Paikallisuutiset
Lappilaiset varautuvat liukkaisiin keleihin keskimääräistä paremmin
Lappilaisista yli kaksi kolmesta on kaatunut kävellessään liukkailla siitäkin huolimatta, että tulosten mukaan lappilaiset varautuvat liukkaisiin paremmin kuin muut suomalaiset.
Tuoreen kyselyn mukaan miltei joka toinen lappilainen on loukannut itseään kaatuessaan joko lievemmin tai niin, että on tarvinnut vammoihinsa hoitoa. Tyypillisiä liukastumisista aiheutuneita vammoja ovat luunmurtumat, venähdykset ja ruhjeet. Kaatuessa sattuu usein nilkkoihin, polviin, kylkiin sekä käsiin, joilla kaatuessa otetaan vastaan.
Kyselyyn vastanneista 61 prosenttia kertoi kaatuneensa kävellessään ja 34 prosenttia pyöräillessään talven liukkailla Lapin alueella. Tulosten mukaan lappilainen liukastuu muita suomalaisia useammin, vaikka varautuukin liukkaisiin paremmin kuin keskiverto suomalainen. Kyselyn toteutti Lähi Tapiola.