat.

Vastausta en kylläkään kuullut, he olivat hyvin vakavia ja heidän ilmeistään näki, että he olivat kokeneet kaikki sodan kauhut ja kärsimykset.

– Terveisiä Ruotsista, sanoimme heille.

– Ei olis kannattanut tulla tänne, he sanoivat.

– Näettehän, ettei täällä ole kuin raunioita.

– No rakennetaan uusia taloja, siinähän on iso tukkikasa.

– Mutta siinä on paljon työtä.

Mie halusin aluetta laajentaa, esimerkiksi Ylimuoniota kirjassa on paljon.

Eelin Alppi, Riston Penjaami, Loukko Akseli, Puu-Kalle, Nurrin Jussa... Kirjansa yhdessä osassa Mäkitalo paneutuu Palojoensuun kylän talouksiin. Omasta kotikylästään hän halusi kirjoittaa jo senkin puolesta, että aiemmin kylän historiaa ei ole julkaistu.

– Mutta olis tullu kovin kapea kirja, jos olis kirjottanu pelkästään sen. Siksi mie halusin aluetta laajentaa, esimerkiksi Ylimuoniota kirjassa on paljon.

Palojoensuun ihmisistä hän haastatteli kylän vanhimmat, heidät, jotka ovat nähneet sota-ajan ja muistavat sen. Esimerkiksi evakkoaikaa muistelevat Raimo Välitalo ja Kerttu ja Reino Rantatalo.

– On vain harmittanu, etten alottanu vieläki aikasemmin, hauan pohjala makkaa nyt tosi paljo tietoa, joka ei koskhan sieltä tule.

Tämän vuoden helmikuussa Mäkitalo päätti lisätä kirjaan muisteluja, joiden myötä kirjalle tulisi lisäarvoa. Mäkitalo valitsi haastateltavansa osin henkilökohtaisista syistä, mutta myös siksi, että kyseessä olivat kylän voimahahmot.

Jos kirja joskus jatkoa saisi, se tietäisi kovasti keruutyötä, uskoo Mäkitalo.

Syyskuussa julkaistu kirja sisältää jo kuitenkin useammankin ihmisen muisteluksia, ja Mäkitalon mukaan ne olivat hienoja hetkiä. Ääneen pääsevät esimerkiksi Elli Mannela, Esa Kumpulainen, Nils-Matti Vasara ja Reijo Pahajoki.

Mäkitalo esittelee kirjaansa torstaina 24. lokakuuta klo 12 Hetassa Erämaakodalla. Hän tulee kirjoineen myös Muonion joulumyyjäisiin yhtenäiskoululle lauantaina 23. marraskuuta.

Video: Kirjassa on paljon tarinoita, joista Lasse Mäkitalo julkistamistilaisuudessa syyskuussa kertoi. Yksi tarinoista oli saksalaisen tutkimusretkikunnan matka Kilpisjärvelle, jolla oli mukana Laura Mellan isä Arviiti.

Kuvaus: Katja Keskitalo